keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Uusi koira!


Kotiini tuli eilen uusi asukas, pieni 7kk ikäinen koiraherra nimeltä Bambi. Bambi on suurimmaksi osaksi kääpiöpinsseri ja sitten osaksi jotain muuta, tuntematonta, mikä lie. Sain sen hylätyille koirille uusia koteja etsivän yhdistyksen kautta. Niitä onkin paljon täällä Israelissa, monet antavat koiriensa juosta vapaana ja tuloksena on sitten ei-toivottuja koiranpentuja.Jotkut myös huomaavat, etteivät voikaan pitää koiraa tai kissaa, ja siksi täällä on monta tälläista yhdistystä ja paljon koiria ja kissoja, jotka kovasti toivovat löytävänsä uuden kodin.Bambi oli jostain löytynyt, ja päätynyt koirataloon, josta sen sitten adoptoi lapsiperhe, jolla oli tosi pieniä lapsia.Ei siitä mitään tullut, ja nyt siis Bambi on luonani, toivottavasti Bambi nyt vihdoinkin löysi pysyvän kodin. Kuten kääpiöpinsserit(tai melkein kääpiöpinsserit) yleensä , Bambi on todella energinen pieni pakkaus ja tarvitsee paljon liikuntaa sekä virikkeitä. Tässä nyt ensin tutustutaan kunnolla ja katsotaan miten käy.Olen jo kauan miettinyt koiran hankintaa, Suomessa oli kissa, joka on poikani hoivissa.Kun on tottunut elämään eläimen kanssa samassa huushollissa, on vaikeata olla ilman sellaista, ne antavat niin paljon ja pyytävät niin vähän.

Munakoisosalaatti


Munakoiso on yksi suosikkivihanneksistani. Täällä Israelissa munakoisot ovat todella suosittuja, ne ovat halpoja ja reseptejä on lukematon määrä.
Päätin tehdä munakoisosalaattia, johon tutustuin Venezuelassa,Söin tätä aina eräässä mukavassa ravintolakahvilassa.Minulla ei ole paikan ohjetta mutta makumuistini perusteella se tehdään suurinpiirtein näin. Tarkoitus on ensin raastaa munakoisot kuorineen, ja sitten suolata raaste ja antaa nesteen poistua. Ja sitten möhläsin! Tarkoitus on raastaa karkeaa raastetta, mutta en jostain syystä onnistunut löytämään yleiskoneeni karkeaa raastinosaa, joten käytin hienoa, sillä seurauksella että tulos oli aikamoista mössöä. Loppujen lopuksi salaatista tuli tosi hyvää, mutta raasteen pitää olla karkeaa eikä hienoa.


Munakoisosalaatti venezuelalaiseen tyyliin
  • 1-2 munakoisoa (tähän reseptiin käytin noin 800 gr munakoisoa, ennen raastamista)
  • 3-4 rkl öljyä (rypsi jne)+1-2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl balsamiviinietikkaa
  • suolaa, pippuria
  • runsaasti hienonnettua persiljaa
  • valkosipulia maun mukaan
Raasta munakoisot kuorineen raastimen karkealla terällä ja niin että ensin raastetaan kuori munakoison ympäriltä;näin itse munakoison raastaminen sujuu helpommin. Laita  raaste lävikköön suolan kanssa ja anna nesteiden valua tunnin pari..Raasteen tulee olla kuivaa, joten kuivaa lopussa raaste vielä talouspaperilla. Purista raasteesta liiat nesteet pois mutta jätä raaste kuitenkin hieman kosteaksi. Puristettaessa huomaa miten paljon munakoisossa on nesteitä.....

Lämmitä paistinpannu, lisää 3-4 rkl öljyä, ja paista kunnes munakoisoraaste on kypsynyt, noin 15-20 min.Osan ajasta peitin paistinpannun kannella ja annoin raasteen hautua miedolla lämmöllä. Valmiin raasteen tulee olla hyvin kypsynyttä ja sellaista joka on saanut väriä paistamisesta.. Laita paistettu raaste kulhoon ja lisää oliiviöljy, balsamietikka, suola, pippuri, persilja ja valkosipuli. Anna seoksen vetäytyä ennen tarjoilua. Tämä on parempaa kylmänä kuin lämpimänä. Tähän voi halutessa sekoittaa myös tahinia.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Energiapikkuleivät

Viime talvena innostuin laittamaan usein pikkuleipiä,mutta vähän erilaisia mihin olin aikaisemmin tottunut.Inspiraatiota sain elävän keittiön resepteistä.
Nämä pikkuleivät ovat aivan ihania!! Ne ovat aika kaloririkkaita, mutta niinhän melkein kaikki herkut on..Näistä voi tehdä vaikka minkälaisia variaatioita ja ne ovat hyvin energiapitoisia: niitä voi ottaa mukaan, jos urheilee, ja tarvitsee liikunnan jälkeen täydentää energiavarastojaan. Ne ovat myös hyvä välipala, ja ne eivät sisällä minkäänlaisia lisäaineita.Jäin aivan koukkuun näihin ja nyt voisin taas alkaa tekemään näita, tekee mieli! Tein ne tällaisessa kauniissa silikonijutussa, mutta taikinasta voi tehdä myös pieniä palloja, jotka painetaan leivinpaperin päällä litteiksi.Kuvassa on kahdenlaisia pikkuleipiä, vaaleita ja tummia, ja tässä resepti, niinkuin sen muistan.Mulla ei taaskaan ole määriä, olen ne aina tehnyt ilman tarkkaa reseptiä,pitäisi seuraavan kerran kirjoittaa tarkat määrät ylös.
1. Vaaleat lime kookos energiapikkuleivät
Kupillinen pähkinöitä(manteleita, cashew pähkinöitä, saksanpähkinöitä) Pähkinöitä voi vaihdella maun mukaan. Jauha pähkinät ja lisää 2/3 kupillista kultaisia rusinoita.Lisää kupillinen kookosta. Näihin pikkuleipiin jauhan ensin kookoksen erikseen, mulla on sellainen pieni mylly, jossa kookoksesta tulee tosi hienoa. Tähän voi myös käyttää aasialaisissa kaupoissa myytävää creamed coconut tankoa, josta raastetaan noin kupillinen pähkinöiden joukkoon.Jauha kunnes massa on yhtenäistä muttei liian hienoa. Lisää makeutusaineeksi vähän hunajaa, agavesiirappia tai vaahterasiirappia, jota ei tarvitse olla paljon , sillä rusinat ovat makeita. Lisää nyt limemehua maun mukaan, limen raastettu kuori ja tilkka suolaa.
2.Tummat kaakao (carob) energiapikkuleivät
Jauha kupillinen saksanpähkinöitä , noin kupillinen kookosta, 5-6 isoa taatelia, kunnen massa on yhtenäistä, lisää pari kolme ruokalusikallista kaakaota, hunajaa, vaahterasiirappia tai agavesiirappia sekä vaniljaesanssia tai vaniljauutetta ja hieman suolaa.(itse käytän täällä taatelisiirappia, mutta saakohan sitä Suomesta??)Korvasin näissä myös osan kaakaosta carob(Johanneksen leipäpuu)jauheella, mutta kaakao yksinään on myös hyvä.Itse pidän kovasti kaakaon ja carobin yhdistelmästä: carobissa on jännä maku ja siinä ei ole lainkaan rasvaa, monet käyttävät sitä kaakaon korvikkeena.
Muodosta taikinoista palloja, ja laita ne uunipellille.Paina ne litteiksi ja paista noin 20 min. vajaa 100 C asteessa. Tarkoitus on kuivata näitä, ei varsinaisesti paistaa. Nämä ovat todella hyviä! Nämä kannattaa säilyttää jääkaapissa, ja ottaa esille noin 15 min ennen käyttöä.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Savulohi+juustopaistos

Laitoin pari päivää sitten pieniä suolaisia paistoksia. Minulla on vuosia ollut kasa ihania pieniä tartelettivuokia, joita tulee käytettyä turhan harvoin.Olen muutenkin heikkona kaikenlaisiin leivontavuokiin, ja minulla on niitä kaapissa iso valikoima. Näitä paistoksia vein ystävälle tuomisena..
Taikina:(8 tartelettivuokaa varten)
4 dl vehnäjauhoja
100 gr margariinia tai voita
1 tl suolaa
1 tl etikkaa
1 dl vettä
Sekoita jauhot, rasva, suola, etikka ja vesi tasaiseksi taikinaksi, kääri kelmuun ja laita jääkaappiin n. 30 min.
Asettele taikina vuokiin (taikina kai riittää myös yhteen isoon piirakkavuokaan) ja voitele munalla. Kun piirakkataikinat voidellaan munalla ja laitetaan lyhyeksi ajaksi uuniin ennen täytettä, se takaa sen, ettei pohja jää märäksi.Tämä on hyvä muistaa esim. marjapiirakoita tehdessä. Piirakat esipaistetaan uunin alaosassa noin 10 min 225 C asteen lämmössä.
Täyte:
3 kananmunaa
100 gr raastettua emmental juustoa
100 gr feta juustoa
½ dl maitoa
suolaa , pippuria
tomaattia
100 gr savulohta pieninä paloina
Leikkaa tomaatti siivuiksi ja sekoita muut täytteen aineet keskenään. Asettele esipaistettujen paistosten pohjalle tomaattisiivuja, ja kaada täyte päälle. Paista paistokset uunin keskiosassa 225 asteessa noin 10 min.
Nämä olivat tosi hyviä!

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Turandot ja aasialainen kaali-merilevä salaatti.

Perjantaina iltapäivällä kävin katsomassa Puccinin oopperan Turandot. Sehän oli Puccinin viimeinen ooppera ja hän ehti kuolla syöpään ennen oopperan ensi iltaa. Ooppera esitettiin Tel Avivin Mann Auditoriumissa , joka on Israelin Filharmoonisen orkesterin koti. Tämä ei ollut oopperaesitys, jossa oli lavastukset, vaan näyttämöllä olivat orkesteri maailmankuulun kapellimestarin Zubin Mehtan johdossa, oopperakuorot sekä vierailevia oopperalaulajia. Zubin Mehta on Israelin Filharmoonikkojen elinikäinen musiikillinen johtaja ja hänen johtamansa konsertit ovat aina elämys. Ooppera oli aivan ihana ja tämä kolminäytöksinen ooppera, joka kertoo kiinalaisesta prinsessasta Turandotista, sisältää yhden kuuluisimmasta tenorille sävelletyistä aarioista, Nessun Dorman. Ihana elämys!
Ja kiinalaisesta prinsessasta tulikin mieleen aasialainen ruoka....
Teki mieli tehdä aasialaistyylistä kaalisalaattia, jota teen usein.En muista , mistä olen reseptin saanut, mutta näin sen teen:
Aasialainen kaalimerileväsalaatti
1 keskikokoinen kaali tai puolikas iso kaali
noin desi kuivattua merilevää (käytin tässä wakamea,mutta myös hiziki tai nori käyvät hyvin)
soijakastiketta
raastettua inkivääriä, murskattua valkosipulia
makeata chili kastiketta
riisietikkaa
seesamiöljyä
hieman muuta öljyä(rypsi jne)
seesaminsiemeniä
Suikaloi kaali hienoiksi suikaleiksi kulhoon ja laita runsaasti suolaa päälle.Pane painoja kulhon päälle pariksi tunniksi, suola imee nestettä kaalista , joka näin pehmenee.Parin tunnin kuluttua huuhtele ja siivilöi kaali.
Laita merilevät likoamaan kiehuvaan veteen 20-30 min.Huuhtele hyvin ja siivilöi.
Yhdistä kaali ja merilevä.
Sekoita muut ainekset kastikkeeksi, jotka sekoitat kaalin ja merälevän joukkoon.Mulla ei ole tarkkoja määriä kastikkeen suhteen, yleensä laitan maun mukaan.
Lopuksi siroittelen runsaasti seesaminsiemeniä salaatin päälle.
Edit. Salaatin voi hyvin laittaa myös ilman merilevää, joillekin merilevä voi olla liian outo asia.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...