tiistai 16. kesäkuuta 2015

Shakshuka tonnikalapullilla +shakshukapaikka torilla

Shakshukahan on niin monipuolinen ruoka jota voi soveltaa mielensä mukaan.Tällä kertaa tein pikanttia shakshukaa tonnikalapullilla,joka teki tästä hyvin täyttävän ruuan. Samalla tuli käytettyä pois vihanneksia sillä olen muutaman päivän kuluttua lähdössä Suomeen. Ensin tehdään tonnikalapullat...

Tonnikalapullat
  • 2 purkkia tonnikalaa (joko öljyllä tai ilman )
  • 1 kananmuna
  • 1 tl sitruunankuoriraastetta
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 2 rkl persiljasilppua
  • 1 rkl vehnäjauhoa
  • 1 rkl riisijauhoa
  • mausteita:käytin paprikaa,yrttimaustetta,valkosipulia ja chiliä,suolaa,mustapippuria
  • öljyä paistamiseen
Jos käytetään öljyssä säilöttyä tonnikalaa niin öljyn annetaan valua pois mutta niin että tonnikala on vielä öljyistä. Käytin vedessä säilöttyä tonnikalaa,siivilöin veden pois  tonnikalasta  ja lisäsin ruokalusikallisen oliiviöljyä. Tonnikala ,persiljasilppu,mausteet,kananmuna ja jauhot sekoitetaan tasaiseksi massaksi.Tästä massasta tuli 13 tonnikalapullaa. Lämmitin öljyä paistinpannulla ja paistoin pullista vain pinnat ruskeiksi molemmin puolin.Kierrittelin pullia hieman vehnäjauhoisssa ennen paistamista.

Shakshuka (2-3 annosta)
  • 1 keskikokoinen sipuli,silputtuna
  • 1 punainen paprika ,pieniksi paloiksi leikattuna
  • 8 kirsikkatomaattia tai muutama kokonainen tomaatti,paloiteltuna
  • 2 rkl tomaattisosetta
  • 1 vihreä chili,pilkottuna
  • 1 tl sokeria
  • 4 rkl vettä
  • mausteita:suolaa,pippuria ,paprikaa,,jeeraa
  • 3 kananmunaa
  • öljyä paistamiseen
  • persiljaa kastikkeeseen ja koristeeksi
Lämmitä öljy paistinpannulla.Kuullota ensin sipulia muutaman minuutin ,lisää paprikanpalaset sekä paloiteltu chili. Anna niiden kypsyä muutaman minuutin ja lisää tomaattipalat.Anna kasvisten pehmentyä. Sekoita tomaattisoseen joukkoon vesi,sokeri sekä mausteet ja lisää ne kasvisten joukkoon. Alenna lämpöä matalemmaksi ja lisää tonnikalapullat.Lusikoi hieman kastiketta niiden päälle.Riko kananmunat kasvisten ja tonnikalapullien viereen.Alenna lämpö matalaksi ja kypsyttele shakshukaa kannen alla kunnes kananmunat ovat hyytyneet ja kastike tiivistynyt.

Nam:) Tässä voi tietenkin käyttää millaisia kalapullia vaan haluaa.
P.S. olen tehny tonnikalapullia pari kertaa ja mielestäni parhaiten onnistuu veteen pakatulla tonnikalalla.
Ja Carmel-torille avattiin uusi shakshukapaikka. En käynyt siellä vielä syömässä mutta kävelin ohitse ja otin muutaman kuvan.
Ruokalistalla oli monta erilaista shakshukaa
Takana näkyi olevan terassi

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Taatelileipää ja ruokamessuja

Kävin alkuviikosta ammattilaisten Culinary2015-messuille,jonne olen ilokseni saanut kutsun jo kolmena peräkkäisenä vuonna.Sieltä tuli muutama juttu kotiinkin vietäväksi,kuten minulle ennestään tuntemattoman leipomon taatelilla maustettua tummaa leipää joka oli tosi herkullista.  Lämpimän kauden alkaessa täällä siirrän yleensä' jauhot pakastimeen mutta tila jenkkityylisen jääkaapin pienessä pakastimessa on rajallinen,ja koska olen pian lähdössä Suomeen,halusin käyttää jauhot loppuun,Niin syntyi taatelileipä tai oikeastaan muutama pieni leipä,joka ei muistuttanut leipomon leipää mutta oli tosi hyvää kuitenkin.Taateli antaa kivasti makeutta leivälle. Vaikka piti niin en kirjannut ohjetta tarkkaan ylös mutta tässä kuitenkin jonkinlainen selostus siitä.

Taatelileipä -minulla oli tasan 2 dl ruisjauhoja,jotka menivät juureksi.Lisäsin 2½ dl vettä ja hieman ruokosokeria ja jätin juuren kehittymään.Seuraavana päivänä poistin hieman juurta,lisäsin ,tällä kertaa täysjyväjauhoja koska ruisjauhoja ei enään ollut sekä vettä.  Täällä on nyt hellesäät joten jo illalla juuri kupli kunnolla ja siinä oli mieto hapan tuoksu. Jos olisin jättänyt sen vielä muutamaksi päiväksi niin olisi ollut varmaankin kivasti hapan juuri mutta tein leivän jo tässä vaiheessa.  Laitoin monitoimikoneen astiaan 4 dl juurta,5 dl jauhoa joista puolet tavallista vehnäjauhoa ja puolet täysjyväjauhoa. Lisäsin myös 3 rkl leipämallasta ,0,75 dl oliiviöljyä,suolaa, ja vajaan ruokalusikallisen kuivahiivaa. Tämän jälkeen lisäsin sekä vettä ja jauhoa mutten laittanut ylös vaan kone teki töitä taikinan kanssa ja vettä ja jauhoja tuli lisättyä kunnes näytti siltä että niitä on juuri se oikea määrä. Juuri ennenkuin taikinasta muotoitui pallo lisäsin taikinaan 10 pehmeää ja pieniksi paloiksi leikattua taatelia.  Taikina sai paisua kaksinkertaiseksi jonka jälkeen  teinkin siitä pieniä leipiä muutaman isomman leivän sijaan. Paistoin leivät kunnes pinta oli saanut väriä ja leivät kypsyneet sisältä. 
Tulipa taikinasta hyvää leipää!
Ruokamessuillakin tuli otettua muutama kuva. Tässä eksoottisten hedelmien kasvattajien yhdistyksen pöydällä olevia hedelmiä.
Buffalonmaitojuustosta tehty Caprece-salaatti
Buffalomaitomeijerin pöydällä oli myös buffaloburrataa jota maistoin.
Paahdettuja edamamepapuja eri makuisina
Viiriäisen munia.Etikkaliemessä säilötyt viiriäisen munat ovat herkullisia.
Sieniviljelijän osastolla sai maistaa paistettuja sieniä.
Ihanat maustetut etikat.Ihastuin saman yrityksen kylmäpuristettuun maapähkinäöljyyn jossa on niin paljon makua.
Miki Delicatessenin osastolla on joka vuosi suuri hummusvati,ja hummusannoksen päälle sai valita eri tavoin maustettuja kikherneitä.
Miki Delicatessenin kalamakkarat.
Pastaa
Punajuurignocchiannos.En muista mitä noissa oli sisällä sillä olin jo aika täynnä  enkä ottanut minulle tarjottua annosta..
.Vuohen-ja lampaanmaitojuustoja.
Pieniä tatteja
Kuvassa Peppe valmistamassa pizzaa.Peppe eli Giuseppe Giordano joka sai alkunsa Napolissa mutta syntyi Brooklynissä,perheen ollessa siellä lomalla.Peppe kasvoi Campanian alueella ja oli alusta pitäen mukana perheen leipomossa.Teininä hän lähti New Yorkiin,opiskeli ja työskenteli ravintoloissa mutta palasi Italiaan ja oppi kaiken siitä miten valmistetaan aitoa napolilaista pizzaa.Israelilaisen vaimonsa myötä hän tuli Tel Aviviin ja avasi pizzerian kantakahvilani lähelle.Peppen pizzoja kehuttiin mutta hän  sulki muutama vuosi sitten pizzeriansa ja palasi New  Yorkiin. Ikävä toi hänet kuitenkin takaisin tänne....ja uusi pizzeria avattiin lähelle Tel Avivin satamaa.Peppen pizza syntyi hetkessä!
Lempparitahiniani,Nasaretista kotoisin olevaa Alarz-tahinia saa Helsingistäkin Malminkadun Zaafran-delistä.
Kiva juusto-vesimeloni-sardelliannos
Ihanat pikku Mara de Bois-mansikat. Maistuvat ihan ahomansikoille.
Lisää juustoa....
Ennen lähtöä piti vielä juoda Aperol kun sellaista kerta tarjottiin.  
Oli taas kivat messut:)

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Inspiroiva aamiainen

Kävin lounaalla syömässä aamiaisen ihan torin viereisessä pienessä hummus/shakshukaravintolassa,jossa olen aiemmin syönyt ihanan salaatin. Aamiainen valikoitui lounasateriaksi siksi että paikka avataan aivan liian myöhään aamiaista varten (klo 10 aamulla) ,mutta aamiaisenhan voi syödä periaatteessa milloin vain;D  Sellaista varten on Tel Avivissa aamiaisiin erikoistunut ravintolakin,jossa aamiaisia voi syödä kellon ympäri..Shuka Carmelin ruokalista on lyhyt;annokset niin tuoreita kuin vain voivat olla kun on tori ja kaikki ainekset ihan vieressä,ja hinnat erittäin kukkaroystävälliset.Shuka Carmelin aamiaiseen kuuluu 2 kananmunaa halutulla tavalla;salaatti jonka päällä reilusti kikherneitä ja tahinia,turkkilainen kahvi,lasi talon limonaadia,pikku kippoja joissa oli munakoisosalaattia,juustolevitettä,tahinia,chilitahnaa,hyvää oliiviöljyä jossa mukana tippa balsamietikaa ja vielä hapatettuja vihanneksiakin. Leipäannoskin oli mutta se oli jo ihan turha,enkä edes koskenut sihen,
Tuo salaatti inspiroi minua aikaisemminkin eli miten herkulliseksi saa ihan tavallisen vihannessalaatinkin kun päälle lisätään kikherneitä ja tahinia.Hapatettujen vihannesten joukossa oli hapatettua fenkolia.En ole ennen pitänyt erityisesti aniksen mausta ruuassa,mutta hapatetut fenkolipalat olivat sen verran kivan makuisia että pitää joskus tehdä tuollaisia.
Viime viikolla tein pienen juusto-mustikkapiirakan,johon käytin Suomessa keräämäni ja hilloamani mustikat.Oli kyllä niin hyvää;kaupan mustikkahillo ei vedä vertoja omin käsin kerätyistä mustikoista keitetylle hillolle;D

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Raikkaan ihana kyssäkaali-vesimelonisalaatti

Ihmeellistä miten yksi atera voi inspiroida niin suuresti mutta niin on tämäkin ohje äskeisen ravintolakäynnin inspiroima.  Pöydässä oli erilaisia salaatteja ja kyssäkaalisalaatti vesimelonilla oli aivan ihana.Talvella salaatissa on mansikoita ja punajuurta  vesimelonin sijaan.

Kyssäkaali-vesimelonisalaatti
  • 1 reilun kokoinen kyssäkaali,hyvin ohuiksi paloiksi  leikattuna
  • vesimelonipaloja
  • 3 rkl hyvää oliiviöljyä
  • 4 rkl sitruunamehua
  • 1 murskattu valkosipuli
  • 1 kevätsipulin varsi pilkottuna
  • (karamellisoituja cashewpähkinöitä)
  • suolaa
Leikkaa kyssäkaali erittäin ohuiksi viipaleiksi (parhaiten tämä onnistuu mandoliinilla). Laita kyssäkaalin palaset astiaan ja kaada päälle sitruunamehu,öljy ,murskattu valkosipuli sekä ripaus suolaa. Kuutioi vesimeloni ja pilko kevätsipuli ja lisää ne kyssäkaalin joukkoon. Sekoita ja anna salaatin vetäytyä vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua.

Ravintolan annoksessa oli myös karamellisoituja cashewpähkinöitä mutten laittanut sellaisia omaan salaattiini.Salaatti oli aivan ihana ja raikkaan makuinen:)
Mausteisella riisijauholla päällystetyt paistetut tofupalat.Tätä teen useinkin;on tosi hyvää:)

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Miten ne makaronsit saisi kunnolla onnistumaan.....

Kaksi vuotta olen jo omistanut silikonialustan makaronseille,mutten ole vieläkään itse niitä tehnyt;tosin kerran olin Petit fours-kurssilla,jossa tein osan makaronseista.,,,Kun satttumalta näin instagramissa että seuraavan illan makarons-workshoppiin oli vielä muutama paikka jäljellä;niin varasin heti paikan sieltä. Kitchen Rendez-vous on alunperin Ranskasta tulleen Rebeccan perustama juttu,jossa ruuanlaitosta  ja leivonnasta kiinnostuneet oppivat uusia asioita  ammattilaisten johdolla ns.emäntien/isäntien kotona.Eli kuka tahansa jolla on sopiva keittiö voi hakea emännäksi /isännäksi ja pitää workshopit omassa kodissaan.Workshop on emännille/isännille aina ilmainen.Mukava tapa saada ammattikokki kokkailemaan omaan kotiin;D
Tämänkertainen workshop pidettiin kondiittori Alon Shabon kauniissa kodissa Florentinin kaupunginosassa.Alon Shabo on nuori kondiittori (täyttää näinä päivinä 25) mutta jo hyvin kokenut ja erittäin miellyttävä kondiittori.Hän selosti meille tarkkaan kaikki vaiheet joihin itsekin saimme osallistua ja antoi paljon hyödyllisiä vihjeitä. Ja hän oli koko ajan niin kärsivällinen 15-henkisen kanalauman kanssa;D Alon oli tehnyt etukäteen pinkkejä makaronskuoria ja me teimme tuolla vielä keltaiset ja turkoosinsiniset makaronit.Teimme makaronit italialaisella  marengilla ja  Alonin mukaan tämä on idioottivarma ohje ja onnistuu aina.

Makaronsit italialaisella marengilla
  • 100 gr sokeria
  • 77 gr munanvalkuaista
  • 100 gr tomusokeria
  • 100 gr mantelijauhetta
  • elintarvikeväriä(Wiltonin geelivärejä)
Sekoita (yleiskoneen kulhossa) sokeri ja munanvalkuaiset.Sekoita erillisessä astiassa mantelijauhe ja tomusokeri hyvin keskenään.  

Lämmintä vettä pienessä vesikattilassa (niin pieni ettei sekoituskulho vajoa kattilan sisälle).Kun vesi alkaa kiehua ,alenna lämpö matalaksi ja aseta sekoituskulho kattilan päälle. Sekoittele ja kokeile aina välillä sormella  onko sokeri sulanut.Kun sokeri on sulanut ja munanvalkuaiset hieman lämmenneet vispaa  massa kuohkeaksi yleiskoneen vispain-osalla.
Alon laittoi Wiltonin geeliväriä vispainosaan. Massaa vispataan kunnolla kunnes tuloksena on kova ja kiiltävä vaahtomainen seos joka ei valu.Lisää nyt manteli-tomusokeriseos ja vispaa seosta alhaisella nopeudella kunnes manteli-tomusokeriseos on kunnolla sekoittunut  massaan.
Kulho irroitetaan monitoimikoneesta ja nyt alkaa se vaihe jossa makaronimassasta poistetaan volyymiä.Se tehdään sekoittamalla massaa leipurin raapalla ja niin että raappa välillä nostetaan ja katsellaan mitä tapahtuu. Alussa massa on hyvin kovaa eikä valu mutta vähitellen massa menettää kuohkeuttaan.Kun massa putoaa raapasta hiljalleen kulhoon tarkoittaa se että se on nyt valmis pursotettavaksi.
Tässä vaiheessa Alon antoi tosi hyviä pursotteluohjeita. Tylla (pyöreä,8 mm tylla) laitetaan muoviseen pursotinpussiin;osa siitä tungetaan tyllaan eli se "suljetaan". Pussin pää leikataan irti tyllan ympäriltä. Pussi täytetään massalla ja kierretään tiukasti ympäriinsä.
Oikealla kädellä pitetään kiinni pussin keskiosasta ja vasemmalla kädellä tuetaan tyllaa.Makaronsit pursotellaan silikonialustalle ja niiden annetaan kuivua noin 15 minuuttia tai kunnes niiden pinta tuntuu kuivuneelta niitä kosketellessa.Pursottamisen jälkeen makaronpeltiä taputellaan altapäin tai keittiötason pintaa vasten jotta ilmakuplat saadaan pois.Uuni lämmitetään 150 C-asteeseen.
Mikä mahtava uuni Alonilla onkaan! Siinä makaronsit kypsyivät 9 minuutissa mutta yleensä nämä tarvitsevat 12 minuuttia uunissa;uunista riippuen.Makaronsit onnistuvat parhaiten uunin kiertoilmatoiminnalla.
Makaronsit otetaan uunista ja niiden annetaan jäähtyä ennen täyttämistä.
Teimme makaronseille 3 eri täytettä;Valkosuklaa-sitruunatäyte,valkosuklaa-vadelmatäyte sekä kahvilla maustettu täyte tummasta suklaasta.

Sitruunainen valkosuklaatäyte makaronseille
  • 200 gr valkosuklaata
  • 40 gr kermaa
  • 40 gr sitruunamehua
  • yhden sitruunan raastettu kuori
Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikroaaltouunissa.Kiehauta kerma,sitruunamehu sekä sitruunakuoriraaste.Kaada kuuma kermaseos sulaneen suklaan joukkoon ja sekoita hyvin.Anna jähmettyä jääkaapissa.Ota täyte jääkaapista pehmenemään ennen pursottamista.

Kahvilla maustettu täyte tummasta suklaasta
  • 100 gr hyvää tummaa suklaata
  • 100 gr kermaa
  • 1 tl pikakahvijauhetta
Kiehauta kerma johon lisätty kahvijauhetta ja kaada se paloitellun tumman suklaan joukkoon.
Keittiössä oli hieman lämmintä ja täyte suli liian pehmeäksi....
Alonilla oli keittiössään mielenkiintoisia keittokirjoja kuten tämä Antonio Bachourin kirja "Simply Beautiful".Antonio Bachour on alunperin Puerto Ricosta kotoisin oleva Miamissa asuva kondiittori,joka on yksi Yhdysvaltojen parhaimmpia kondiittoreita.. Bachour piti täällä toissa viikolla lähes viikon pituisen kurssin ja kuolasin hänen Instagramissa olevia kuviaan;taivas miten upeaa! Täällä on upea video tuosta workshopista;siinä kyllä puhutaan vain espanjaa mutta se silmänruoka!
Lähtiessä saimme vielä pienet namuset.:) Makaronsit säilyvät jääkaapissa 3-4 päivää ja pakastettuna suljetussa rasiassa kuukauden.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...