keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Wokattua tofua ja vihanneksia

Täällä tulee usein ostettua liikaa vihanneksia ja hedelmiä suuren tarjonnan ja edullisten hintojen vuoksi. Taas oli sitten jääkaapissani sellaisia vihanneksia, mitkä piti sieltä jo saada pois ja teki mieli helppoa wokkiruokaa. Mulla on vuosikausia ollut “Makumatka Aasiaan” niminen kansisto, jonka muistaakseni aikoinani tilasin jostain kirjakerhosta. Siis niitä sellaisia,joista tulee joka kuussa uusi täydennys kansioon.Muistaakseni sen mukana tuli vielä wokkikin lukijalahjaksi. Otin kansion esille(koskakohan olin viimeksi sitä edes katsonut….) ja rupesin etsimään jotain helppoa wokkireseptiä.Kansion reseptit ovat hyviä ja selkeitä kuvineen ja step-by-step-ohjeineen. Kaikki wokkireseptit tosin oli lihaisia ,mutta olisin hyvin voinut niitä soveltaa tofulle sopivaksi. Joka tapauksessa yksikään niistä ei ollut sellainen, että olisi ollut kaikki ainekset koossa, joten piti hieman soveltaa. Tofua oli kotona, ja viime viikolla olin ilokseni löytänyt torilla tuoreita sokeriherneitä, joita en ollut nähnyt aikoihin.Nehän ovat ihania sekä salaateissa että wokkiruuissa.Ja niitä voi ihan muutenkin napostella, herkullisia kun ovat.

Wokattua tofua vihanneksilla ja ananaksella.

  • 200 –250 gr tofua
  • 1 iso punainen paprika
  • 2 kevätsipulin vartta
  • 1 porkkana
  • kourallinen sokeriherneitä (tuoreita tai pakastettuja)
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 10 cm pätkä inkivääriä
  • 1 pieni purkki ananaspaloja
  • 4 rkl soijakastiketta
  • 1 dl ananaspurkin mehua
  • 2 tl maissitärkkelystä
  • ½ tl chilihiutaleita
  • ½ tl mustapippuria
  • ½ tl setsuanpippuria rouhittuna (käytin setsuanpippuria, mutta sen voi varmaan jättää pois tai korvata muulla pippurilla)
  • 1/4 tl kiinalaista viisimaustetta
  • öljyä paistamiseen

Lämmitä öljy wokissa kuumaksi, lisää paloitellut tofukuutiot.Tofu kannattaa ennen kuutioimista kuivata hyvin, muuten saattaa öljy räiskiä ptofuwokkiahasti kun kuumaan öljyyn laitetaan tofun palaset.Tykkään ensin paistaa tofua, jotta niihin tulee rapea pinta. Leikkaa paprika isohkoiksi paloiksi, paloittele kevätsipuli,leikkaa porkkana ohuiksi suikaleiksi, tee samoin inkiväärin ja valkosipulin kanssa.Lisää muut vihannekset tofun joukkoon, sekoittele hyvin pari minuuttia. Sekoita kastikkeen ainekset hyvin, ja lisää se tofun ja vihannesten joukkoon.Paista sekoittaen parisen minuuttia,kunnes kastike on suurustunut ja muodostanut kiilteen vihannesten ja tofun päälle.Tarjoa vaikka riisin tai nuudelien kanssa.

14 kommenttia:

  1. Onpas ihanan varikas lopputulos! :) Tuli kylla taas nalka taalla vieraillessa... :P

    VastaaPoista
  2. Kiva kun teet näitä tofuruokia, kunhan saan ostettua joku päivä sitä tofua niin palaan lukemaan näitä tofurespetejäsi.
    Todella värikäs ja kaunis ruoka!

    VastaaPoista
  3. Ihanan värikästä ruokaa! Juuri tällaista kaipaisi keskellä talvea.

    VastaaPoista
  4. Kauniit värit ja ihanat mausteet. En ymmärrä, miksi en koskaan saa ostettua tuota setsuanpippuria, en löydä tai muista. Olisi kiva kokeilla sitäkin, kun se niin usein resepteissä on.

    VastaaPoista
  5. Heli:kiitos, värit piristää...:-)

    Sooloilija: kiitos:-)Kokeile ihmeessä tofua, itse tykkään siitä kovasti.

    Hannele:-)

    Elina:Kiitos:-)Vihanneksissa, varsinkin paprikoissa, on niin ihanat värit.Torilla aina ihailen niitä värikkäitä kasoja siellä.

    Nemo:Kiitos:-)Varmaan ehkä ViiVoanista löytyisi?Sitä kuulemma pitää käyttää vaan ihan pieni määrä kerrallaan.Ostin kokonaisia ja jauhan tarpeen mukaan.

    VastaaPoista
  6. Ihanan värikäs ja huikean herkullisen näköinen ruoka! Tällaistahan täytyy kokeilla, nuo jämäkasvikset sujahtavat aina niin näppärästi wokkiruokaan :)

    VastaaPoista
  7. Rakastan wokkiruokaa! Niin helppoa ja hyvaa. Pitaisi etsia sita tofua kaupasta...

    VastaaPoista
  8. Tuula: minäkin tykkään tosi paljon wokkiruuista! Löytyykö sitä tofua teillä helposti?

    VastaaPoista
  9. Sanna:Kiva että kävit kommentoimassa:-)Tosiaankin on helppo sujauttaa niitä jämäkasviksia tuollaiseen ruokaan!

    VastaaPoista
  10. Enpa usko ainakaan meidan kylalla tofua olevan. Mutta kunhan kayn Lillehammerissa ruokaostoksilla, niin varmaan loytyy.

    VastaaPoista
  11. Kokeilepa sitten Tuula kun sellaista löydät:-)

    VastaaPoista
  12. Oih, onpas herkullisen näköistä ja ihanan värikästä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...