keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Pizzapohjaa mannaryyneistä

Lueskellessani eilen blogirullassani olevia vieraankielisiä blogeja,kiinnostuin Mimin blogissa olevasta pizzapohjasta, jossa mannaryynit korvasivat osan jauhoista.Mimi asuu Israelissa ja kirjoittaa englanninkielistä blogia, jossa paljon hyviä ruokajuttuja sekä kuvia. Mielenkiintoni mannaryynipizzaan heräsi heti, varsinkin kun kaapissa vielä sattui olemaan mannaryynejä ja en ollut sellaisesta taikinasta ennen kuullutkaan.Muutin määriä desilitroiksi.Pohjasta tuli hyvä! Jos en olisi tiennyt, en olisi osannut sanoa ,että siinä oli mannaryynejä.Pohjasta tuli napakka, ja kivan tuntuinen, ja onnistuin siitä tekemään hyvän ohuen pohjan.Tein tällä kertaa taikinasta vain pienen pizzan , ja lopun taikinan laitoin pakkaseen. Taidan kokeilla toistekin….

Pizzapohja mannaryyneillä

  • 3 dl lämmintä vettä
  • 2½ dl mannaryynejä
  • 4.7 dl vehnäjauhoja
  • 2½ tl tuorehiivaa
  • ½ tl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 1½ rkl oliivi-tai rypsiöljyä

Sekoita vesi, sokeri ja hiiva, ja anna seistä ,kunnes seos alkaa käydä ja siihen muodostuu vaahtoa.

Laita vehnäjauho sekä mannaryynit kulhoon ja sekoita hyvin.Muodosta jauhojen keskelle kuoppa ja kaada vesi+hiivaseos kuoppaan.Lisää suola.Sekoita hyvin. Vaivaa taikinaa joko käsin n. 10 minuuttia tai sitten koneen avulla vähemmän. Anna taikinan nousta vähintään tunnin. Ripottele kaulintapohjalle joko jauhoja tai mapagepizzannaryynejä ja kauli taikina ohueksi. Taikina pysyy hyvin koossa ja sitä oli erittäin helppo käsitellä ja helppo kaulia oikein ohueksi pohjaksi. Laitoin pizzapohjan päälle salsaa(tomaattia, sipulia, cihlipippuria, korianteria, sitruunamehua, öljyä)kun ei ollut tomaattikastiketta, kirsikkatomaatin palasia , raastettua mozzarellaa ja hieman vuohenjuustoa.Päälle ripottelin hieman timjaminlehtiä ja kuivattua oreganoa. Mulla on ruukussa timjami, jonka olin unohtanut pariksi päiväksi, ja se oli heti nuutunut.Toivottavasti se nyt toipuu kun annoin sille reilusti vettä.Paiston pizzan uunissa 230 C noin 15 minuuttia.

timjamiKappas vain, timjami oli vain janoinen ja toipui heti kun sai juotavaa.Janoinen kasvi se on;se myytiin mulle oreganona mutta timjami se ehkä on tai sitten ei .ja joka toinen päivä sitä pitää juottaa..Uunissa pizzan päällä ollessaan siitä tuli ihana tuoksu!

21 kommenttia:

  1. Mannaryynit sopii varmasti hyvin pizzapohjaankin, en ole kokeillut, kiitos reseptistä. Sen sijaan meillä käytetään mannaryynejä kyllä leipätaikinassa, tehdään ihan mehevää hobzkouch-leipää ja sitten niitä litteitä galette-leipiä (rieska kai voisi ola suomeksi, ovat tosi hyviä.

    VastaaPoista
  2. Ihan uusi juttu mulle! Pitaakin kokeilla. Kiitos vinkista :)

    VastaaPoista
  3. Onpa jännä yrtti. Ei lehtien perusteella näytä liiemmin timjamilta kuin oreganoltakaan (mulla ei tosin nyt ole silmälaseja päässä ;) )!

    VastaaPoista
  4. Sirokko: taidanpa tietää minkä tyyppiset ne leivät mannaryyneillä teillä on, täältäkin taitaa jostain löytyä samantapaista. Olen itsekin leipää tehnyt mannaryyneillä höystettynä,mutten pizzapohjaa aikaisemmin.

    Susa: kokeile, oli hyvä pohja!

    Elina: mulle se myytiin oreganona, mutta lehdet ovat paljon isommat, maku ihan oreganon,ehkä vielä parempi ja tuoksu vahva.Siksipä luulin timjamiksi.Mutta eikös timjamista ja oreganostakin ole monta lajiketta? Oli mikä oli, niin hyvänmakuiset lehdet kuitenkin ovat.

    VastaaPoista
  5. Yaelian, your pizza looks fabulous, much prettier than mine!
    I see you also grow your own oregano.
    Wish I could read your instructions and comments on this pizza! But I'm happy looking at the photos.

    VastaaPoista
  6. Vaude, hieno idea, Yaelian! Tätä on ihan pakko kyllä kokeilla. Kuulostaa vielä aika helpoltakin. :-)

    VastaaPoista
  7. Mikäs, kaikkia puurojätteitä olen aina käyttänyt leipään.

    VastaaPoista
  8. Mimi:thanks so much for the recipe! You could try the google translator,it is far from perfect, but you will still be able to understand some of what is written here.

    Hippu: kiitos, siitä pohjasta tuli näin paljon helpommin käsiteltävä.

    Hannele;-) Puuron jämiä olen minäkin käyttänyt leipiin,mutta tässä mannaryynin kanssa tuli helposti tehtyä ohuen ohut ja rapea pohja.

    VastaaPoista
  9. Hyva idea ja tosi maukkaan nakoinen pizzapala!!

    VastaaPoista
  10. ... no tämä on hyvä vinkki ja näinhän tosiaan vaikka mannapuuron jämät voi hyvin laittaa leipätaikinaan... riisipuuroa olen noin käyttänytkin, mutta mannapuuroa en ole tainnut laittaa muuta kuin pannariin...

    VastaaPoista
  11. MaaMaa:Oli tosi maukasta!

    Marke: en tiedä tuleeko samanlaista jos ne mannaryynit laittaa puurona.Mä vähän luulen,että se juttu tässä on se, että laittaa ne mannaryynit ryyneinä, eikä valmiiksi keitettynä.

    VastaaPoista
  12. Yaelin your pizza looks delicious with lots of fresh, lovely flavours! Now I'm hungry for pizza though and it's 9.45am haha! :P

    VastaaPoista
  13. Kiitos vinkista. Meilla on pussin pohjalla mannaryyneja ja nyt tiedan mihin ne upottaa..Tanaan meilla syodaankin pizzaa.

    VastaaPoista
  14. Pikkujutut: kiva että löytyi mihin ne ryynit upottaa;-)

    VastaaPoista
  15. imorgon ska vi laga hemlagad pizza. eller snarare yuko, min goda vän... ha en skön helg!

    VastaaPoista
  16. Sara: Prova mannagryn i degen,som jag gjorde, det blir jättegott.Tack det samma,skön helg!

    VastaaPoista
  17. Tervehdys, olit käynyt blogissani ja tulin nyt vastavierailulle... tai no, olenhan minä täällä jo käynyt aikaisemminkin :o)

    Siulla on täällä mielenkiintoisia ruokia, kiinnitin heti huomiota tuohon vihreään avocadopohjaiseen, jota taidankin heti kokeilla, kunhan saan hyviä avocadoja... Ne kun täällä meilläpäin eivät ole aivan yhtä hyviä kuin siellä teillä ;o)

    VastaaPoista
  18. Sari:Kiva kun tulit kommentoimaan:-) Tuo avocadopohjainen kastike oli tosiaankin hyvää!

    VastaaPoista
  19. Hyvältä näyttää....niin täällä Suomessakin käytetään mannasuurimoita joissakin pitserioissa pitsapohjien taputtelussa....vehnäähän se mannakin on. Nykyisin tosin on kauramannaakin olemassa... Kannattaa kyllä kokeilla.

    VastaaPoista
  20. Mimmi Mutikainen: siitä pizzapohjasta tuli tosiaankin semmoinen ohut ja rapea juuri mannaryynien takia.Teen varmasti uudelleenkin!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...