torstai 21. toukokuuta 2009

Kotitekokoinen quinoa-riisipasta

Quinoariisipasta

Ennen tykkäsin tehdä tosi usein kotitekoista pastaa, ja osaksi se johtui siitäkin, että poikani rakastaa pastaa. Oli tosi kivaa ottaa silloin tällöin pastakone esille ja leikkiä “pastatehdasta”. Kaikenlaisia kokeiluja tulikin tehtyä.Pastakone mulla on edelleenkin,mutten ole pitkiin aikoihin ottanut sitä esille, vaikko joskus onkin tehnyt mieli.

Pari päivää sitten näin että Kimi seuraamastani Nourishing Gourmet-blogista oli tehnyt kotitekoisia sobanoodeleita,joihin ei tullut lainkaan muita jauhoja tattarijauhon lisäksi. Ohje vaikutti helppotekoiselta, joten tietenkin innostuin ja kaiken lisäksi vielä pidän sobanuudeleista. Mutta koska tätä piti tehdä heti tässä nyt, ja kotona ei ollutkaan tattarijauhoja, niin näistä tulikin quinoariisinuudeleita. Quinoariisipastaa olin ostanut pari kertaa orgaanisesta marketista ja pitänyt siitä; ja kotonakin oli sekä quinoa-että riisijauhoa, joten siitä vain pastaa laittamaan!  Yritin seurata mahdollisimman paljon Kimin reseptiä, vaikka jauhot olivatkin erilaisia.Mutta quinoa, riisi ja tattari eroavat kaikki tavallisesta viljasta;ensinnäkin ne eivät ole viljaa eivätkä sisällä gluteenia, ja niiden rakennekin on erilainen kuin tavallisen viljan. 

Pastan valmistus

Taikinaan tuli seuraavat ainekset:

  • 1 dl quinoajauhoa
  • ½ dl riisijauhoa
  • ½ dl vehnäjauhoa
  • ½ dl vettä’
  • ½ rkl omenaviinietikkaa

Sekoita jauhot. Laitoin etikkaa koska Kimikin sitä laittoi, en oikein tiedä mikä rooli sillä oli tässä taikinassa. Sekoitin ainekset. Taikina sekoittui oikein hyvin ja ihan pikkuisen jauhoa lisäämällä sain tehtyä siitä pallon, Laitoin sen astiaan , peitin astian muovikelmulla,jonka päälle vielä laitoin kostutetun pyyheliinan, ja jätin sen keittiönpöydälle yön yli. Tämäkin Kimin ohjeiden mukaan:;siemenet ja viljat tulevat liottaessa ravintoarvoiltaan paremmin sulaviksi ja niiden ravintoarvot ovat silloin muutenkin korkeammat.Minäkin yleensä liotan siemeniä ja pähkinöitäkin usein ennen käyttöä.

Aamulla taikinapallo oli hieman erilainen kuin illalla: se oli kostea ja tarttuva, kuten ensimmäisessa kuvassa tuossa kollaasissa näkyykin.Laitoin sen jauhotetulle leivonta-alustalle,ja lisäsin siihen sekä quinoa –että  vehnäjauhoa,kunnes se ei enään ollut sormiin tarttuvaa.Lisäsin myös hieman rypsiöljyä ja suolaa taikinaan.  Kaulin taikinaa (sain lisätä jauhoja taikinan  päälle tässä vaiheessa) ja leikkasin pizzaleikkurilla vähän tagliatellen muotoiseksi pastaksi. OlisQuinoa Riisipastain halunnut kokeilla pastakonetta, mutta taikina on hieman liian hajoavaa siihen tarkoitukseen.  Keitin pastaa vedessä ,johon olin lisännyt suolaa ja hieman öljyä, noin 6 minuuttia. Lisäsin valutetun pastan päälle suolaa, pippuria, hieman öljyä ja pestoa. Oli ihan hyvää:pastassa tuntui  selvästi quinoan maku,mutta jos tykkää quinoasta, niin tykkää tästäkin.Ajattelin ensi kerralla kokeilla tehdä tätä aivan ilman vehnäjauhoa, siis gluteeniton versio.Kiinnostaa kokeilla  miten se pysyisi koosssa.

12 kommenttia:

  1. Eilen näimme quinoapaketin Stockan ruokaosastolla ja muistin sinun reseptejäsi. Sinne jäi kuitenkin - mutta parsaa ostimme. Sekin vielä keittämättä koska kokkipuolisoni on töissä. (Tulee kohta)

    Hatunnosto sinun keittiötaidoillesi taas kerran!

    VastaaPoista
  2. Hmm, luuletko että speltistä onnistuisi pasta? Siitä olen haaveillut... Konekin on! :-D Pitkään aikaan en ole sitä pyöritellyt.

    VastaaPoista
  3. Rita: kiitos:-) Parsa on hyvää mutta niin on quinoakin...

    Ylimuuli>varmaankin onnistuisi speltistä vielä helpommin kuin tuosta quinoa´+riisi-sekoituksesta;spelttihän on kuitenkin vehnälajike.Kokeile ihmeessä.

    Hannele:niin onkin:-)

    VastaaPoista
  4. Sun kekseliäisyydellä ei ole kyllä mitään rajoja! :-) Näyttää tosi hyvältä.

    P.S. Mä näin muuten joku yö sitten yhden "ilmestysunen" ruoasta! :-D Laitoin siinä unessa paneer-juustoa aika erilaisella tavalla ja näin unessa jopa nimenkin sille ruokalajille. Saattaa olla että kokeilen sitä vielä joskus!

    VastaaPoista
  5. Hippu:kiitos:-) Sun täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla sitä uneksimaasi reseptiä ;-)

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa testailua, kerro ihmeessä sitten jatkokehittelyistäkin.

    VastaaPoista
  7. En ole kokeillut koskaan itse tehdä pastaa. Pitäisi harkita, tosin ilman pastakonetta taitaa jäädä kuitenkin.
    Kai sitä kaulimallakin onnistuisi.

    VastaaPoista
  8. Arleena:Pastaa voi ihan hyvin tehdä ilman pastakonettakin,niin kuin tein tämän quinoariisipastan, ihan vain kaulimalla ja leikkaamalla.

    VastaaPoista
  9. kol ha kavod, det låter ju helt fantastiskt med hemgjord quinoa-ris pasta. vi har också en pasta maskin som min pojkvän använder, men jag har aldrig prövat själv än...ska visa honom det här receptet!

    VastaaPoista
  10. Sara> Quinoa-ris pasta var inte alls illa,men man kan nog inte använda pastamaskin för det, för degen går lätt sönder..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...