perjantai 22. lokakuuta 2010

Pari pientä piirakkaa(raw),karppikuurin seuraava jakso sekä illalliskutsut

Pari iltaa sitten tein muutaman pienen raw-piirakan,joista tuli aika hyviä.Toisen päällä oli kirsikkatomaatteja ja toisen päällä marinoituja herkkusieniä.Pohjassa käytin oliiveja,mikä antoi sille kivasti makua. Tämä piirakka sopi myös karppikuuriini,sillä hiilihydraattien määrä jää tässä alhaiseksi. Siitä puheenollen hiilihydraattiohjelmani ensimmäisen jakson piti loppua tämän viikon alussa,mutta laiskuuttani jatkoin sitä vielä viikolla,vaikka Diane Kress sanookin,ettei ole terveellistä pidemmän päälle olla niin vähähiilihydraattipitoisella ruokavaliolla. Ensimmäinen jakso on vaan ollut niin helppo toteuttaa,ja toisella jaksolla pitää olla jo tarkempi,sillä siinä ajoitus on kaiken A ja O,mikä ei olekaan ihan helppoa. Toisella jaksolla hiilihydraatit,mutta hyvät sellaiset,tuleva mukaan,kontrolloidusti.Jokaisen viiden tunnin sisällä tulisi syödä vähintään 11-20 gr kuitupitoisia hiilihydraatteja, ja on erittäin tärkeää,ettei kulu yli 5 tuntia ilman tuota hiilihydraattimäärää,Mukavaa on se,että hedelmät,eivät tosin kaikki,tulevat taas mukaan.Tulen näköjään pitämään jatkossa laukussa pähkinöiden sijaan omenia.....Paino on pudonnot tuskastuttavan hitaasti ,mutta kuitenkin ½ kiloa per viikko,mikä lääkärinkin mukaan on ideaalinen viikottainen painon pudotusmäärä. Tuntuu vaan niin hitaalta,mutta on tärkeää muistaa olla kärsivällinen.

Piirakkapohja
  • 1 dl liotettuja auringonkukansiemeniä
  • 3/4 dl pellavansiemenjauhoa
  • ½ dl vihreitä oliiveja
Sekoita pohjan ainekset monitoimikoneessa. Taputtele pohjataikina pieniin piirakkavuokiin.Tästä määrästä tuli 3 pientä piirakkaa.Löysin viime viikolla eräästä kaupasta pieniä silikonisia piirakkavuokia,joita nyt käytin.

Pohjalle laitoin pestoa (raw-versio). k
Kahden päälle laitoin puoliteltuja kirsikkatomaatteja,ja yhden päälle jo hieman kuivurissa marinoituja herkkusieniä (marinointikastikkeessa Tamaria,rypsiöljyä,muutama ripaus luomubalsamikastiketta sekä savupaprikaa)
Kuivattelin pohjia täytteen kanssa  kuivurissa kunnes pinta ja tomaatit(sekä sienet)oliva kuivuneet ja niiden maut tiivistyneet. Olisin voinut laittaa pohjat hieman paksummiksi,sillä sain juuri ja juuri poistettua ne ehjinä silikonivuuista,sillä olin jättänyt pohjan tosi ohueksi. Olivat tosi hyviä,mutta pidin enemmän sienipiirakasta:siinä oli enemmän makua.Oliivien lisäys pohjataikinaan lisäsi myös mukavasti makua.
Tiistaina illallisvierainani oli mukava pariskunta,joista E on suomalainen. Olin laittanut useita salaaatteja,mm. kyssäkaalisalaattia,sekä quinoa-bataattisalaattia.Alkupalana oli antipastiterriiniä. Tämänkertainen quinoasalaatti poikkesi tuosta linkintakaisesta salaatista ,sillä käytin tummaa quinoaa ja kevätsipulin sijaan olin laittanut paprikaa. Lisäksi oli marinoitua ,uunissa kypsytettyä tofua, purjoa vinaigrette-kastikkeessa, valkopapuhumusta ja kalaa.Jälkiruoka oli täysin raw: piirakkapohjassa pähkinöitä ja kookosta sekä kuivattua omenaa,alemmassa täytteessä  kookosta  ja banaania,ylemmässä mansikoita,cashew-pähkinöitä,kookosöljyä,agavea.

Mukaan annoin tässä näkyvän ruisleivän.Olin leiponut ja pakastanut tämän elokuussa ,hieman ennen karppiruokavaliolle menoa.Kuulemma oli hyvää. 

13 kommenttia:

  1. Kiruvire tekstissä ;)
    Oletan tarkoittavasi puolta kiloa puolen tunnin sijaan.

    Puoli kiloa viikossa on naiselle hyvä tahti. Naisilla kun tuo hormonitoiminta sotkee asioita melkoisesti.
    Itsellänikin putoamistahti on ollut tuollaista.

    VastaaPoista
  2. Tiina:;Kiitos että huomasit tuon virheen,menenkin korjaamaan.Hih,puoli kiloa tunnisss,oliskin nopea dieetti;D

    VastaaPoista
  3. Vautsi! Osaat pyöräyttää ruisleivänkin :)

    VastaaPoista
  4. Rita;kun ei kunnollista suomalaista ruisleipää täältä saa niin piti leipoa itse...

    VastaaPoista
  5. Sopivassa tahdissa painosi on pudonnut, onnittelut siitä. :)
    Ruokasi ovat kiinnostavia, maistelen niitä täällä virtuaalisesti.

    VastaaPoista
  6. Olenkin miettinyt, mitä kuuluu hiilarikuurillesi. Hauska idea laittaa oliiveja piirastaikinaan. Alkoi muutenkin heti tehdä ihania raw-piiraita mieli eli kiitos taas inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  7. Unelma:Vaikka tuo tahti tuntuukin hitaalta,niin sopiva se kuitenkin taitaa olla.Kiitos,kiva että maistuvat virtuaalisesti;D

    Okriina:tässä sitä edelleenkin samalla kuurilla,ensi viikosta onneksi jotkut hedelmät tulevat taas kuvaan,kun pitää huolehtia siitä,että 5 tunnin välein saa oikean ja oikeanlaatuisen hiilarimäärän.
    Oliivit maistuivat tosiaankin kivalta tuossa pohjataikinassa:-)

    VastaaPoista
  8. Olipas kivan kuuloiset illalliset! Olisi ollut tosi mukava tulla maistelemaan mukaan!! :)
    Ihanaa, tuoretta ruisleipää - en malta odottaa, että pääsee taas seuraavalle reissulle Suomeen tuoretta ruisleipää syömään! :)

    VastaaPoista
  9. Italiansalaatti:olisikin kiva jos olisit voinut olla mukana,pidän ruokavieraista;D Suomeen mennessä on aina pakko heti saada ihanaa ruisleipää,mutta itsekin voi sitä näin etelässäkin tehdä kunhan vaan löytää hyvää ruisjauhoa.

    VastaaPoista
  10. Oletpa upeasti jaksanut olla "kuurilla"! Itse olen niin karsimaton etta luultavasti olisin heittanyt jo hanskat tiskiin! Olen todella on/off tyyppi mita tulee ruokavalion tarkkailemiseen. Siksi olenkin viime aikoina oikein opettelemalla opetellut hyvaksymaan itseni sellaisena kuin olen. Vaikeaa se on, aina on joku kohta vinksallaan! :-) Tosin ylipaino on sellainen juttu etta jos lahtee liian rennolle ja hyvaksyvalle linjalle niin kohta huomaa olevansa satakiloinen! Mutta, hitaasti hyva tulee. Tsemppia!

    VastaaPoista
  11. Satu;Kokeilin niin monta keinoa päästä noista kertyneistä kiloista pois,että oli oikeastaan vaan tämä vika vaihtoehto ja pysyminen siinä,ja hyvin on mennyt,vaikkakin hitaasti.Josl iikkuisin enemmän,varmaan putoaisi enemmän.Nyt tänään aloitin toisen jakson tästä ohjelmasta,saapa nähdä miten sujuu. Tein aika ahkerasti ennen tätä kuuria raakanamuja,mutta se kyllä kostautui ylimääräisinä kiloina...

    VastaaPoista
  12. Mua myös vähän ihmetyttää joidenkin raakailijoiden hehkutus siitä, kuinka esim. raakasuklaata voisi syödä rajattomasti ja jopa laihtua samalla! Ei päde minuun. Suklaata se on raakakin, ja jos tyyliin aamun sillä aloittaa, niin taatusti kilot kertyy. Tai sitten pitää syödä muuten erittäin kontrolloidusti, mutta sehän ei taas sovi raw food ideologiaan ;-)

    VastaaPoista
  13. Satu:minä ainakin lihoin juuri noiden herkkujen takia eniten, niissähän on hiilareitakin ihan tajuton määrä,Ja koska liika määrä hiilaria ei mulle sovi,niin lihosin reilusti. Muuten olen viime aikoina huomannut,että monet amerikkalaiset raw food persoonat ovat siirtyneet pois raakaveganismista...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...