lauantai 26. maaliskuuta 2011

Munakoisoa tahinilla ja tomaattivaahdolla

Kokeilin vielä toista reseptiä Michalin blogista,josta eilinenkin resepti oli lainattu.Munakoison suurena ystävänä tämä hieman erilainen resepti kiinnosti,ja lopputulos olikin hyvää.Munakoisoa kypsennetään uunissa hitaasti ja normaalia alemmalla lämpötilalla ,jolloin sen maku tiivistyy. Tämä munakoisoruoka sopii vaikka alkupalaksi.

Munakoisoa tahinilla ja tomaattivaahdolla
  • 2 keskikokoista munakoisoa
  • muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä
  • karkeaa suolaa
  • 1 iso tomaatti tai 2 keskikokoista
  • 1½ luomutahinia
  • 1 rkl sitruunamehua
  • suolaa
  • muutama pisara balsamietikkaa
Kuori munakoisot ,ja leikkaa n.2 cm paksuisiksi ympyröiksi.Laita leivinpaperi uunipellille,ja valele munakoisoviipaleita sekä päältä että pohjasta oliiviöljyllä.Ripottele hieman karkeaa suolaa päälle (tavallinenkin käy).Anna kypsyä 150C asteessa tunnin verran tai kunnes viipaleiden molemmat puolet ovat ruskistuneet (kääntelin viipaleita puolivälissä).

Valmista tahini: lisää tahinitahnan joukkoon sitruunamehu,suolaa sekä vettä sen verran,että sekoitettaessa syntyy paksuhko tahna.Käyttämäni tahini oli luomua,ja kivillä jauhettu.

Valmista tomaattivaahto:laita tomaatit tehosekoittimeen. Alkuperäisessä ohjeessa ei tomaatteihin lisätä mitään,mutta lisäsin omaan vaahtooni hieman suolaa,oliiviöljyä ja muutaman tipan balsamietikkaa.  Vaahto siivilöidään.Tomaatin voi myös kuoria ennen sekoittamista,jolloin sitä ei tarvitse siivilöidä.

Kun munakoisoviipaleet ovat hieman jäähtyneet,laita jokaisen viipaleen päälle ensin runsas teelusikallinen tahinia,ja sen päälle vielä tomaattivaahtoa.Koristele vaikka oreganon lehdillä.

14 kommenttia:

  1. Nayttaapa herkullisilta. Taytyy odottaa kesaan naitten tekeminen, kun minusta talvitomaatit eivat taalla maistu yhtaan miltaan.

    Mina olen muuten siirtynyt kokonaan kayttamaan sellaista karkeaa sormisuolaa. Laitan sita myos suolamyllyyn, jos tarvitsen joskus hienompaa suolaa.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava resepti. Toi tomaattivaahto on jännä lisä. Miten sen vaahtoisuus säilyy?

    VastaaPoista
  3. Tuula:tuo oli hyvää! Täällä tomaatit ovat ympäri vuoden hyviä,mutta teillä kun pitää tuoda muualta niin voivat olla mauttomia.Mutta kesällä sitten!Minä yleensä käytän ruususuolaa,mutta oli tuota karkeaa suolaa kaapissa ,koska teen joskus graavikalaa.

    Okriina:Vaahtomaisuus säilyi aika kivasti. Lisäsin tuota öljyä hieman kun ajattelin,että se vielä enemmän lisäisi sitä vaahtoisuutta. Laitoin palasten jäähdyttyä sitä niiden päälle ja lopun söin jonkun ajan kuluttua,kun oli niin hyvää! Oli se ainakin puolen tunnin kuluttua vielä "vaahtomaista"..

    VastaaPoista
  4. Tätä on munakoison ystävän ehdottomasti kokeiltava. :)

    VastaaPoista
  5. Kuulosta ihanalta yhdistelmalta!

    VastaaPoista
  6. Hi Yael, Glad you included the link to Michal's blog so it was easy to understand this one; it looks and sounds delicious. I hope to try your slow-roasted eggplant technique soon.

    My mother in law used to make fresh tomato puree lwithout a blender; she simply used a coarse grater. (She was Yemenite; it was for serving with jachnun.)

    VastaaPoista
  7. Unelma:Ehdottamasti,oli hyvää!

    Maria:Oli tosiaankin hyvää:)

    Faye:Glad you could understand the recipe better this time:) I know that tomato puree you refer to;I also make it sometimes,but made with a blender (I use a small personal blender ,the Magic Bullet) the tomato becomes foamy.

    VastaaPoista
  8. Onpa kauniin näköinen herkku! Varmasti ihanaa esim. alkupalana.

    VastaaPoista
  9. Hippu;Kiitos,munakoiso tuolla tavoin,hitaasti paahdettuna,oli tosi hyvää.Tein jo toisen kerran tänään....

    VastaaPoista
  10. ompa näyttävännäköinen herkku, kävisi joihinkin kesäisiin juhliinkin!

    VastaaPoista
  11. Onpas ihanan näköisiä! Äkkivilkaisulta näyttivät vähän täytetyiltä herkkusieniltä.:) Munakoisoa en olekaan pitkään aikaan syönyt, vaikka se onkin suurta herkkua. Kohta varmaan alkavat taas olla edullisempia, joten pitääpä sitten taas munakoisojakin ostaa.

    VastaaPoista
  12. Mausteinen manteli:kiitos,ihastuin tähän nyt niin,että olen tehnyt jo 3 kertaa.Tuo hidas paahtaminen ja kuoren poistaminen tekee ne tosi herkullisiksi!

    Kmsu:Kiitos,ja oli tosi hyvää:) Munakoiso on Suomessa vähän tyyristä,täällä aika edullista,joten tulee usein tehtyä.

    VastaaPoista
  13. That looks absolutely wonderful Yaelin and the eggplant looks so lovely and soft-yum! :)

    VastaaPoista
  14. Lorraine:thanks,the slow roasted eggplant was so delicious!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...