sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vihreää tattaria ,paahdettua bataattia ja sipulia

Olen jo useamman vuoden ajan tottunut käyttämään vihreää,paahtamatonta tattaria raakakeittiössä sekä gluteenittomassa leivonnassa mutten koskaan ole kypsentänyt sitä sellaisenaan lämpimään ruokaan. Viikonlopun lehdessäni näin lehden ruokatoimittajan vihreästä tattarista tekemiä ohjeita ja yksi niistä houkutteli,etenkin kun minulla oli melkein kaikki ainekset. 

Tattarihan on gluteenitonta ja vihreä tattari kypsyy keitettäessä nopeammin kuin paahdettu,liotuksen jälkeen.Siinä on lämmitettynä vain hyvin mieto tattarin  maku,joten se sopii tattarin voimakasta makua vierastaville.

Vihreää tattaria,bataattia sekä sipulia

  • 2½ dl vihreitä ,paahtamattomia tattarinjyviä
  • ½ kiloa bataattia 
  • 2 punasipulia
  • 7 rkl oliiviöljyä
  • 3-4 kevätsipulia
  • 4 silputtua valkosipulin kynttä
  • suolaa (käytän aina ruususuolaa)
  • mustapippuria
  • ½ tl jeeraa eli juustokuminaa
  • 1 tl paprikaa tai muuta maustetta (käytin berbere-maustesekoitusta)
Liota tattaria vedessä vähintään 2 tuntia.  Huuhdo tattarit liotuksen jälkeen ja keitä  vedessä pastan lailla 10 minuuttia tai kunnes tattari on kypsää. Valmista sipulit ja bataattikuutiot sillä välin kun liotat tattaria: Lämmitä uuni 180 C-asteeseen ,kuori ja paloittele punasipulit 8 osaan.Lisää sipulien joukkoon 2 rkl oliiviöljyä.Paahda sipuleita 20 minuuttia .Kuori ja kuutioi bataatit  ja sekoita niihin 2 rkl oliiviöljyä,hieman suolaa ja pippuria.Lisää bataattikuutiot sipulien joukkoon ja paahda niitä 15-20 minuuttia tai kunnes bataattikuutiot ovat pehmentyneet.Paloittele kevätsipulit (minulla oli vain melkein jo hävikiksi mennyttä ruohosipulia,joten laitoin sitä mutta kyllä kevätsipuli sopii tähän paremmin) ja lämmitä pannulla 3 rkl oliiviöljyä. Paista kevätsipuleita muutama minuutti ja lisää valkosipulimurska sekä tattari ja paista noin 5 minuuttia koko ajan sekoittaen.Lisää mausteet ja paista vielä minuutin verran. Ota pois hellalta ja lisää paahdetut punasipulit sekä bataattikuutiot joukkon.

Minulta puuttuivat alkuperäisen ohjeen kevätsipuli,mustat linssit ,baby pinaatti(joka lisättiin lopuksi joukkoon) ja jugurttikastike,johon olisi tullut 4 rkl jugurttia,lusikallinen murskattua minttua,puolikas teelusikallinen sitruunankuoriraastetta ja puolikas teelusikallinen sitruunamehua.  Vihreä tattari bataatin ja sipulien kanssa oli tosi hyvää myös ilman linssejä ja jugurttikastiketta.
Viime päivien suosikkismoothie on ollut seuraavanlainen:vihreää melonia,selleriä,inkivääriä,sitruunaa ,minttua ja hieman steviaa.
Torilla tuli taas käytyä pikaisesti ennen viikonloppua

23 kommenttia:

  1. Oi, tässähän yhdistyy pari lemppariainestani, tattari ja bataatti. Tuo smoothiekin on ihanan raikkaan oloinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni Minerva:vihreä tattari on tosi hyvää ja tämä oli todella hyvää paahdetun bataatin ja sipulin kanssa.Menee takuulla sellaisten ruokien joukkoon joita tulen tekemään uudelleenkin:)

      Poista
  2. Aaah, kuinka tulikin ikävä tattaria kun mainitsit! Onkohan se saatavilla ihan joka puolella maailmaa? En ole yhtään tajunnut katsoa kaupan hyllyjä. Tiedän, että tattaria voi jotkut vierastaa.. se menee mulla ihan ymmärryksen yli.. vähän sama kun en ymmärrä miten joku ei pidä vuohenjuustostakaan ;)

    VastaaPoista
  3. Tattari on tosi hyvää.En ole vuosiin käyttänyt paahdettua tattaria vaan ainoastaan tätä paahtamatonta ja tosi hyvää se oli näin ja vaikka salaateissa:) Paahdetussa on aika vahva maku ja se tosiaankin jakaa ihmisiä;mutta tässä on paljon miedompi tattarin maku. Joo aina välillä hieman vaikeaa ymmärtää miten joku ei pidä sellaisesta mistä itse pitää;D Mutta sitten aina muistan erään kämppikseni kauan sitten,joka ei voinut elää ilman Marmite-tahnaa,jonka itse koin yököttävänä;D

    VastaaPoista
  4. Käytän usein tattaria myös lämpimissä ruoissa lisukkeena. On kyllä ihan loistava missä vain. Herkkuainekset tuossa annoksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi,olen tätä ennen käyttänyt lämmitettynä vain paahdettua tattaria mutta täytyy sanoa että tykkäsin enemmän tastä ei paahdetusta.Oli kyllä tosi hyvää:)

      Poista
  5. Tattari on kyllä jäänyt mun keittiössä liian vähälle huomiolle. Tähän on siis tehtävä muutos :D sulla on aina kivoja ja mulle vähän uudempia juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,kiva että löytyy uudempia juttuja:) ja kannattaa tosiaankin kokeilla tattaria eri ruuissa;on todella hyvää:)

      Poista
  6. Näyttää hyvältä!:) Minulla on avaamaton rasia jotain tattarirouhetta. En ole vielä keksinyt miten sitä käyttäisin, mutta tähänkin sitä varmaan voisi soveltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin niin hyvää että tekee mieli tehdä uudestaan:) Ja varmaan se tattarirouhekin sopisi tällaiseen hyvin.

      Poista
  7. Minä en ole tattaria käyttänyt kuin jauhoina joskus - löytyykö Suomesta noita vihreitä tattarinjyviä ? En näin äkkiseltään muista niitä nähneeni, mutta enpä kyllä ole osannut etsiäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä löytyy,joissain blogeissa käytetty ahkerastikin.Esim,.Ruohonjuuresta pitäisi löytyä helposti.

      Poista
  8. Kokeilin kerran valmistaa tattarirouhetta, mutta jäi kaikilta syömättä. Täytyy yrittää uudemman kerran jyvillä, jos maistuisi paremmalta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko se tattarirouhe tehty niistä paahdetuista tattareista ,joissa on vahva maku ja jotka jakavat mielipiteitä....Näissä ei paahdetuissa ei ole sellaista ongelmaa...

      Poista
  9. Tein tätä tänään lounaaksi ja ajattelin poiketa tänne kertomaan millaista omasta versiostani tuli :)
    En tiedä löytyykö täältä tattaria (en ole etsinyt), mutta mulla oli kaapissa jo valmiiksi vehnäsuurimoita, joten käytin niitä tilalla. Pinaattia laitoin myös.Oikein hyvää tuli!
    Lisäksi tein tuon jogurttikastikkeen, ja todella suosittelen sitä myös, sillä se tuo ihan erilailla nuo maut esiin.
    Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että tulit kertomaan tänne mitä tykkäsit Anna ja varmaankin sopii muittenkin ryynien kanssa ja ajattelin,että tämä olisi hyvää näin laitettuna myös quinoalla. Ja ensi kerralla pitää sitten kokeilla tuon jugurttikastikkeen kanssa:)

      Poista
  10. Oi että kun pääsisi sinne torille, rakastan toreja! kiva kun postailet meidän iloksi torikuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torit täällä on ovat kyllä ihania ja värikkäitä:)

      Poista
  11. I've never had great luck with cooking buckwheat, but perhaps I just didn't have a good recipe before. I would certainly be willing to give it a second chance when it's accompanied by sweet potatoes and plenty of garlic- That sounds great!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah:this was really yummy.I used green untoasted buckwheat which I prefer to the toasted one.Sweet potatoes,onion and garlic was really good in this:)

      Poista
  12. Hah, koitin googlettaa vihreällä tattarilla ja ajattelin että onpas erikoista tavaraa kun ei löydy - kunnes tajusin, että ihan tattarilla löytyy ;) Sen verran vieras näin jyvän muodossa tuo on. Ostin kerran tattarihiutaleita puuroon, mutta en tykännyt, tuolla ne lienee vanhentuneina kaapissa edelleen. Näitä voisin ostaa nyt seuraavalla kauppareissulla ja koittaa tätä reseptiä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...