tiistai 8. lokakuuta 2013

Lounas torilla,kahvia joka kukkarolle sekä sitruspuitten ihailua

Eilen kävin pikaisesti syömässä torilla ennen kiireitä ja taas tuli mieleen miten yksinkertainen ruoka voikin sitten olla hyvää: grillissä paahdettuja kasviksia,tahinikastiketta ja takana pikkulautasella näkyvää chimichurri-tahnaa.Chimichurri,vaikka onkin lihalle tarkoitettu,sopii erinomaisesti myös kasviksille,etenkin grillatuille sellaisille. Tuossa torin paikassa vihannesantipasti on aina hieman erilainen;riippuen vähän siitä mitä torilla on sillä hetkellä tarjolla.Tällä kertaa annoksessa oli punajuurta,kukkakaalia,tomaattia,kesäkurpitsaa ja munakoisoa.Paikan takana olevasta pikkuisesta viinikaupasta saa lasillisen viiniä 2 eurolla;pitää seuraavan kerran kysyä jos viinilasillisen saa viedä mukanaan tuohon ruokapaikkaan lounaan ajaksi;siellä kun ei ole viiniä listalla.Olen muuten täällä niin tottunut näihin  vihannesantipasteihin,että kun kesällä Hangossa menimme serkkuni kanssa syömään Makaronitehtaaseen,unohdin tyystin että antipastiinhan voi kuulua myös lihaa ,mutta Makaronitehtaan ihanat pojat vaihtoivat salamit juustoiksi nähtyään kauhistuneen ilmeeni.....
Ja muutama päivä sitten kävin kokeilemassa Cofixin(eng.menu linkin takana) kahvia. Cofix(coffee for fixed price) avattiin viime viikolla ja siitä kirjoitettiin niin paljon että täälläpäin varmaan jokainen nyt tietää,mistä on kyse.Kahvin maailmanmarkkinahinta on viime aikoina laskenut,mutta täällä kahvilassa ostetun kahvikupin hinta on taas on noussut;tosin täytyy muistaa että kahvin osuus tuosta kahvikupista on vain osa muista kustannuksista,jotka ovat nousseet.Mutta onko 2½-3 euron kahvikuppi liian kallis,etenkin jos sen ostaa take-awaynä eli vie mukaansa? On se näin ainakin  Cofixin perustajien mielestä ,jotka perustivat aivan uuden konseptin omaavan kahvipisteen:kahvi ja kaikki muut tuotteet siellä(voileivät,tuoremehut,pullat,makeat,limsat,ym) maksavat saman verran eli 5 sekeliä,joka tämän päivän kurssin mukaan on 1,04 euroa. Avajaisviikolla tuolla oli joka päivä niin pitkiä jonoja,että ei tullut mieleenkään kokeilla edullista kahvikupillista. 
Cofix-pisteitä on nyt vasta yksi mutta lisää on pian tulossa,ja paikan perustajat saivat jo niin paljon yhteydenottoja samanlaisen pisteen perustamisesta kiinnostuneilta ihmisiltä,että lisää yhteydenottoja siitä aiheesta ei ainakaan tällä hetkellä  oteta vastaan.Tarkoitus olisi vuoden aikana perustaa ainakin 300 Cofix-pistettä.Jokaisen pisteen tulisi myydä päivittäin vähintään 1000 annosta tappiota välttääkseen eli aika haastavaa.  Cofix-pisteet ovat myös pienen  kokoisia,mikä vähentää kustannuksia. Cofix oli hauskasti sisustettu junan näköiseksi. Muutama aamu sitten tuolla oli jo paljon pienempi jono ja ostin capuccinon soijamaidolla sekä vihannes-juustovoileivän,hinta yhteensä 2 euroa 8 senttiä. Ulkopuolelle oli tuotu muutama baaripöytä ja baarituoleja,mitä ei viime viikolla vielä näkynyt.Ja vaikka hinnat ovat noin alhaalla,ei laadusta ole tingitty: kahvi oli muistaakseni Lavazzan tai Segafreddon ja iloinen yllätys oli tuo täysjyväleipä siemenillä.Ihan vieressä oleva kahvila stressaantui uuden naapurinsa tulosta ja laski heti take away-kahvinsa hintaa.... Kahvi oli hyvää,samoin kuin voileipä ja mielelläni ostaisin tuolta kahvini toisenkin kerran. Nyt täytyy vaan toivoa,että jonoja riittää niin että nämä edulliset ja hyvät kahvipisteet kukoistavat!
Eilen illalla,ennen suomalaista kirjastoa (kerran kuussa) kävin eksäni luona,joka juuri oli valmistamassa säilöttyjä sitruunoita. Minähän postasin ohjeen tänne viime kuussa ,mutta siihen ohjeeseen tuli sokeria kun taas eksän ohjeeseen tuli vain suolaa mutta muuten ohje oli samanlainen.Kerros sitruunarenkaita,sitten suolaa ja sitten taas sitruunarenkaita.
Hän teki säilöttyjä sitruunoita kahdella tavalla,eli toiseen satsiin tuli osittain puolitettuja pieniä sitruunoita,joiden väliin hän laittoi suolaa.
Ja sitruunoita oli myös kirjaston alueella,vielä vihreitä.
Yksi keltainenkin sieltä löytyi.

22 kommenttia:

  1. Tuo teidän tahini näyttää aina tuollaiselta ihanan sileältä, kun se mitä Suomessa myydään on sellaista paksua jynkytystä. Onkohan tahineissa paljon eroja?

    Sitruunoita olen nähnyt kanssa Campasimpukan blogissa suolaan säilöttyinä. Niitä pitäisi kyllä joskus kokeilla. Ovat varmasti ihan huippuja.

    VastaaPoista
  2. Ankerias, on tuokin sellaista jonkin verran paksua jykytystä ennenkuin siihen lisätään vettä ja sitruunamehua ja sekoitetaan hyvin. On niissä eroa;on kuorituista siemenistä tehtyä ja kuorimattomista tehtyä.Etiopialaiset seesaminsiemenet ovat parhaita.
    Ai sielläkin niitä sitruunoita on ollut.Minä laitan ne kastikkeeksi mutta eksä laittaa niitä kanan ja lihan seuraksi tai kalankin,

    VastaaPoista
  3. No nyt se selvisi, kun yhdessä reseptissä luki, että 'sihen laitetaan suolasitruunoita' ja minä ihmettelin, että mitä ne oikein ovat. Ei katsos ole meille ihan lähiruokaa säilöä sitruunoita, mutta kirsikat muhivat likööriksi kellarissa. Seuraavaan satsiin laitan kirsikoita ja mustikoita eli tulee sitten kuningatrlikööriä. Aion muuten tarjota Maipille sitä sun tuomaa likööriä tässä yhtenä päivänä, kun tämä remppa tästä rauhoituu eli siis kahvin oheen.

    Ei missään saa niin hyvää kahvia kuin se sun pähkinäkahvi on!

    VastaaPoista
  4. Leena,vaikka ei olekaan lähiruokaa niin noita säilöttyjä sitruunoita on helppo tehdä .Ja oi nuo sun liköörisi kuulostavat kyllä hurjan hyviltä! Siinä pähkinäkahvissa on kyllä mahtava tuoksu;D

    VastaaPoista
  5. Toi Cofix sais tulla Suomeen! :)
    Take away kahvia saa esim. kirjastoista ja K - extrasta noin eurolla, mutta pullaa ja muita makeita ei. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos tuo menestyy niin omistajat jo puhuivat konseptin laajentamista muihin maihin;D Mutta saako sillä eurolla erikoiskahveja vai vaan ihan suodatinkahvia?

      Poista
    2. Automaatti cappuchinon / latten/espresson/kaakaon/wiener cafen saa ainakin Kallion kirjaston automaatista 70 sentillä, ei paha :)

      Poista
  6. voi kaukokaipuuta taas tämän postauksen jälkeen :-) on muuten niiiiiiiiiiiiiiiiiin ihana tuo ensimmäinen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin ihan kuvitella;D Oli tosi herkullinen annos tuo!

      Poista
  7. Mietinkin, että miten tuo kahvila mahtaa lyödä leiville, jos kaikki on siellä noin halpaa. Toivon kahvilalle pitkää ikää!

    Voi että tuota ruoka-annosta, miten ihanan näköinen se on. Nyt alkoi tehdä mieli paahdettuja kasviksia. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He satsaavat suureen volyymiin ja pienempään voittomarginaaliin,mutta niin että tuotteiden taso on kuitenkin hyvä.Perustajille on aika paljon kokemusta halpisketjujen perustamisesta ,joten eiköhän tiedä mitä tehdä.Mutta toivon tosiaankin että nuo menestyvät sillä take away-kahvilla on kyllä ihan liian korkea hinta. Tuo annos oli kyllä tosi hyvä, ja niin simppeli! Käyn aina joskus tuossa toripisteessä syömässä ja aina se kyllä on tuo samanlainen annos;D

      Poista
  8. Vuosia sitten ostin suolasitruunoita Hakaniemen hallin marokkolaispuodista, mutta ymmärsin ettei niitä ole jatkuvasti tarjolla. Sillä kertaa kuitenkin sain reseptin vaatiman mausteen, mistä olin kovin iloinen!
    Terveisin Suometar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä maustetta siihen lisättiin? Täällä jotkut lisäävät chiliä tai valkosipulia,jotkut eivät mitään suolan tai sokeritilkan lisäksi.

      Poista
  9. Auts... Nyt aloin jo odottaa sitä että minäkin pääsen taas joksikin aikaa Portugaliin pois täältä tuhruisesta tihkusateesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pian pääset.Minä taas odottelen sateita,täällä on niin kuivaa kun ei ole satanut (muutamaa tippaa lukuunottamatta) keväästä lähtien...

      Poista
  10. Taidan kokeilla tätä suolaan säilöttyä sitruunareseptiä, kuulostaa hirmuisan hyvältä. Lisäksi minulla on tyhmä kysymys: käytetäänkö näissä säilötyissä sitruunoissa vain hedelmän liha vai myös kuoret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiidenuhma:Ei mikään tyhmä kysymys eli myös kuoret tulevat mukaan...

      Poista
  11. Meilla tehdaan suolattuja sitruunoita niin, etta ne leikataan ristikkainen melkin pohjaan saakka auki (neljaan osaan siis) ja sisalle laitetaan habbat al baraka (nigella sativa) siemenia ja suolaa. Sitten vaan ladotaan purkkiin ja painoa paalle seka lisaa suolaa. Jos ei irtoa mehua tarpeeksi, niin voi laittaa vahan sitruunamehuakin lisaa. Tama siis Egyptissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa,mulla onkin nigellansiemeniä kaapissa,pitääkin seuraavalla kerralla kokeilla niillä:,Kiitos vinkistä:)

      Poista
  12. Oho, anteeksi kirjoitusvirheet. En yleensa ihan noin huonosti kirjoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes niitä huomannut,itsellänikin sellaisia aina välillä on;D

      Poista
  13. Herkullisen näköinen annos tuossa ekassa kuvassa!
    Linkitän tuon säilöttyjen sitruunoiden ohjeen isälleni, joka kerran Marokon matkan jälkeen innostui niitä valmistamaan -en tosin muista millä ohjeella ja onnistuiko. Huonosti taitaa niitä löytyä Suomesta kauppojen hyllyiltä.
    Niin ja tuosta Cofixista -onpa todella edulliset hinnat! Saisi tulla Limaankin, täällä hinnat vain nousee :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...