keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Pinkit piparit punajuurella ja mantelilla


Lokakuussa vietetetään kansainvälistä pinkkiä kuukautta eli rintasyövän tietoisuuskuukautta.Ikävä kyllä tuo sairaus on minuakin koskettanut läheltä,sillä sen ovat sairastaneet edesmennyt siskoni, serkkuni sekä isän-että äidin puolelta plus vielä muutama sukulainen. Lokakuun aikana eri puolilla maailmaa  järjetetään tempauksia ja projekteja,joiden avulla kerätään rahaa rintasyöpätutkimuksiin tai syöpään sairastuneiden tukemiseen.
Täälläpäin entinen MasterChef-kilpailija Pauline Shoval(tuo punatoppinen) järjesti projektin,johon ottavat osaa maan eturivin kondiittorit,joista jokainen valmisti pinkin leivonnaisen.Näitä pinkkejä leivonnaisia saa vain lokakuun aikana kondiittoreiden kaupoista/kahviloista ja osa tuotoista menee rintasyöpäsäätiölle.
Samalla myös 19 eturivin keittiöpäällikköä(joukossa muutama entinen MasterChef-voittaja) pistivät pystyyn Pink Dish-projektin ,jossa jokainen keittiöpäällikkö valmisti pinkkiin teemaan liittyvän annoksen,jota myydään lokakuussa samalla tavalla kuin kondittoreidenkin luomuksia,ja osa tuotosta menee rintasyöpäsäätiölle. Jotkut annoksista ovat ihan mielettömän kauniita,kuten tämä toissavuoden MasterChef-voittajan annos;kananpoika pastilla pähkinöillä ,rusinoilla ja bataattikreemillä. Kuva (siellä on myös jokaisen annoksen ohjeet) on täältä.
Eilen sitten mietin että olisi kiva tehdä joku pinkki leivonnainen ja juuri kun olin tänään  ottamassa eilen illalla  valmistamani  taikinan jääkaapista huomasin että Andalusian Auringon alla-blogissa on kuukauden ruokahaasteteemana pinkki ruoka. Tuolla  pinkillä haasteella on oma keräyssivunsa Syöpäsäätion nettisivuilla,jossa voi tehdä lahjoituksen jolla tuetaan säätiön tekemää arvokasta työtä.Lahjoitussivulle pääsee kuvaa klikkaamalla.
Minun pinkki panokseni on punajuurella värjätty pipari,joista tuli vanhanroosan värisiä ja jotka olivat  kuulemma hyviäkin kun tarjosin näitä;D Punajuuren makua näissä ei tunne ellei sitä varta vasten yritä niistä etsiä...

Pinkit piparit punajuurella ja mantelilla
  • 2 dl jauhettua mantelia
  • ½ dl punajuurisosetta
  • 2 dl ruokosokeria
  • 5 dl vehnäjauhoa
  • 1 tl raastettua sitruunan kuorta
  • 125 gr sulanutta voita
  • 1 kananmuna
Käytin soseeseen yhden punajuuren,jonka kuorin ja paloittelin ja keitin kunnes palaset olivat pehmenneet. Soseutin punajuuripalaset,ja siivilöin vielä soseen ennen taikinaan lisäämistä.
Sekoita manteli,jauhot,sokeri,sitruunankuori ja sulanut voi keskenään,lisää joukkoon kananmuna sekä punajuurisose.Sekoita hyvin taikinaksi.Jos taikina tuntuu liian löysältä,lisää hieman jauhoja.Anna taikinan levätä jääkaapissa vähintään puolisen tuntia.
Ota taikina jääkaapista ja ripottele jauhoja leivinalustan päälle.Levitä hieman jauhoja myös taikinan päälle sitä kauliessa,sillä taikina voi olla hieman tarttuvaa.Kauli taikina suhtkoht ohueksi ja ota siitä muotilla vaikka sydämiä. Piparit ovat uuniin mennessä voimakkaan värisiä;väri haalenee leivottaessa pinkiksi tai oikeastaan roosaksi;D Paista pipareita uunin keskitasolla  200 C-asteessa 10-15 minuuttia.Anna pipareiden jäähtyä kunnolla ennen syömistä.

22 kommenttia:

  1. Ihana idea ! Vau vou jou ! Tuli ihan inspis itsellekin, että joku vastaava tempaus pitäisi melkein järjestää! On niin tärkeä aihe kuitenkin kyseessä.

    PS. Miltä maistuvat pinkit piparit ? :)

    VastaaPoista
  2. No noissa ei paljon mausteita ollut mutta ihan hyviltä pikkuleiviltä maistuivat.Se punajuuri siis ei noissa mitenkään tunnu.Ja hyvä Maria,järjestäpä vaan joku tempaus sinäkin!

    VastaaPoista
  3. ihanat luonnonpinkit sydänkeksit. Täytyypä tutustua tuohon ruokahaasteeseen. Vaikka ei minusta mihinkään ylimääräisiiin haasteisiin nyt taida ollakaan ;D Joku pinkki pirtelö vain tulee äkisti mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta punajuuresta tulikin tosi nätti pinkki sävy,vaikka väri olikin paljon syvempi ennen uuniin menoa;D

      Poista
  4. Ihania pipareita :-) Ja tärkeällä asialla ovat kondiittorit ja kokit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin mukavasti tulivat kokit ja kondiittorit tuohon mukaan:)

      Poista
  5. Suloisia pipareita. ♥

    En tiennytkään, että tuo kuukauden ruokahaastekin pyörii vielä. Kiva tietää. Ehkäpä tässä tulee itsenikin joskus innostuttua. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu,kiitos:) Mnäkään en ole ikuisuuksiin osallistunut enkä pahemmin seurannutkaan...

      Poista
  6. Vau mitkä sydämet, todella kauniita :) ja hieno aihe ruokahaasteelle, saapa nähdä keksinkö mitään vaaleanpunaista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Vähän mietin että miten paljon tuosta väristä jää uunin jälkeen mutta ihan kivan sävyn saivat:) Ja jäänkin odottelemaan mitä pinkkiä keksit:)

      Poista
  7. Mahtavat piparit. Näitä teen viikonloppuna ja vien äidille synttärilahjaksi =) Ohje on ihanan helppo ja manteli, aah se on ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manteli onkin tosi ihanaa:) Ohje tosiaankin helppo ja piparit nameja:)

      Poista
  8. Suloisia vaaleanpunaisia pipareita, näitä voisin myös minä tehdä joulun alla :) Kopioin jo reseptin to-do-listan jatkoksi :)
    Tervetuloa kurkkaamaan blogiini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellinen oliivi:kävinkin jo kurkkaamassa ja kiitos,ihastuin tuohon vaaleanpunaiseen väriin:)

      Poista
  9. Onpa söpöjä pipareita <3
    Ja hieno tempaus konditorioilta ja kokeilta JA aivan fantastinen teema kuukauden ruokahaasteeseen JA hyvän asian puolesta vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ja todellakin hieno tempaus ja mahtava aihe kuukauden ruokahaasteeksi:)

      Poista
  10. Wonderful website. A lot of useful info here. I am sending it to some buddies ans additionally sharing in delicious.

    And certainly, thank you for your effort!


    Here is my web-site; tin kinh tế

    VastaaPoista
  11. I enjoy reading a post that can make people think. Also, thank you
    for allowing for me to comment!

    Feel free to visit my site; jayco travel trailers

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...