sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Raastesalaattia ja seesamikastiketta aasilaiseen tyyliin ja missäs kävinkään hakemassa viikonlopun ruokatarvikkeita


Salaatin kruunaa kastike ja tämän raastesalaatin kruunasi aasialaistyylinen seesamikastike. Seesamikastike,tahini,on mitä parhainta myös tämäntyyppisissä kastikkeissa.

Aasialaistyylinen seesamikastike salaatille
  • 2½ rkl tahinia
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl hunajaa (tai muuta makeutusta vegaaniseen versioon)
  • 1 sentin kokoinen pala inkivääriä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • ½ tl chilihiutaleita
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 2 rkl omenasiiderietikkaa
  • ½ dl vettä
  • ripaus mustapippuria
Kaikki ainekset ajetaan tasaiseksi kastikkeeksi tehosekoittimessa tai sauveskoittimella ym. Raastesalaattiin tuli tällä kertaa raastettua kesäkurpitsaa,raastettua porkkanaa ja punakaalia sekä kevätsipulia.
Torstaina  kävin Tel Avivin sataman ruokahallissa katsomassa löytyisikö sieltä jotain viikonlopun ruokia varten. Itse asiassa tuo ruokahalli on jonkin verran kalliimpi paikka,mutta sieltä myös löytää usein sellaista,mitä ei muualta löydy.Tällä kertaa kierros jäi enemmänkin katseluksi. Huomatkaa nuo tatit sienten joukossa:metsässä niitä ei täällä kasva mutta ainakin niitä löytää kivasti markettien hyllyiltä ja ruokahalleista.
Luomuvihanneskojusta ostin lehtikaalia
Challah-leipää.Tässä pyöreänä lettimäisten leipien sijaan
Ja kotimatkalla oli pakko taas kuvata kaupungin kauneinta mehukioskia..
Perjantai-aamuna kävelin  Tel Avivin  päälinja-autoaseman vieressä olevalle Neve Shaanan-kadulle. Paikka,jota iltaisin on syytä välttää mutta päivällä siellä on vihanneskauppa josta löydän sellaista mitä en muualta löydä sekä kaupungin parhaiten varustettu aasialainen kauppa,josta käyn hakemassa tofua.
Hieman ennen kadulle kääntymistä näen etiopialaista olutta etiopialaisen kaupan ikkkunassa."the Pride of Ethiopia" lukee pullojen etiketissä...
Oikealla näkyy  aasialainen vesipinaatti,jolla on aika erikoinen suomenkielinen nimi:pinaattielämänlanka...Vesipinaattia käytetään paljon aasialaisessa keittiössä ja se on herkkua tofun kanssa wokattuna.Kasvista käytetään sekä lehdet että varret.

Pieniä vihreitä munakoisoja,petch siam, thaimaalaista ruokaa varten.Sekä vesipinaattia että pikku munakoisoja ja muitakin eksoottisia aineksia kasvatetaan täällä aasialaisia ravintoloita varten mutta onneksi näitä löytyy kun tietää mistä;D
Guavahedelmiä

28 kommenttia:

  1. Tuota salaatinkastiketta täytyy kokeilla! Olen useampaan otteeseen tehnyt sinun ohjettasi varioiden sitä maapähkinävoikastiketta, joka on muistaakseni vähän saman tyyppinen tämän kanssa. Hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo siemen-ja pähkinäpohjaiset kastikkeet ovat kyllä tosi hyviä ja täyttäviäkin:)Sitä maapähkinäpohjaista kastiketta käytän myös usein,sopii niin hyvin raastesalaatteihin:)

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä. Meillä taitaakin yksi tahinipurkki olla jääkaapin perukoilla. Pitänee tarkistaa sen kunto ja käyttää pois, jos vielä voi.;) Tuo mehukioski houkuttelee ostoksille.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytä ihmeessä tähän jos se tahini on vielä hyvää.Ja tahinihan käy niin moneen juttuun(vink vink tahini-tagi tässä blogissa) tuo mehukioski on kyllä mahtava ja kaikista hassuinta on se,että ihan vastapäätä,kymmenen metrin päässä on toinen mehupaikka,mutta siellä on tyhjää ja tuossa aina jonoa....

      Poista
  3. ihanan värikäs salaatti ja houkttelevan kuuloinen kastike. Tuollaisten kauppojen ja kojujen kanssa olisin ihan helisemässä runsauden pulassa. Shoppailisin itseni konkurssiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti tulikin noista kasviksista väriä:) Täällä on kyllä aika kiva valikoima kaikenlaisia kauppoja ja kojuja;D

      Poista
  4. Onpa hyvän kuulloinen salaattikastike!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia,onkin tosi hyvää just tuon tapaiselle salaatille:)

      Poista
  5. Kyllä siellä kelpaa käydä ruokaostoksilla! Taidan testata tuota kastiketta, vaikuttaa herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaankin runsauden pulaa noisssa elintarvikkeissa. Tuon vesipinaatin löysin muutama vuosi sitten ja aina välillä on pakko mennä tuonne sitä hankkimaan.Ja kastike on tosi hyvää:;)

      Poista
  6. Vilken god dressing! Jätteroligt att se bilder från din vardag.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack ,faktiskt gott när man vill ha asiatisk smak i sin sallad.)

      Poista
  7. Sabbat Shalom Jael ! Mehukioskit ovat todella huippuja siellä !!! Mutta hei,miten kirjoittaisit lausuttuna hebreaksi omenaviinietikka. Koska en ole vielä oppinut kirjaimia ,kaupassa käynti on joskus tuskaa,koska EI YMMÄRRÄ mitään !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli:toda:) Mehukioskit täällä ovatkin tosi ihania,ja vaikka jos on mehupaastolla niin helppo noudattaa sitä täällä kun ainakin Tel Avivissa noita mehukiskoja on niin monta. Omenaviniietikka on homez tapuhei etz. Mutta melkein kaikissa tuotteissa on myös teksti myös englanniksi.

      Poista
  8. Jonatan toi Oslosta tullessaan tahinia :). Teinkin jo ison kipon hummusta perjantaina. Salaatinkastikkeessa voisinkin nyt kokeilla sitä myös. Taidankin tsekata nuo muutkin tahiniohjeesi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula,aika kiva tuliainen pojaltasi:) Ja itse tehty hummus takuulla maistuu:) Mulla on siellä tagin takana aika montakin tahiniohjetta...

      Poista
  9. Mä en ihan oikeesti kestä näitä ihania ruokaa pursuavia kuvia, että kun pääsisikin tonne ostoksille, täällä sen kun freesit vihannekset hervenee päivä päivältä ja maksaa tuhottomasti...pitäis vissiin muuttaa ;) ihana muuten toi salaatti, kokeiluun menee, kun aineetkin löytyy melki kaikki. heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu,omassa muistissa on hyvinkin tuo miten talven tullessa yrttikimput ovat surkean pieniä ja kalliita ja muidenkin kasvisten hinnat katossa.Yritähän kestää....Ja tykkään tosi paljon tuosta kastikkeesta:)

      Poista
  10. Voi että, miten ihanat tuoreiden kasvisten määrä ja lajivalikoima teiltä löytyy. Ihan pökerryttää katsella kuvia, kun kaikki näyttää niin herkulliselta.

    Tuo kastike vaikuttaa erinomaiselta. Pitää laittaa kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiidenuhma:mitä lähemmäksi talvea mennään sitä paremmin saa vihreitä kasviksia,ainakin joitakin,.Olen kyllä onnekas tuon tarjonnan suhteen... Kastike on hyvää,teen tuota useinkin:)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Aika lucky todellakin olen,mitä valikoimiin tulee:)

      Poista
  12. Voi miten kaunis kioski, olisipa ihanaa kun meilläkin olisi tuollaisia koristamassa katuja Helsingissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kioski on tosiaankin ihana;hassua vaan että se vastapäinen mehukiska on tyhjä kun taas tuolla on aina jonoa....

      Poista
  13. Ihanat vihanneslaarit taas. Ja raastesalaatit ovat kyllä vakkarikalustoa täälläkin. Varsinkin kun alkaa olla juuresten sesonkin käsillä.

    VastaaPoista
  14. Joo täällä on kyllä vihannesten suhteen mahtavat valikoimat:) ja raastesalaatit ovat mitä parhainta tähän aikaan vuodesta:)

    VastaaPoista
  15. Laitoin tähän postaukseen jo aiemmin kommentin, mutta kommenttiboksi jotenkin hävisi kesken postauksen ja sitä myötä ilmeisesti sitten itse kommentikin...Olin sattumoisin samalla viikolla kun luin tätä postausta tehnyt myös tahini -salaatinkastikketta, jota tarjosin vieraille ja tykkäsivät kovasti. Tein vähän simppelimmän version, johon tuli vain tahinia, omenaviinietikkaa, soijakastiketta ja oliviiöljyä melko vapaasti mitattuna, mutta toimi niinkin.

    Noita torikuvia on aina mukava katsella, virtuaalinen kierros telavivilaisella torilla. Pitäisi itsekin lähteä kameran kanssa meidän lähitorille Limassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger aina välillä temppuilee...Tahini onkin tosi kiva pohja kastikkeissa:) Ja olis tosiaankin kiva nähdä myös teidän toreja.Ei silloin tullut oikein toreja kierreltyä,supermarketteja kyllä;D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...