tiistai 31. maaliskuuta 2015

Salaatti ja tarina

Muutaman kerran ollessani Carmel-torilla olin mennyt torin pääkadun ja yhden sen leikkaavan kadun kulmalle avatun uuden pienen ravintolan ohitse. Itse asiassa olin siellä ollut aiemminkin,mutta paikka oli silloin eri omistuksessa ja tarjoili erilaista ruokaa.Entisen räppärin pitämä paikka ei oikein menestynyt,ja syynä taisi olla se että torin sulkemisajan jälkeen alue ei oikein ole tarpeeksi houkuttelevassa kunnossa.Uudet omistajat kutsuvat paikkaansa hummusbaariksi ja ainakin ensimmäisen kuukauden ruokalista on lyhyt:on hummusta(jonka kanssa tulee pieni salaatti ja leipää),shakshuka-annos,sabich lautasella sekä iso salaatti kikherneillä ja tahinilla. Päädyin ottamaan salaatin ja sitä ennen pöytään tuotiin kippo oliiveja sekä hapatettuja vihanneksia.  Salaatti saapui pian ja oli valtavan kokoinen  vaikka sitä ei tuosta kuvasta huomaa. Klassinen israelilainen salaatti hieman muunneltuna ja päällä olevat vielä lämpimät kikherneet sekä tahini tekivät salaatista todella täyttävän.Ihmeellistä tässä oli myös hinta:valtava salaatti maksoi 3½ euroa,reilusti vähemmän kuin useissa paikoissa täällä.
Itse paikka oli lähes saman näköinen kuin edellisen omistajan aikana;paitsi että osa seinästä oli maalattu liitutaulumaalilla
Hummusbaarin salaatti oli niin tuoreen raikas ja maukas että oli pakko tehdä sitä kotona seuraavana päivänä. Kikherneitäkin olin ehtinyt sattumalta keittää juuri edellisenä päivänä. Salaatti on yksinkertainen mutta maut tässä niin hyvät että se on yksi lempisalaateistani.

Salaattiin (2 hengelle) tuli seuraavat ainekset:
  • noin 250 gr kurkkua ,kuutioituna
  • 3 tomaattia,kuutioituna
  • ½ punasipuli,pilkottuna2
  • 1 punainen paprika,kuutioituna
  • 1 pieni vihreä chili,pieneksi pilkottuna tai chilihiutaleita
  • muutama revitty salaatin lehti(käytin Romaine-salaatin lehtiä)
  • 1 sitruunan mehu
  • suolaa,mustapippuria
  • 2 -3 rkl hyvää oliiviöljyä
  • pehmeäksi keitettyjä kikherneitä,puolisen desiä
  • tahinikastiketta (tahinia,sitruunamehua,valkosipulia,suolaa,vettä)
Sekoita pienennetyt vihannekset,mausta öljyllä,sitruunamehulla suolalla ja pippurilla .Maista ja lisää aineksia jos siltä tuntuu.Latele päälle tahinikastiketta sekä kikherneitä. 
Salaatissa;sekä hummusbaarin että kotona laittamassani,oli pientä poltetta,mutta vain sen verran että se tuntui taustalla sopivasti mutta ei dominoivasti. Molemmissa oli käytetty vihreää chiliä,joka onkin täällä yleisin käyttämäni chili.Mutta sen voi korvata chilihiutaleilla.

Tarina,se taas liittyy tähän videoon. Luin jostain jo muutama vuosi sitten että tunnettu amerikkalainen dokumenttiohjaaja Roger Sherman on tekemässä dokumenttiohjelmaa täkäläisestä keittiöstä joka on kehittynyt aivan mahtavaksi ja monipuoliseksi parin viimeisen vuosikymmenen aikana;osittain myös johtuen siitä että maa on eri  kulttuurien sulatusuuni.Sherman on kuvannut 2-tuntista ruokatarinaansa  4 vuoden ajan ja filmi on nyt siinä vaiheessa että kunhan on budjetti editointia varten niin filmi on sitten valmiina levitykseen.Dokumentti onkin Kickstarterissa ja vielä on 5 päivää aikaa saavuttaa päämäärä eli editointibudjetti. Kickstarterhan on sellainen juttu että jos päämäärää(deadline) ei saavuteta niin rahojakaan ei sitten saa. Käykääkä katsomassa filmin Kickstarter-sivusto,siellä on tästä projektista paljon tietoa.Roger löysi Instagram-tilini ja kirjoitti minulle henkilökohtaisesti,ja toivon tosiaankin että tämä dokumentti saa editointirahansa,jotta pääsen joskus näkemään tämän filmin!  Tänne laittamassani teaserissä on  siitä vähän esimakua ja tuon katselemisesta tulee kyllä nälkä;D

P.S. Kickstarterissa päästiin tavoitteeseen ja jopa ylitettiin se:)

18 kommenttia:

  1. Todella viihtyisän näköinen ravintola ja herkullinen salaatti. Rakastan hummusta ja tahinia, joten kummasti alkoi tehdä niitä nyt kovasti mieli.

    Herkullisia hetkiä Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia: oli mukava paikka ja tuolla hinnallakin melkein syö ulkona kuin tekee kotona..no kotona oli helppo tehdä tätä myöskin.Minä en voi olla ilman tahinia,sitä pitää olla aina kaapissa;D

      Poista
  2. Videota katsellessa tuli kyllä nälkä.:)) Tuollainen salaatti on ihan mun lemppareita, kun vain saisin tehtyä oikein maukasta tahinikastiketta. Kaupasta ostamani ja hyväksi havaittu Urtekram Tahini on hieman pähkinäisen/paahtuneen makuista ja väriltään ruskeaa, joten se tarvitsee hieman fiksausta kastikeeksi.:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatta:tuota nähdessä tulee tosiaankin nälkä! Ja toivottavasti filmi saadaan editoitua jotta pääsen näkemään sen.2 tunnin ruokadokkari tarkoittaa tosi paljon materiaalia! Minä kerran ostin Urtekramia mutta en oikein ihastunut siihen;on vähän erilainen kuin ne mihin olen tottunut. Mielestäni paras tahini on sellainen joka maistuu ihanalle ihan sellaisenaankin.

      Poista
  3. Tuollaiset raikkaat salaatit on kyllä hyviä. Hintakaan ei ole paha!
    Odottelen jo kovasti kevättä, että meilläkin päästäisiin taas salaattikauteen kunnolla. Lunta on vieläkin aikalailla, joten tuoreista villivihanneksistakin saa vasta haaveilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula:aivan ihania tuollaiset salaatit.Ja koska tuossa oli myös tahinia ja kikherneitä niin se täytti niin että jaksoin mennä sillä iltaan saakka:) Täällä alkaa villiyrttien kausi loppua vähän ennen kuin se alkaa teilläpäin....

      Poista
  4. Kiitos postauksesta Jael ja tietysti kesäisen raikkaasta salaattireseptistä. Laitan peukut ja varpaatkin pystyyn, että The Search for Israeli Cuisine by Roger Sherman saadaan julkaistua. Kikherneistä tein viimeksi italialaista Farinata leipää ja ihastuin. Gefilte fish reseptiin lisäsin avokadosta tehtyä DIY cuagamolea ja jäin laakista koukkuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannu:kiva että tykkäsit ja salaatti on tosi hyvää ja täyttävääkin. Nyt just äsken Roger laittoi minulle viestin että on jo saavutettu 96% päämäärästä ja 4 päivää jäljellä ,joten eiköhän siihen päästä. Farinata onkin hyvää;ihme aines tuo kikherne! Mutta gefilte fishistä en tykkää lainkaan......

      Poista
    2. Anteeksi mun moka, se oli sinun Kalakebab resepti, joka koukutti ensin ja sitten lisäsin siihen cuagamolea. Kokeilin myöhemmin gefilte fish reseptiä (alunperin Puolan juutalaisten kosher resepti) ja mexican fish cake reseptiä, jotka ovat yllättävän paljon samanlaisia. Myös marokkolaiset käyttävät vaalean kalan reseptiikassa korianteria, persiljaa ja sitruunaa. Pakastinta piti tyhjentää haukifileistä, joten matskua oli ihan riittävästi täällä vallankumouksen keittiössä tai pitäiskö sanoa fuusiokeittiössä.

      Poista
  5. hei,laitoin jo facen sivulle viestia,huominen tapaaminen 11-12 valille. pidan aamulla jotenki yhteytta.anneli

    VastaaPoista
  6. Anneli:en nähnyt mitään viestiä sulta facessa,voitko laittaa vähän tarkemmin että milloin .Eli tarkemmin kuin tuo 11-12 välillä.Pidätkö auki Suomen puhelinta viestejä varten?

    VastaaPoista
  7. Onpa ihanan näköistä ja salaatti näyttää herkulliselta :)

    VastaaPoista
  8. Ihana salaatti! Tulee mieleen Sandro, kävin siellä ensimmäistä kertaa viime viikolla. Nam. Oletko muuten käynyt Sandrossa Suomessa käydessäsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla:tosi ihana salaatti olikin.En ole käynyt vielä Sandrossa,pitää varmaankin mennä sitten kesällä kun olen Suomessa...olen siitä paljon lukenut ja kuullut:)

      Poista
  9. Unfortunately I didn't understand your language, but I enjoyed even more your photos. Have a nice day and thank you for sharing.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cecilia>there is a button for Google translate in the sidebar,but I really should have some of my texts in English too.Thank you for commentating even though you did not understand the language:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...