lauantai 9. tammikuuta 2016

Maa-artisokkaa,verigreippiä ,manteleita ja punaista palmuöljyä

Tiesittekö että maa-artisokkaakin voi syödä raakana? Ainakin silloin jos sitä syö tällaisen herkullisen carpaccion muodossa. Maa-artisokka carpaccion tein Mario Batalin ohjeen innoittamana,pienin muutoksin.Ja niillä pienillä muutoksilla annoksesta tuli todella kaunis ja ihanan värikäs.

Maa-artisokkaa ,verigreippiä,manteleita ja punaista palmuöljyä

  • 1 verigreippi (tavallinen greippi käy myös kuten olikin alkuperäisessä ohjeessa
  • noin 400 gr maa-artisokkaa
  • kourallinen persiljan lehtiä
  • ½ dl paahdettuja mantelilastuja
  • 2 rkl punaista palmuöljyä (alkuperäisessä ohjeessa oliiviöljyä,mutta sillä ei tule yhtä kaunista annosta...)
  • 2 raastettua valkosipulin kynttä
  • suolaa ja mustapippuria
Valmista ensin gremolata: raasta kulhoon kokonaisen greipin kuori. Lisää silputtu persilja sekä valkosipuli,raasteena.Mausta suolalla ja pippurilla,maun mukaan. 

Poista maa-artisokkien mahdolliset muhkurat veitsellä.Ohjeessa maa-artisokkia ei kuorittu,ja keittäessä tai uunissa valmistettuna sitä ei tarvitsekaan tehdä,mutta mielestäni tässä carpacciota varten oli parempi kuoria maa-artisokat. Maa-artisokat leikataan mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. mandoliinilla,Laita maa-artisokkaviipaleet kulhoon ja  purista päälle puolikkaan greipin mehu.Lisää hieman mustapippuria ja suolaa sekä puolet öljystä.Sekoita hyvin niin että mehuseosta tulee viipaleiden pinnoille.Kun puristin greipin mehua niin hedelmälihaa tuli mehun mukana.Lisäsin hedelmälihan gremolataan.
Asettele maa-artisokkien ohuet viipaleet kauniisti tarjoiluastiaan. Lisää loppuöljy gremolataan ja lusikoi sitä maa-artisokkaviipaleiden päälle. Tarjoile heti.
Kaunis alkupala:)
Torin juustokaupassa nämä ranskalaiset juustot oli aseteltu hienoiksi torneiksi:)
Juustokaupassa saa aina myös maistella juustoja.
Isompi juusto on gruusialainen/georgilainen juusto.
Tässä kojussa oli tahinit aseteltu hienosti jonoiksi.
Osa torin loppupäätä.

Punainen palmuöljy saatu täältä.

21 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen ohje, tätä pitää kokeilla! En ollut edes asiaa ajatellut, mutta ilman muuta luulin, että maa-artisokka on perunaan verrattavissa raakana. Nätti annos syntyi niinkin vähävärisestä mukulasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mbkarhu:en minäkään ajatellut että sitä voi syödä raakana,ennenkuin jossain näin carpaccio.ohjeen ja oli ihan pakko kokeilla,pienin muutoksin tosin.Alkuperäinen ohje olikin vähän väritön....

      Poista
  2. Torit on kyllä sellaisia herkkuaittoja. Toreilla usein näkee sitä kaupunkien oikeaa elämää.
    Herkullisen näköinen annos maa-artisokkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Rakastan ruokatoreja ,ja tuo Carmel tori on niin ihanan värikäs:) Kiitos,oli hyvää:)

      Poista
  3. Onpa todellakin kauniin värinen annos ja muutenkin mielenkiintoinen ohje.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rommirusina:kiitos:) Tuosta öljystä tuli tosiaankin kaunis väri annoksella. Oli aika hyvä makumaailma tuossa:) Ja tuotahan voi soveltaa muihinkin kasviksiin.

      Poista
  4. Torit ovat ulkomailla kiehtovia. Niität ja kauppahalleja kiertelen mielelläni, tuoksuja, makuja, väriä. Ihania kuvia sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaura:todellakin ovat.Täälläpäin on hurjan kiehtovia toreja,olen ihan koukussa niihin;D Kiitos:)

      Poista
  5. Oh wow, this is incredible! For as much as I love Jerusalem artichokes, I never think to eat them raw. And I'd never considered a palm oil dressing, either! I'm truly inspired by your creativity.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah:thanks so much:) This turned out to be a good and a impressive looking apetizer:) The palm oil in turn gave a beautiful color to the dish:)

      Poista
  6. Mielenkiintoinen ja itselleni ihan uusi muoto syödä maa-artisokkaa, kiitos ohjeesta! Meillä sitä tulee aina kiitettävä määrä ja siihen päälle eräiltä vanhuksilta muutama kassillinen kun en koskaan henno kieltäytyäkään.. Sosekeitoissa ja uunissa paloina yleensä tulee tehtyä, ensi kesänä kyllä teen tätä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuhovi: Minäkään en ollut aiemmin kokeillut maa-artisokkaa raakana ,ja näin tehtynä tosiaankin oli hyvää. Ihanaa,oma maa-artisokkaviljelys teillä:) Maa-artisokka on kyllä monipuolinen ja hyvä juures:)

      Poista
  7. En ole koskaan oppinut käyttämään verigreippiä...Pitäsikö nyt kokeilla kun näyttää niin mahdottoman hyvälle ja meiltä saa pitkän ajan jälkeen Israelilaisia Jaffoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli:rakastan verigreippejä ja sitruksia yleensäkin.Nehän ovat tosi hyviä joten suosittelen vihdoinkin kokeilemaan.

      Poista
  8. En voi kuin ihastella teitä taitavia ruokaboggaajia! Ihanannäköinen tuo carpaccio ja varmasti herkullisen makuinenkin.
    Kivasti on juustot esillä. Nyt kyllä olisi juustotarjotin ihanine juustoinen paikallaan.
    Hyvää tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula:kiitos sanoistasi ihanainen;)Carpaccio oli hyvää ja varmasti teen toistekin tätä,on niin kaunis ja edustava annos. Juustot:) Ja ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  9. Onpa näyttävä ja kekseliäs annos! Eipä olisi ihan heti tullut mieleen yhdistää maa-artisokkaa ja verigreippiä, saati tehdä maa-artisokasta carpacciota, mutta on kyllä varmasti hyvää! Tuonne juustokauppaan olisi kyllä siistiä päästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Claudia>kiitos kaunis:) Hyvä yhdistelmä tuo olikin;ja sitrus esti hapettumisen. Sellainen annos jolla voi tehdä vaikutuksen;D Ihana juustokauppa tuo,kuvasin vain pienen osan.

      Poista
  10. Oi, oi, miten herkullisen näköinen ja kuuloinen annos! Maa-artisokkacarpaccio menee ehdottomasti kokeiluun. En ole vieläkään hankkinut tuota punaista palmuöljyä, täytyy muistaa ostaa sitä asap, olet herättänyt mielenkiintoni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selina:kiitos paljon:) Tämä parannettu versio on sellainen jota takuulla tuun tekemään uudestaankin kun on vieraita. Ja todellakin suosittelen punaista palmuöljyä,se käy niin moneen,ihollekin:)

      Poista
  11. Ihania nuo ulkomailla olevat torit kun saa maistella vähän kaikkea. Kauniita kuvia, ja herkullisen näköisiä annoksia.. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...