lauantai 30. joulukuuta 2017

Sano se kasviksin vuoden lopussa, ja sitten alussakin

Vuoden lopun aterialle on hyvä lisätä myös kasviksia, ja samalla  aloittaa myös  uusi vuosi herkullisilla kasvisruuilla.  Tässä muutama herkullinen ja helposti toteutettava kasvisruoka uuden vuoden aterialle.  Kuvan kasvisruuat valmistuivat todella helposti, sillä paahdoin kaikki kasvikset yhtä aikaa uunissa, kunnes ne olivat kunnolla saaneet väriä.

1.  Paahdetut kukkakaalit gremolatalla
Kukkakaalit jaoin pieniin osiin, ja sekoitin niihin oliiviöljyä, sekä  paprikaa ja curryä.   Tässä voi tietenkin käyttää omia lempimausteitaan.  Tein gremolatan sileälehtisestä persiljasta, sitruunankuoresta, sitruunamehusta , chilihiutaleista ja oliivöljystä , ja lisäsin siihen myös hieman suolaa sekä mustapippuria.  Gremolataan tulevat persiljanlehdet olisin voinut silppua hieman hienommaksi, mutta hyvää oli näinkin. Sitruunainen  yrttiseos raikastaa uunissa paahdettua kukkakaalia ihanasti:)

2. Paahdetut bataattilohkot gremolatalla  ja taatelisiirapilla
Bataatit kuorin , ja leikkasin lohkoihin, ja lisäsin niihin oliiviöljyä sekä paprikaa.  Valmiiden bataattilohkojen päälle laitoin samaa gremolataa mitä meni kukkakaalien päälle,  ja ripottelin päälle vielä hieman taatelisiirappia ( sellaista mihin ei ole lisätty sokeria).

3. Paahdetut kyssäkaalipalat jugurtti-korianterikastikkeella.
Kyssäkaalit paahdoin kokonaisina: leikkasin kantapalat pois, ja hieroin kyssäkaalien pintaan oliiviöljyä. Kun kyssäkaalit olivat paahtuneet, irtosi kuori niistä helposti. Leikkasin kyssäkaalit (2 kpl) viipaleiksi, ja lisäsin päälle  kastiketta, jonka tein näin: 1 dl jugurttia,  (mieluiten hieman hapahkoa) 1 rkl sitruunamehua,  kourallinen korianterin lehtiä,  1 valkosipulin kynsi , suolaa ja hieman mustapippuria.  Kaikki kastikkeen ainekset jauhoin kastikkeeksi,  ja  kaadoin kastiketta kyssäkaaliviipaleiden päälle.
Paahdetut kasvikset ovat kyllä niin herkkua!
Kävin vihdoinkin Tel Avivin pohjoisimmassa ruokahallissa,  jonka nimi onkin pohjoinen ruokahalli;D 
Lounasaikaan oli aika täyttä, ja hallissa  oli jouluinen tunnelma kuusineen ja koristeineen.
Tunnustan että sain inspiraation yllä oleviin kasviksiin  ruohallin delin upeista vihannesruuista.

Toivottelen kaikille oikein hyvää ja herkullista Uutta Vuotta 2018


keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Superhelppo gluteeniton ja rapea lettu

 Olen täällä blogissa pariin kertaan maininnut  että ruokavalioni on toistaiseksi  vehnätön ja sokeriton. Yllättävän hyvin olen siihen tottunut, mutta en ole ainakaan vielä nähnyt mainittavan näköistä muutosta vyötärön kohdalla;D  Olen välillä leiponutkin, mutta muille , ja postasin tänne myös sokerittomasta ja jauhottomasta kakusta,  josta vein suurimman osan ystävälle joka asuu kotikadullani. Ystävä piti siitä niin paljon,  että tänään leivoimme samanlaisen hänen luonaan.  Leivän korvaan silloin tällöin gluteenittomalla letulla, jonka teen kikhernejauhoista. Tämä muutaman aineksen lettu valmistuu helposti, ja on rapean herkullinen.  Yleensä lisään myös yrttejä taikinaan; siitä tuo vihreä väri 💚
============================================================
Kikhernelettu (1 ruokalautasen kokoinen lettu)
  • 3 rkl kikhernejauhoa (gram-jauho)
  • 1 rkl perunajauhoa
  • vettä 3-4 rkl ,tai sen verran että syntyy lettumainen seos
  • mausteita , esim.  paprikaa, chiliä tai muuta lempimaustetta
  • ripaus suolaa
  • hieman yrttejä  (ilman yrttejä lettu on kellertävä)
  • 1,5 rkl öljyä paistamiseen  
============================================================
Kikhernejauhot, perunajauho, mausteet, suola ja vesi sekoitetaan vatkaamalla tasaiseksi. Parhaiten tämä onnistuu  tehosekoittimella tai sähkövatkaimella. Pannu lämmitetään kuumaksi, ja siihen kaadetaan puolet öljystä . Taikinaa kaadetaan pannulle, ja pannua käännellään niin että taikina levittyy kokonaan pannun pohjalle.  Lämpö alennetaan keskilämmölle,   ja lettua paistetaan muutaman minuutin ajan, kunnes yläpinta on jähmettynyt, ja alapinta saanut kivasti väriä.  Lettu käännellään, ja  loput öljystä kaadetaan pannulle. Toista puolta paistetaan keskilämmöllä kunnes sekin on saanut väriä.
Tällä kertaa taikinaan tuli tilliä , sillä letun päälle tuli savulohta ja kermaisen juuston sijaan raejuustoa. Olipa hyvää:)  Savulohi on täällä yleensä niin tyyristä, enkä erityisesti pidä täällä savustetusta lohesta, mutta nyt oli tarjouksessa Saksassa savustettua lohta.  Kikhernelettuja teen nyt muutaman kerran viikossa  leivän sijaan, ja pidän näistä letuista tosi paljon:) Niitä on myös niin helppo muunnella yrttien ja mausteiden kanssa.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Keveämpi kakku (sokeriton, vegaani, gluteeniton)

Hyvää joulua kaikille💗🎅🎄   Kuten kerroin aiemmissa postauksissa,  olen yrittänyt jo muutaman viikon olla ilman jauhoja  ja sokeria.    Ihan hyvin olen siinä onnistunutkin, vaikka välillä edessä on ollut kamalia kiusauksia.  On ollut vaikeampaa luopua leivästä kuin makeasta,  mutta onneksi on kaikenlaisia vaihtoehtoisia jauhoja,  joista myös voi tehdä kaikenlaista.  Makeanhimo kuitenkin yllätti  yhtenä päivänä, ja  suunnittelin tällaisen leivonnaisen, joka on vegaaninen , sokeriton ja gluteeniton.  Sokeria tässä tietysti on , mutta se tulee kakun banaaneista ja taateleista. Kakusta ei tullut  erityisen kaunista, mutta  hyvin tyydytti hetkellisen makeanhimon. Tein  kakusta levymäisen, josta oli helppo leikata pieniä ruutuja.
🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄
Taatelibanaanikakkku (vegaani, gluteeniton, sokeriton)
  • 4 kypsää banaania (sellaisia joiden kuoressa jo tummempia merkkejä)
  • 10 Medjoul taatelia ´
  • 2½ dl kookoshiutaleita
  • 4 dl kaurahiutaleita ( tarkista että ovat gluteenittomia jos gluteenittomuus on tärkeää)
  • 1 dl mantelijauhoa
  • 2 rkl perunajauhoa
  • 2 ½ rkl oliiviöljyä
  • 2 tl leivinjauhetta
  • vaniljauutetta
  • 1½ tl kanelia
  • 1 tl psylliumia +  ½ dl vettä
Laita taatelit pehmenemään pieneen vesimäärään.  Psyllium laitetaan turpoamaan veteen. Taikinan tein monitoimikoneessa ,  niin että ensin hienonsin banaanit, johon lisäsin öljyn. Taateleista poistetaan kivet, ja ne  lisätään banaanien joukkoon, ja  jauhetaan tahnamaiseksi. Tämän jälkeen lisäsin monitoimikoneen kulhoon  jauhot, (kaurahiutaleista jätetään puoli desiä loppuvaiheeseen)  leivinjauheen ja mausteet.  Lisätään vedessä turvonnut psyllium.  Jauhetaan tasaiseksi monitoimikoneella.   Viimeiseksi sekoitetaan taikinan joukkoon jäljelle jäänyt ½ dl kaurahiutaleita, ilman konetta.  Jos taikina tuntuu tämän jälkeen vielä liian tiiviiltä ,   voi siihen lisätä hieman taatelien liotusvettä.  Taikinan voi toki valmistaa myös ilman monitoimikonetta.
Uuni lämmitetään  180 asteeseen.  Kakkutaikina kaadetaan voideltuun, neliömäiseen uunivuokaan  ( 2.5 cm korkuiseksi),  ja kakkua paistetaan uunissa 30-40 minuuttia  , kunnes kakun pinta on ruskettunut,  ja kakkuun työnnetty tikku tulee kuivana ulos. Kakun annetaan jäähtyä ensin huoneenlämmössä , ja  laitetaan sen jälkeen jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi,  ennen leikkaamista.  Kakusta tuli hyvää;  banaaneista ja taateleista tuli kakulle hieman toffeemainen maku. Kakku on vain lievästi makea, joten jos kakusta haluaa makeamman siihen voi lisätä makeutusainetta.

maanantai 18. joulukuuta 2017

Pieleen mennyt joulunamu , ja viime hetken jouluisia herkkuja

Minulla oli visio.....Olen 2 viikkoa välttänyt sokeria ja tavallisia jauhoja parhaani mukaan, ja näin silmieni edessä ihanat valkosuklaiset ja kookoksiset  , sokerittoman tryffelit.   Jääkaapissa oli jähmettynyttä  kookoskermaa, ja  päätin keittää sitä kookoshiutaleiden ja stevia-sukraloosisekoituksen kanssa.   Se ei kuitenkaan ilman sokeria saostunut, joten lisäsin hieman Maizenaa.  Kun seos oli jäähtynyt, lisäsin sulanutta kaakaovoita sekä hieman rommia,  ja laitoin astian jääkaappiin jähmettymään.  No se seos ei jähmettynyt... Oli kyllä tosi hyvää , mutta ei sellaista että siitä voisi tehdä tryffeleitä.  Lisäsin hieman sulaa kookosöljyä ,  ja hieman ksantaania,  ja  odotin jähmettymistä. No jähmettyihän se hieman  ,mutta ei vaan sellaiseksi että siitä voisi tehdä tryffeleitä,  joten luovutin!  Tahna on kyllä tosi hyvää,  ja ehkä siitä tulee jäätelö , tai sitten se päätyy johonkin sokerittomaan leivonnaiseen: en ole vielä päättänyt.  Mutta edellisinä vuosina tuli tehtyä kaikenlaisia  ihania jouluherkkuja,  ja tässä niistä parhaimmat,  olkaa hyvä:)
Herkulliset taatelikierteet   Helppotekoiset  taatelikierteet ovat todella herkullisia ja kauniitakin.
Kirsikkainen pistaasikakku on itkettävän hyvää.
Jouluinen Rosetta-juoma maistuu appelsiinille , pipareille ja marsipaanille.
Granaattiomena-punaviiniglögi maistuu hyvälle:)
Halvanamut valmistuvat helposti
Tummat tahinisuklaatryffelit ovat mielettömän hyviä:)
Viimeisenä hurjan hyvät ja nätit suklaiset maapähkinäruudut.

torstai 14. joulukuuta 2017

Piparit punajuurella

Olin ajatellut tehdä pipareita, tällä ohjeella , kuten lähes aina.  Yleensä  olen tehnyt suuren määrän pipareita vapaaehtoispaikkani lapsille, ja  piparit ovatkin aina  loppuneet alta aikayksikön,  Kun katselin torilla punajuurivuorta,  tuli mieleen että punajuurtahan voisi lisätä piparitaikinaan. Niin sitten teinkin, ohjeena edelleenkin tuo  Dansukkerin sivuston ohje,  jota muuntelin.   Tarkoitus oli tehdä piparit myös pelkästään vehnäjauhoilla, mutta huomasinkin ettei minulla ole tarpeeksi vehnäjauhoa,  joten osan vehnäjauhoista korvasin speltti-sekä  mantelijauhoilla.  Koska vältän sokeria ja jauhoa,  niin maistoin vain pikkuruisen piparipalan,  ja ihan pipareilta maistuivat.  Punajuuren maku ei lainkaan tunnu  pipareissa, ja näkyy niissä pieninä violetteina pilkkuina siellä sun täällä. Pipareista tuli ehkä hitusen liian paksuja, joten olisin voinut kaulia taikinan ohuemmaksi, mutta pipareiden saaja toivottavasti pitää näistä.  En tehnyt suurta satsia, vaan pakastin suurimman osan taikinasta, jonka aioin käyttää myöhemmin erääseen tilaisuuteen.
============================================================
Piparit punajuurella  (tämä ohje pienin muutoksin)
  • 1½ dl tummaa siirappia (käytän täällä taatelisiirappia,  joka toimii kuten tumma siirappi)
  • 1 3/4 dl ruokosokeria
  • ½ rkl kanelia
  • ½ rkl inkivääriä 
  • ½ rkl neilikkaa
  • ½ rkl jauhettua pomeranssinkuorta
  • 3/4 rkl soodaa
  • 150 gr voita
  • 1 kananmuna
  • 1 dl  hienoksi raastettua punajuurta+1 ½ rkl perunajauhoa
  • 570 gr vehnäjauhoa
  1. Sekoita siirappi , sokeri ja mausteet kattilassa. Kiehauta ja sekoita joukkoon sooda, kun seos kiehuu.
  2. Kaada seos kulhoon ja lisää voi.  Anna sen sulaa.  Purista liiat nesteet punajuuriraasteesta , ja sekoita perunajauhoa raasteen joukkoon. Kun voi on sulanut, lisää punajuuriraaste seokseen.  
  3. Sekoita joukkoon kananmuna ja jauhot. Osan jauhoista voi korvata vaikka manteli-tai muilla jauhoilla. Minulla oli 60 % vehnäjauhoa, ja 40% muita jauhoja (speltti, manteli).
  4. Alusta taikina kimmoisaksi . Kauli taikina ja ota muotilla piparkakkuja.  
  5. Paista piparit 175 asteessa 8-10 minuuttia.  Tämä Dansukkerin piparitaikina on sellainen minkä voi paistaa heti, mutta  piparit voi hyvin paistaa myös seuraavana päivänä (näin tein).
Näistä ei voi katselemalla arvata että taikinassa on punajuurta (ellei katso tarkkaan ja huomaa pieniä violetteja pilkkuja siellä sun täällä;D)
Täällä monet torin leipomoista ovat muuttuneet väliaikaisesti  munkkileipomoiksi (valon juhla kestää 8 päivää..).
En ole syönyt yhtäkään munkkia...
Torilla tänään.  Torstaina iltapäivällä  , viikonlopun alla, on paljon väkeä.
Talvella (jota täällä ei nyt ole kun lämpötilat ovat lähes hellerajalla)  yrtit ovat parhaimmillaan.
Krembo-lajikkeen sharonhedelmiä. Korkeampia ja suurempia kuin tavalliset sharonhedelmät.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...