sunnuntai 18. tammikuuta 2009

6 satunnaista seikkaa….

Marita blogista Mizyena haastoi minut joku aika sitten tällaiseen juttuun, jossa pitää paljastaa 6 satunnaista seikkaa itsestään.Tämä haaste on kierrellyt useassa paikassa blogimaailmassa, ja tässä nyt oma panokseni:

1. Olen hurjan eläinrakas. Jos näen eläimiä, mun on ihan pakko pysähtyä niitä katsomaan. Suomessa oli monta vuotta ihana Otto kissa, joka elää siellä vieläkin poikani luona.Otto on jo melkein 15 vuotias, mutta vieläkin ihan hyvässä kunnossa.Täällähän mulla on ihana pikku veijari eli Bambi koira, johon olen aika paljon jo ehtinyt kiintyä 3 kuukaudessa. Mutta on eläimiä, joista en pidä: Pulut nimittäin, ne tekevät kamalasti vahinkoa ja likaavat.Kun muutin as untooni, niin pyykinkuivaustelineen lattialla (joka on keittiön ikkunan yhteydessä ,siis ulkopuolella)oli pulupesä.Julmasti tuhosin sen, mutta pulut eivät jätä minua rauhaan, sinne ne vaan ilmestyvät uudestaan ja uudestaan, ja likaavat.Pyykinkuivauspaikan lattia on jo täynnä pulunpaskaa ja mitkään tökötit eivät näytä siihen auttavan.

2. Käytän paljon jalkojani. Kävelen niin paljon kuin mahdollista ja pidän siitä, että kävelemällä voi löytää sellaisiakin paikkoja, joita ei muuten löytäisi.

3. Olen hulluna kaikenlaisiin keittiökoneisiin ja pikku gadgeteihin, siis kai pieniin apuvälineisiin. Täällä on joitakin ihania keittiövälinekauppoja, joissa voisin hyvinkin viettää parisen tuntia. Haaveilen vieläkin parista keittiölaitteesta, joita mulla ei vielä ole, mutta tilan kanssa tekee jo aika tiukkaa, ne laitteet nimittäin vie paljon tilaa….

4. Olen kai vähän juureton.Olen asunut parissa eri maassa,ja kai sen takia aina kaipaan jonkun verran johonkin muuhun maahan.Jos nyt asuisin Suomessa taas, kaipaisin tänne ja vice verca.

5.Rakastan kieliä.Jokainen uusi kieli avaa samalla myös uuden maailman,johon on hauska tutustua. Olen alunperin kaksikielinen, ruotsi ja suomi ovat äidinkieliäni, ja luulen, etten osaa yhtäkään kieltä täysin 100%. Kaipaan ruotsin puhumista, tällä hetkellä ei ole ketään , kenen kanssa sitä puhua. Haluaisin vielä oppia mahdollisimman paljon kieliä ,mutta niitä tulee myös käyttää,jotta ne ei unohtuisi….

6.Yksi tärkeimpiä asioita elämässäni on poikani, joka asuu Suomessa.Kaipuu on tietenkin jokapäiväinen.

En haasta ketään eteenpäin, koska tämä meemi on jo kiertänyt niin monessa blogissa……

22 kommenttia:

  1. Mielenkiintoiset vastaukset :) Taalla ilmoittautuu myos yksi puluja vihaava elainrakas :) Pulut tosiaan ovat sitkeita kun sissit. Olen varmaan vuoden sisalla tuhonnut 3-4 pesaa, kerannyt 7 munaa ja siivonnut parvekkeita hullun lailla. Ei auta, ne tulevat heti takaisin. CD-levyjen ripustaminen kuulema auttaa niiden karkoittamiseen. Meilla on 2 parveketta niiden avulla aika puluvapaita, kolmannessa ei mitaan vaikutusta :D
    Hyvaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Oli ihana lukea näitä seikkoja sinusta - ja löysin itsestäni paljon samaa :-) Mä kanssa rakastan ihan hulluna kieliä!! Ja aika montaa eri kieltä on tullut opiskeltuakin... Se on niin totta, että kielen kautta pääsee kulttuuriin sisälle ihan toisella tapaa kuin kielitaidoton ikinä pääsee.

    Tuo eläinrakkaus on kanssa niin tuttua... Voisin tuijotella jopa pihalla hyppiviä oraviakin tuntikaupalla (toivoen salaa, että semmoisen voisi ottaa lemmikiksi) :-)

    VastaaPoista
  3. Marita:-) Kiitos!

    Heli: kiva kun ymmmärrät tuon puluinhoni! Mulla oli ensin huono omatunto kun tuhosin sen pesän,jossa oli pari munaa, mutta järki voitti! Siis tuosta en ole kuullutkaan,että CD levyjen avulla pääsis eroon.Täytyy kokeilla, kiitos vinkistä:-)

    Hippu:Ihanaa että säkin olet kielihullu, se on kiva harrastus!Oravista sen verran ,että kerran tuli parvekkeelle ja menin liian lähelle ja se puri käteen....

    VastaaPoista
  4. Heips! Kaikki kohdat lukuunottamatta viimeistä sopii myös minuun :) Todella harmillista, kun kielet unohtuu helposti, kun ei niitä pääse käyttämään.

    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Suloinen koira! En vieläkään uskalla ottaa omaa koiraa, kun ei ole koskaan ollut. Silkkiturkista emme saa mitään oireita, mutta mahdollinen luopuminen ottaisi liian koville.

    VastaaPoista
  6. Mukava haaste, oli mukava kuulla vastauksesi :)

    Kokeile etikkaa niihin tahroihin ja pulujahan torjutaan välkkyvien levyjen lisäksi sillä, että niiden istumapaikat täytetään pitkillä metallipiikeillä jolloin ne eivät pääse istumaan. Näin toimitaan ainakin juna-asemilla.

    Toivotaan, että saat lintuongelman ratkaistua.

    S

    VastaaPoista
  7. Mua on muuten purrut siili varpaaseen ja mulla on se arpi varpaassa vieläkin :-D

    VastaaPoista
  8. Susadim: kiitos samoin:-)

    Katriina:Kiitos :-) Pitäiskö teidän sitten ottaa ehkä samanlainen koira kuin Silkkiturkki ,josta ei tule oireita?

    Tsajut:Kiitti vinkeistä:-)Metallipiikeistä olen kuullut,ja yhden tuttavan keittiön ulkopuolella sellaisia onkin, mutta mun pyykinkuivauspaikkaan sellaisia olis hankala asentaa.pitää kokeilla CD levyjä ja etikkaa...

    Hippu: Huh! Mullakin on siitä oravan puremasta jäänyt arpi...

    VastaaPoista
  9. Minä olen enemmän kissaihminen, mutta yleensä pidän myös kaikista eläimistä. Paitsi rotista ja käärmeistä. Pulutkin menevät kunhan ne eivät ilmesty pihalleni.

    VastaaPoista
  10. Kiva lukea sinunkin satunnaisuuksiasi! Voisin allekirjoittaa kaikki kohdat viimeistä myöten. Keittiögadgetit tosin ovat olleet ikuisesti vain haavelistalla kun ei ole ollut kunnon keittiötä kaappeineen, enää en niin koneita tarvitsekaan.
    Kielitaitokin on jo ruostunut käytön puutteessa, monin osin täysin unohtunut.
    Pulujen lisäksi meillä on käyty varpussotaa. Käydään edelleenkin, nyt ne ovat muuttaneet hedelmäpuihin ja tiputtelevat kaikki kukkaset ja hedelmien alut. Taidan satsata CD-levyihin minäkin...

    VastaaPoista
  11. Arleena: ottaisin vielä kissankin ,jos vaan voisin.Postauksen kuva Otosta on viime kesältä, se on niin suloinen!

    Sirokko: hih, samoja ominaisuuksia:-) Enpä tiennyt,että varpusetkin noin paljon tihutöitä tekevät,onnea siihen varpussotaan!

    VastaaPoista
  12. Bambi on paras!:)

    Olen kuullut etta tekokaarme karkottaa linnut. Ehka kokeilemisen arvoinen juttu?
    Ystavani karkotti katollaan hengailevan lintuparven muovikaarmeilla.

    VastaaPoista
  13. Saara: eli ensi kädessä lelukauppaan käärmettä ostamaan! Nyt mä olen saanut niin hyviä ohjeita että pitäisi pulujen saada kyytiä!

    VastaaPoista
  14. Olipa hauskaa kuulla sinusta naita asioita.

    Minakin rakastan elaimia. Jos valitsisin uudestaan ammatin, niin voisin kylla ajatella opiskelevani elainlaakariksi. Nythan meilla on vain yksi kissa, kaksi koiraa ja ne lampaat. On meilla ollut kaneja ja akvaario. Papukaija olisi kiva. Ja moni, moni muukin. Mutta... elaimet sitovat ja niista on paljon vastuuta. Maijan ammattitoive nr 1 on muuten elainlaakari nyt :).

    Mina en pitanyt kielista ollenkaan koulussa. Tai pitanyt ja pitanyt, en vain ollut mikaan kauhean hyva. Kielioppi oli hankalaa saada taottua paahan. Kun sitten aikoinaan lukioaikana lahdin Ruotsiin kesaksi opettelemaan kielta, niin tajusin, etta kunhan on tarpeeksi sanoja, niin parjaa uskomattoman pitkalle. Siita kieliopista ei ole niin valia. Olen kylla sen jalkeen opiskellut useitakin kielia, mutta se kaytannon koulu on ollut aina kaikkein tuloksekkain. Rakastan vieraita kielia!

    VastaaPoista
  15. Samoin.Jo lukiossa olin kieliluokalla, sitten muutin ruotsinkieliselle alueelle ja sitten maailmalle.Rakastan oppia puhumaan eri kielia.Tosiasiassa teen kaikissa virheita lajapain mutta kun itse nauraa niille ensin niin ei tahtia haittaa..tai ainakaan minua :).

    VastaaPoista
  16. Kiva lukea, keittiökoneita entartte, parikymmentä vuotta olen käsin leiponut ison perheen kaikki leivät 10 litran muovisangossa.

    VastaaPoista
  17. Tuula:Ottaisin mielelläni lampaan jos voisin;-)ne ovat niin suloisia! Totta,eläimet kyllä sitoo aika lailla.Minäkin halusin pienenä tulla eläinlääkäriksi, oli sukulainen joka oli sellainen ja sain kai siitä inspiksen,mutta ei musta sitten sellaista tullut...Heprean olenkin oppinut niin että kieliopin kanssa on vähän niin ja näin, mutta tykkään kyllä paljon kielioppikirjoista.

    Pikkujutut: samoin, pitää vaan olla välittämättä niistä virheistä,kyllä se siitä;-)

    Hannele :-) Isoja leipiä varmaan leivot,nam!

    VastaaPoista
  18. Oli mukava lukea 6 satunnaista.
    Ja Otto on komea :)

    VastaaPoista
  19. Nurkkalintu: kiitos, Ottoa onkin komea kisu ja kovasti on sitä ikävä!

    VastaaPoista
  20. Anoppi "häätää" lintuja mansikkamaalta narulla johon on kiinnitetty foliosta suikaleita. En tiedä auttaako puluihin mutta räkäteihin ainakin. =)

    Näitä haasteita on kyllä ollut kiva käydä kaikilla lukemassa. =)

    VastaaPoista
  21. Hanna :-) Varmaankin ajaa saman asian kuin CD levyt,molemmathan kiiltävät, kokeilen ensi sijassa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...