keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Lehtikaalilastut


Olen jo kauan etsiskelllyt lehtikaalia sitä löytämättä,mutta viime perjantaina maatilatorilla  sitä löytyikin erään luomuviljelijän pöydältä. Monissa blogeissa on kehuttu lehtikaalilastuja,ja ilahduin ,kun lehtikaalia vihdoinkin löytyi. Lehtikaalihan on tummanvihreä ja aika voimakkaan värinen lehtivihannes,joka myös on muita lehtivihanneksia kuivemman tuntuinen.Siinä on paljon rautaa ja C-vitamiinia,karoteenia,kalsiumia sekä proteiineja.
Luulen,että juuri tuon kuivakkuuden takia sen perään ei kauheasti kysytä,ja näin ollen sitä on myös vaikeahkoa löytää,ainakin täälläpäin. Jos lehtikaalia käytetään salaattiin,pitää sen lehtiä ensin "hieroa" öljyisin käsin jotta se pehmenee.Renegade Healthin sivustolta löysin hyvän lastureseptin,jonka määriä muunsin pienemmiksi,ja josta jätin muutaman muutaman aineksen pois,kun niitä ei ollut.
Lehtikaalilastut
  • 1 nippu lehtikaalia
  • 8 rkl luomutahinia
  • 2 rkl tamari soijakastiketta
  • 2 rkl omenasiiderietikkaa
  • 2½ rkl vettä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 2 rkl sitruunamehua
  • ripaus suolaa
  • 2 rkl oluthiivahiutaleita
Sekoita kaikki kastikkeen aineet tasaiseksi blenderissä. Leikka lehtikaali palasiksi,mutta vain ylimmät lehtien osat:lehtien alempien osien lehtiruoti on paksumpaa,ja ei kuivuessaan ole miellyttävää,joten revi lehden osat irti lehtiruodin ympäriltä. Marinoi lehtikaalin palasia marinointikastikkeessa jonkun aikaa,ja katso,että se on hyvin levittäytynyt palasten päälle.
Asettele palaset kuivuriin tasaiselle pohjalle tai kuivaa ne uunissa matalalla lämmöllä. Lastut on hyvä kääntää puolivälissä,jotta ne kuivuvat hyvin molemmilta puolilta. Lehtikaalilastuja tekevät myös monet ihan tavalliseen tapaan,jolloin lehtikaaliin lisätään oliiviöljyä ja parmesaania ennen uuniin menoa.
Lastut olivat ihania! Herkullista marinointikastiketta jäi vielä jäljelle ja käytin sitä kaalisalaattiin.Koska tätä lehtikaalia on täällä niin vaikeaa löytää,mietin jos sitä voisi korvata vaikka kiinankaalilla tai paksoilla.Pitää kokeilla.....

25 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen tapa syödä lehtikaalia. Saksalaiset syö aika paljon lehtikaalia kypsennettynä vihanneksena, sesonki on marraskuussa, ilmeisesti halla tekee sille hyvää.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista. Ikinä kuullutkaan tuollaisesta :)

    Mä herkuttelen täällä mansikoilla..ja suklaalla :D

    VastaaPoista
  3. Tuotapa olisi veikeää päästä maistamaan!

    VastaaPoista
  4. Tätä näkee todella usein varsinkin amerikkalaisissa vegaaniruokaohjeissa - kovin terveellistä tavaraa ilmeisesti. En ole itsekään tätä ikinä maistanut, mutta jos joskus osuu kohdalle, niin täytynee testata.

    VastaaPoista
  5. Oih, lehtikaalisipsit! Sain maistaa tuontapaisia, marinoituja&kuivattuja lehtikaalilastuja syksyllä, ja voi että! Olisin kyllä voinut syödä niitä vaikka miten paljon!

    VastaaPoista
  6. Allu:Varmaankin kypsennettynä yleensä tätä käytetään,mutta lastuina tai sipseinä tosi hyvää!

    Mizyena:Mullakin on mansikoita jääkaapissa:-)

    Rita:Suosittelen jos lehtikaali joskus kävelee vastaan;-)

    Elina:Tosi monisssa blogeissa näitä onkin tehty,vegaanisissa,raw-blogeissa ja sitten ihan tavallisissakin.Tosi kiva snacks.kivan rapeaa ja tuon kastikkeen ansiosta tosi kivan makuista:-)

    VastaaPoista
  7. Daniela:Nämä olikin sen verran hyviä,että taidan lähteä lähitulevaisuudessa uudelleen maatilatorille lehtikaalia metsästämään:-)

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa herkulliselta. Kasvatin lehtikaalia kasvimaallani, mutta en oikein välittänyt siitä keittiössä. Mutta sepä näyttää johtuneen siitä, ettei minulla ollut oikeaa reseptiä! (Tai mielikuvitusta ;) ) Nyt mietin, että nehän olisivat voineet olla hyviä myös tempurana...

    VastaaPoista
  9. Näiden on tosiaan pakko olla hyviä, kun niitä näkee niin usein eri blogeissa. No, omat lehtikaalet ovat jo terhakalla taimella, eli ensi syksynä viimeistään pääsen kokeilemaan.

    VastaaPoista
  10. Mitenkähän kauan noita pitäisi uunissa pitää?

    VastaaPoista
  11. Pinea:Se ei ihan sellaisenaan ollutkaan kauhean hyvää,mutta sipseinä sitten ihan eri maata....Tempurana kuulostavat hyviltä!

    Okriina:on ne vaan hyviä! Kunhan muistaa,että se paksu lehtiruoti ei tule mukaan.Tuo kastike teki niistä tosi kivan makuisia!Missä kasvatat vihanneksia?

    Allu:tuossa linkin takana postauksessa on sipsejä tehty ihan tavallisessa uunissa,ja siinä ne olivat uunissa noin 15 minuuttia.

    VastaaPoista
  12. Wow, how creative! Do you think this would work with mangold?

    VastaaPoista
  13. Liz: How come I did not think about that! I am sure it would work with mangold as well,I will try it too...

    VastaaPoista
  14. låter gott. vi har mycket kale i vår trädgård. önskar jag hade en mattorkare, eller hur det nu heter!
    du gör så mycket spännande saker där!
    vad betyder oluthiivahiutaleita ,luomutahinia
    och omenasiiderietikkaa?
    ha en skön helg!

    VastaaPoista
  15. Ostan usein lehtikaalia täällä Amerikassa. Laitan sitä bataattimuussiin tai paistan kevyesti öljyssä ja lisään seesaminsiemeniä ja sitruunaa tms. Olen nähnyt sitä Wholefoodsin salaattipöydissä ihan raakanakin. Täytyy kokeilla kuivatusta. Mulla ei ole kuivuria, mutta uunissa. Oliko joku uunin lämpötila jossain, multa meni ohi?

    VastaaPoista
  16. Sara:Det är inte lätt att hitta kale,du har tur när du har egen trädgård:-) Man kan faktiskt göra mycket med mattorkaren,men på sommaren kan man soltorka massor av saker också.
    Oluthiivahiutale:nutritional yeast,smarei bira på hebreiska
    luomutahini-organisk tahini
    Omenasiiderietikka-apple cider vinegar


    Sirpa:Seesamin ja sitruunan kanssa kuulostaa hyvältä!Katsoin tuosta laittamastani linkistä ja siinä oli laitettu uunissa lehtikaalisipsejä
    375 F lämmössä 15 minuuttia-

    VastaaPoista
  17. No niin, nyt piti valmistaa noita lastuja, kun oli oluthiivat sun muut hankittu ja kun menin ostamaan lehtikaalia, myyjä katsoi mua säälivästi. Jokainen saksalainen tietää, että lehtikaalisesonki on ohi ja nyt sitä saa vain pakastettuna. Pitää siis odottaa syksyyn.

    VastaaPoista
  18. Allu:Voihan harmi! Pakastettuna se ei taida olla sama juttu. Mutta syksyllä sitten laita....Tuolla linkin takana(sen toisen)laitettu oliiviöljyä ja parmesaania lastujen mausteeksi.,

    VastaaPoista
  19. Allu:Ai niin vielä,oluthiiva sisältää paljon B-vitamiinia ja sopii hyvin salaattien päälle ripoteltavaksi.

    VastaaPoista
  20. Tämä on kiintoisaa, mutta ehkäpä keskityn vain puutarhaani ja sen jälkeen munakoisoruokiin. Tänään istutan vasta persiljan isoon, laakeaan ruukkuun itämään. Se on munakoisolle yhtä passeli kumppani kuin basilika, joka on mun lempiyrtti.

    Jael, esittelen ensi viikolla kaksi uutta keittokirjaa.

    VastaaPoista
  21. Leena:munakoisoruokiin onkin hyvä' kesskittyä;-) Ja jäänkin odottelemaan sun arvosteluja niistä kirjoista...

    VastaaPoista
  22. Kiitos taas vierailusta!

    Ovelia ruokia/syötäviä taas opin lisää, mukavaa! :-) Josko joskus olisi viitsimystä tuollaisia yrittää saada aikaiseksikin.

    VastaaPoista
  23. Timo;kiva jos kiinnostaa!Itse asiassa nämä olivat ihan helppotekoisia!

    VastaaPoista
  24. Kun viime syksynä jo minulla oli tämä pulma, ettei lehtikaalta saanut edes paikallisilta maalaismarkkinoilta (muuna kuin koristeversiona!), päätin että tänä vuonna asia on korjattava! Nyt sitä kasvaa siis omalla kasvimaalla. Suosittelen, sillä kaupasta usein turha etsiskellä.

    Menee ruoanlaitossa hyvin höyrytettynä muiden esim. juuresten kanssa tai keitoissa. Kestää kypsytystä vaikka kuinka. Kiitos lasturesptistä! Nyt sillä voi herkutellakin!

    VastaaPoista
  25. Onnellinen sinä jolla on oma kasvimaa! Lehtikaali on tosiaankin kivan monipuolinen kasvis;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...