torstai 8. syyskuuta 2011

Mangorullia ja granaattiomenoita

Mangot ovat täällä tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan,ja niiden hintakin on nyt laskenut viime kuusta.Olenkin käyttänyt niitä paljon:smoothieihin ja raakanamuihin. Viime postauksen mangonamuja muokaten tein mango roll-upseja (miksiköhän näitä voisi nimittää suomeksi?) .Tein nämä ihan samalla tavalla kuin namut,paitsi että kaksinkertaistin määrän ja jätin pellavansiemenjauhon kokonaan pois sekä lisäsin psylliumin määrää.Levittelin sosetta ohuen tasaisesti kuivurin kiinteille pohjille, ja tuosta kaksinkertaisesta määrästä tuli 2 roll upsia (rullaa?). Psylliumin avulla näistä tuli hyviä ja helpolla taipuvia ja aion vastaisuudessa käyttää samaa ohjetta muidenkin hedelmien tai  marjojen kanssa,sillä se näyttää toimivan hyvin:)  Koska  levittelin sosetta ohuesti kuivurin kiinteälle tasolle,kuivuivat levyt paljon nopeammin kuin edellisen postauksen namit. Näitä voi tehdä ihan uunissakin,matalimmalla lämpötilalla ,uuniluukku hieman auki,mutta leivinpaperia kannattaa hieman öljytä ennenkuin sosetta kaadetaan päälle,jotta valmis levy saadaan helpommin irrotettua. Kun levyn yläosan pinta tuntui kuivalta,käänsin levyt ja kuivattelin toista puolta vielä jonkin aikaa.  Nämä ovat kyllä tosi hyviä:näistä voi leikata palasia ja syödä sellaisenaan namuna tai vaikka täyttää rullat suklaalla maustetulla  cashewkermalla.Ja tuo värikin on niin pirteä!
Eilen join näin iloisen näköisen mehumiehen vastapuristamaa granaattiomenamehua. Ennen mehunpuristamista mies kysyi haluanko makean,kirpeän tai makeankirpeän mehun. Halusin makean. Hän sekoitteli noita vaaleita ruman näköisiä granaattiomenoita ja punaisia kauniita granaattiomenoita ja tuloksena oli makea mehu,jossa aavistus kirpeyttä.Hän antoi meille vielä palasen granaattiomenaa,tuota keltaista,ja se olikin paljon parempi kuin kauniimmat  punaiset granaattiomenat.Siemenet tuskin tuntuivat siinä.
Kotini lähellä olevan omakotitalon pihan granaattiomenat taitavat  olla jo kypsiä....

22 kommenttia:

  1. Ne keltaiset granaattiomenat ovatkin juuri niita makeita.Viime talvena söin valtavasti granaattiomenoita.Ja luulen,etta sama jatkuu tanakin talvena.

    VastaaPoista
  2. Sateenkaari:Jännää että ne rumemmat ovat niitä parhaimpia! Punaisethan ovat paljon nätimpiä! Itse en ollut ihan tuosta tietoinen ennen eilistä;D

    VastaaPoista
  3. Tuntuupa näin Suomi-näkökulmasta ihan käsittämättömältä, että jonkun pihassa kasvaa granaattiomenapuu! :) Täällä granaattiomppujen kilohinta huitelee nyt suunnilleen kuudessa eurossa, ja vaikka viimeksi yritin valikoida pienimmän mahdollisen, sekin taisi maksaa jotain 1,90. Auts. Että kelpaisi mullekin semmoinen puu... :)

    VastaaPoista
  4. Rita;energisoiva väri;D

    Tiia:aika eksoottinenhan tuo granaattiomena on suomalaisesta näkökulmasta katsottuna.Ja tyyriitä Suomessa! Täällä on juuri nyt hedelmän paras sesonki käynnissä ja ostan silloin tällöin.Tuo mehumiehen puristama mehulasi maksoi hieman yli euron.

    VastaaPoista
  5. Ai mitä mahtavuutta! Rakastan granaattiomenia samoin lapset. En ole ennen tiennyt noista keltaisista, punaisetkin ovat jo tosi ihania. Vai että vieläkin parempia olisi...ehkäpä saan joskus tilaisuuden maistaa.

    VastaaPoista
  6. Mahtavia rullajuttuja! (En malta odottaa, että Excaliburini saapuu.) Tuo psyllium on uusi paras kaverini. Sillä tuntuu saavan juuri oikean koostumuksen moneen herkkuun! :)

    VastaaPoista
  7. Mustikkatyttö:Minäkin tykkään granaattiomenoista;ne ovat ihania esim, salaateissa.Täällä niitä käytetään paljon,ja ne kuuluvat myös juutalaiseen uuteen vuoteen,joka on ihan kohta.Jeps,rumat keltaiset paljon paremman makuisia kuin kauniit punaiset!

    Jutta:Nuo kuivurilla tehdyt rullat ovat kyllä kivoja:) Kiva kun sinullakin pian on Excalibur:) Minulla on se ihan pienin,mutta se riittää hyvin,etenkin kun omistan myös pyöreän kuivurin.Ja psyllium on todellakin mahtava aines monessa jutussa:)

    VastaaPoista
  8. Oih, mangoja ja granaattiomenia... molemmat niin ihania! Kyllä minäkin ottaisin pihalle mieluummin granaattiomenapuun kuin tavan omenapuun. ;-D

    Herttainen papparainen. :-)

    VastaaPoista
  9. "Sinä versot kuin paratiisi, jossa on granaattiomenia ynnä kalliita hedelmiä, koofer-kukkia ja narduksia" Raamatussa on lukuja joissa puhutaan grnaattiomenista,onhan hedelmät Israelilaisia.Suomessa on kaupissa joskus granaattiomenia.Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Hippu;minustakin ihania! Mangot näkyi vielä olevan hallitsemassa torin hedelmäkojuja,granaattiomenoita oli vähemmän,mutta pian on niitä taas kojut täynnä.
    Tuo papparainen oli ihana! Ostin siellä ystävän kanssa mehun ja vielä antoi hedelmää kaupan päälle ja oli muutenkin mukava:)

    Pepita:Tiedänkin että tuollaisia lukuja siellä on.Granaattiomenat ovat hyviä ja todella terveellisiä:) Hyvää viikonloppua sinullekin:)

    VastaaPoista
  11. The mangoes really are perfect right now! I love them. We don't have great pomegranates in Be'er Sheva yet but I am counting down the days :-)

    VastaaPoista
  12. Ihana ohje. Vaikka mangosesonki ei koskaan täällä alakaan, niillä tulee kyllä herkuteltua aina silloin tällöin. Aion kokeilla ohjetta jollain muilla hedelmillä. Jännää, että granaattiomeinoissakin on tuollaisia eroja.

    VastaaPoista
  13. Oi, miten näyttää ihanalta tuo mies joka teki teille granaattiomenajuomaa. Kun on taito hyppysissä, niin juoman saa juuri sellaisena kuin ostaja sen toivoo =)

    VastaaPoista
  14. Katherine:they are indeed at their best just now and I have been using them for so many different things:) I guess pomegranates don't grow that well in the desert,,,,Hope you will get some good ones there too!

    Okriina:Mangonahka oli tosiaankin hyvää.Pidän mukana palasia kuntosaliin mennessä,on sitten kiva kuntoilun jälkeen pureskella sellaista:) Minustakin oli jännää,että oli tuollainen ero granaattiomenissa;ja olisin luullut että ne kauniin punaiset ovat makeimpia....

    Birgitta:Hän oli supersympaattinen ja viivyimme siellä jonkun aikaa,sillä sydämellisyys oikein paistoi läpi:) ja hänellä se taito olikin hyvin hyppysissä:)

    VastaaPoista
  15. Noita mangorullia napostelisin mielelläni.:) En muista koska viimeksi olen granaattiomenia (tai oikeaan yhden granaattiomenan) ostanut, ovat täällä aina niin hinnoissaan, että kaupan hyllylle jää. Muutama vuosi jo aikaa viime kerrasta, mutta muistona on siemenestä kasvatettu granaattiomenapuu.;)

    VastaaPoista
  16. Allu;ninäkin tykkään:)

    Kmsu:Mangorullat ovat aika käteviä ,varsinkin kuntosalin jälkeen kun tekee mieli jotain energiaa antavaa.Vau,oma pieni granaattiomenapuu.Kasvaiskohan minullakin.-...

    VastaaPoista
  17. Luulisi ainakin olevan suotuisammat kasvuolosuhteet siellä päin. Kannattaa kokeilla, ja kylvää muutama siemen. Eihän se mitään ota, jos ei annakaan.;) Minulla granaattiomena on ruukussa kesät ulkona ja talvet sisällä. Talvella luonnollisesti tiputtelee lehtiään pois, mutta aina on uudet tullut tilalle.:)

    VastaaPoista
  18. Kmsu:Mulla onkin just pari granaattiomenaa jääkaapissa,joten taidan kokeilla;D

    VastaaPoista
  19. I really like Mango fruit, Usually I just eat fresh mango, or drink mango juice

    VastaaPoista
  20. Mango fruit:Fresh mango is really yummy!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...