maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kesäinen jugurttikeitto valkosipulilla ,sitruunalla ja kalapullilla sekä säilöttyä tofua

Edellisten viikonloppulehtien liiteosia selaillessani (viikonloppuisin on niin paljon liitteitä ettei niitä melkein koskaan ehdi lukea loppuun...) löysin kivan ohjeen joka sopii mainiosti nimenomaan kesään. Herkullista jugurttikeittoa,joko lämpimänä tai kylmänä tarjottuna ,jossa on pikkuisia kalapullia,friteerattuja valkosipulilastuja ,sitruunaa ja oliiviöljyä.Pienensin hieman alkuperäistä ohjetta.
Kalapulliin,jotka tehdään etukäteen ,käytin tilapiaa mutta näihin käy mikä tahansa vaalealihainen kalapulliin sopiva kala. Jauhetun kalamassan ei tule olla liian hienoa,vain sellaista hakatun näköistä. Yritin ensin hakata kalakauppiaan puhdistamia tilapiafileitä kahdella veitsellä mutta eihän siitä mitään tullut,joten fileet menivät monitoimikoneeseen.Käytin pulssitoimintaa,vain sen verran että kala hienontuu kuvan tavoin. Minulla oli kalafileitä noin ½ kiloa josta puolet meni kalapulliin ja toinen puoli kalakebabeihin.

Jugurttikeiton pikkuiset kalapullat (annos kahdelle)
  • 250 gr hienonnettua kalaa
  • reilu kourallinen hienoksi hakattua persiljaa
  • muutama hienonnettu mintunlehti
  • 1 hienonnettu valkosipulin kynsi
  • 1 kananmuna
  • suolaa,mustapippuria 
  • 3 rkl korpppujauhoa
  • oliiviöljyä paistamiseen


Paistinpannu lämmitetään keskilämmölle  ja siihen kaadetaan  oliiviöljyä noin puolen sentin korkeudelle.Kalapullamassasta tehdään pikkuruisia kalapullia jotka pastetaan molemmilta puolilta vain niin,että pinta ruskistuu hieman. Kalapullat jatkavat kypsymistään myöhemmin jugurttikeitossa.Kalapullat otetaan pannusta ja laitetaan talouspaperin päälle.
Jugurttikeitto (2 annosta)
  • 0,75  litraa vuohenjugurttia (tavallinenkin jugurtti käy)
  • 1,25 dl vettä
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 valkosipulinkynsi
  • suolaa ja mustapippuria
  • muutama tl oliiviöljyä 

Jugurtti,vesi sekä sitruunamehu siirretään paksupohjaiseen kattilaan ja seosta lämmitetään keskilämmöllä koko ajan sekoittaen.Kun jugurttikeitto on lähellä kiehahtamista,alennetaan lämpötilaa ja maistellaan:lisätään suolaa ja pippuria maun mukaan.Kalapullat lisätään jugurttikeittoon ja keittoa keitellään vielä viitisen minuuttia.

Sillävälin valkosipulinkynnestä leikataan ohuita viipaleita pituussuuntaan.Oliiviöljyä lämmitetään pannulla ja valkosipulinviipaleita paistetaan puoli minuuttia vain siihen pisteeseen jolloin ilmassa alkaa tuntua ihana valkosipulin tuoksu!  Valkosiipuliviipaleiden annetaan vielä ruskistua hetkisen kuumassa öljyssä (ilman hellaa).Valkosipuliviipaleet siirretään talouspaperin päälle.

Tarjoillessa jokaiselle keittolautaselle laitetaan 2-3 kalapyörykkää.Päälle ripotellaan hieman oliiviöljyä sekä sitruunamehua ja lopuksi päälle asetellaan paistetut valkosipuliviipaleet. Tarjoillaan voidellun paahtoleivän ja valkoviinin kanssa (minulla oli vain tuo viini;D) Vuohenjugurtti antaa makua keitolle mutta myös tavallista jugurttia voi käyttää tässä. Söin tätä sekä lämpimänä (ei missään nimessä kuumana) sekä kylmänä ja oli hyvää  molemmissa tapauksissa.
Uteliaana kokeilin erästä tofu-annosta,josta sain inspiraation täkäläisen ,uuden vähän fiinimmän vegaaniravintolan ruokalistasta.Siinä oli listalla yuzu-säilöttyä tofua,manteli-valkosipulitahnaa sekä tomaatti-ja valkosipuli confitia.Tofua siis säilötään vähän samaan tapaan kuin vaikka etikkakurkkuja eli säilöin ohuen ohuiksi leikattuja tofuviipaleita seoksessa jossa oli hieman oliiviöljyä,sitruunamehua,valkosipulimurskaa,suolaa,mausteita ja omenasiiderietikkaa. Purkki oli muutaman päivän huoneenlämmössä.En tiedä onko tämä alkuunkaan samanlaista kuin tuossa mainitsemassani ravintolassa mutta kokeilu oli mielenkiintoinen:tofuun tarttui etikkainen ja mausteinen maku.En tehnyt mitään confitia vaan paahdoin kirsikkatomaatteja pannulla ja tuo keltainen tahna on kurkumalla värjättyä valkosipuli-mantelitahnaa.

19 kommenttia:

  1. Vitsi, olipas ihanat ohjeet, kiitos!
    Sattuu nimittäin olemaan jääkaapissa hauki ja jugurttia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne,tämä oli kiva ja ihanan kesäinen annos:) ja kivasti sulla on jo ainekset koossa;D

      Poista
  2. Kuulostapa ihanalta. En ole koskaan tehnyt keittoa jogurtista, vaikka intialaisissa lämpimissä ruoissa olenkin sitä käyttänyt. Ilman muuta pitää kokeilla.

    Kalapullasi ovat maustettu myös ihanasti! Hauki on sellaisenaan tylsähkö kala, mutta mautamalla siitä saa hirmuisan hyvää.

    Myös tofukokeilusi houkuttaa kokeilemaan. Säilötty tofu voisi olla ihanaa hellepäivän pirtsakka välipala salaatinkin kanssa. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvää ja jugurttinen keitto on kiva kun on lämmin sää. Kalapullista tuli tosiaankin hyviä;tykkään muutenkin kun on paljon yrttejä kalapullissa:)
      Tuota tofua voisi tehdä myös kuutiona niin sitä' voisi kätevästi lisätä salaatteihin:)

      Poista
  3. Meillä syödään valkosipulia ihan huvikseen niin tuota voisi kokeilla. Namnam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä ollaan sitten todellakin hulluina valkosipuliin;D

      Poista
  4. Herkullisia pieniä kalapalleroita ja - jogurttikeitto! Vuohenjogurtti kuulostaa eksoottiselta, varmasti on upeanmmakuinen keitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalapallerot olivat tosiaankin herkullisia:) Vuohenjugurtista tulee tietty maku mutta tvallinenkin jugurtti käy tuohon.

      Poista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen keitto! Vuohenjogurttia ei täältä taida löytyä mutta pitää kokeilla tavallisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin mielenkiintoinen että piti kokeilla;D Ja totta että Välimeren maissa vuohenmaitotuotteita löytyy paljon helpommin kuin Suomessa.

      Poista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Ihania kesäohjeita! Juuri mietin tuollaista tofun "hapattamista", kun sain näytteeksi pari pakettia maustamatonta. Sellaisenaan niitä en yleensä syö. Voisinkin tehdä vähän kokeiluja. Ja jogurttikeitto kuulostaa raikkaalta myös, tosin erikoiselta tuntuu tuo kuumentaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:) Jännä tuo kokeilu ja ajattelin ensi kerralla tehdä tuota kuutioista.
      Minäkin vähän ihmettelin sitä kuumentamista mutta kyll se tuossa toimi;tosin pidin tuosta enemmän kylmänä.

      Poista
  9. Kuullostaapas ihanan eksoottiselta! Ja kaikki missä valkosipuli saa loistaa isossa roolissa on hyvää, joten niin varmaan tämäkin .)

    VastaaPoista
  10. Aluksi ajatus jogurttikeitosta vähän jännittää, vaikka jogurtista tykkäänkin mutta sait kyllä pohtimaan että tätähän voisi kokeilla :) kalapullaohje menee varmasti kokeiluun kun tuo mies tuo taas kalareissuilta kalaa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...