perjantai 27. syyskuuta 2013

Filotaikinatortut frangipanella ja hunajaisilla omenakuutioilla

Näin joskus viime vuoden puolella täkäläisessä lehdessä houkuttelevan ohjeen filotaikinatortuille,joissa täytteenä oli mantelikreemiä eli frangipanea sekä kvitteniä. Ohje oli pitkään pöydälläni ,jonne se unohtui kunnes viime viikolla näin jättimarketissa hyvin esillä olleita filotaikinapakkauksia;olivat nimittäin tarjouksessa. Filotaikinarulla tarttui siis mukaan ja täytteeksi tuli frangipanen lisäksi hunajalla, kanelilla sekä vaniljalla maustettuja omenakuutioita.

Filotaikinatortut frangipanella ja hunajaisilla omenakuutioilla(6 kpl)
Omenakuutiotäyte:
  1. 3 kuorittua vihreää Granny Smith-omenaa(muutkin omenat käyvät)
  2. 1 rkl sitruunamehua
  3. 2 rkl hunajaa(hunajan tilalla voi käyttää vaikka vaahterasiirappia)
  4. ½ tl vaniljajauhetta
  5. kanelia (en mitannut mutta reilusti tuli..)
Kuori ja kuutioi omenat;sekoita joukkoon sitruunamehu,kaneli ja vanilja.

18 kpl 15 sentin filotaikinaneliöitä(yhdestä filotaikina-arkista tuli 4 neliötä)
+ sokeria ja kanelia filotaikinaneliöiden väliin

Frangipaanitäyte
  • 180 gr jauhettua mantelia
  • 60 grammaa voita
  • 120 gr sokeria
  • 1 kananmuna
Sekoita hyvin voi,jauhettu manteli sekä sokeri ja lisää muna joukkoon. Käytin sekoittamiseen monitoimikonetta.

Filotaikinaneliöt voidellaan (käytin öljyä voin sijaan) ja ensimmäiseen sekä toiseen kerrokseen tulee myös hieman sokeria ja kanelia,eli voitele neliö,sirottele päälle sokeria ja kanelia ja asettele toinen neliö päälle.Voitele ja lisää taas päälle sokeria ja kanelia ja aseta 3 neliö päälle,eli yhteenä 3 taikinakerrosta. Valmis neliö laitetaan pieneen piirakkavuokaan;vaihtoehtoisesti  tämän voi tehdä myös isossa piirakkavuuassa,jolloin taikinaa ei leikata pieniksi neliöiksi.
Odottamassa uuniin menoa...
Frangipanea levitellään torttujen pohjalle ja omenakuutioita lusikoidaan päälle.Lopuksi lisäsin vielä mantelilastuja päälle ennen uuniin menoa ja voitelin torttujen reunat.Tortut paistetaan 170 C-asteessa puolisen tuntia,kunnes ne ovat saaneet väriä.Torttujen annetaan hieman jäähtyä ennenkuin ne poistetaan torttumuoteista.Vaniljajäätelö sopisi hyvin näiden seuraksi. 
Pakastin näistä 4;niitä on sitten kätevä ottaa sieltä esille ja laittaa pikaisesti uunin kautta ennen tarjoilua.
Filotaikina-arkkeja jäi vielä 4 yli,enkä viitsinyt niitä enään uudestaan pakastaa kun olivat jo sulaneet,joten ne päätyivät tähän suolaiseen herkkuun.
Voitelin levyt ja 3 levyn väliin raastoin myös Pecorinojuustoa. Täytteeksi tuli kevyesti pannulla freesattua  mangoldia,lampaanmaitofetaa ,kananmunaa sekä valkosipulia. Laitoin täytettä.jätin reunoille muutaman sentin tilaa ja käärin koko jutun rullalle,jonka taittelin ympyräksi.Laitoin ympyrän leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan ja voitelin pinnan,jonka päälle lisäsin seesaminsiemeniä.Mangoldijuustofilotorttu oli uunissa kunnes se oli kunnolla saanut väriä.Olipa hyvää!

P.S.Frangipane-täyte näkyy olevan suosittu viime aikoina;siitä ovat postanneet sekä Nanna että Andalusiana..

30 kommenttia:

  1. Ihania syksyisiä herkkuja! Onneksi en ole vielä kaupassa ehtinyt käymään, katson jos löytäisin filotaikiinaa niin voisin yllättää perheen herkuilla huomenna :)
    Nautinnollista viikonloppua sinulle, Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro sitten mitä tykkäsit:) Ja kiitos,samoin sinulle oikein ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Oi, tuo kvitteni-versio olisi kiinnostanut. Niistä tulossa satoa, vaikka entisetkin vielä käyttämättä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI teillä kasvaa kvitteneitä! Voisin etsiä sen ohjeen ja kääntää ja laittaa sähköpostiisi,yritän muistaa...

      Poista
  3. Så fina och goda de är. Ha en fin helg!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack:) Jag gav en till min granne och hon tyckte att det var gott:) Tack det samma till dig!

      Poista
  4. Rakastan filotaikinaa, se on syntisen hyvää ;) kiva yhdistelmä tuo hunaja ja omena, täytyypä kokeilla kun seuraava omenasatsi saapuu mökiltä kaupunkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se onkin syntisen hyvää;D Hunaja ja omena onkin ihana yhdistelmä;se kuuluu täällä esim, uuden vuoden ruokapöytään..

      Poista
  5. Kuinka kauniita piiraita! Mullakin on vielä yks Gordon Ramseyn viikuna-frangipanetorttu, jota aion kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna:) Viikunat frangipanella kuulostaa myös tosi hyvältä!

      Poista
  6. Luin ensin, että filotaikinatontut ja jäin miettimään, että eihän vielä ole joulu... ei, minua ei väsytä yhtään...

    Ihanan näköisiä torttuja ja frangipaani on yksi suurista suosikeistani täytteissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih,no pianhan ne tontut alkaakin jo liikkua:D Näm olivatkin tosi hyviä:)

      Poista
  7. Olen ihan ajastani jäänyt, kun en ollut tuosta frangipanista ennen kuullutkaan. Tortut näyttävät hurmaavan hyviltä. Nyt pitää sivistää itseään ja leipoa omia torttusia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin vielä kehaista suolaista mangoldijuustopiirakkaa, ihanaa!

      Poista
    2. Ei ehkä ihan tuttu juttu monelle olekaan.Tuo sanakin jo kuulostaa niin hyvältä;D Kiitos,itse suosin enemmän suolaisia juttuja joten tuo suolainen maistui;D

      Poista
  8. Mahtavan näköistä herkkua! Melkein tulee tuoksut tänne asti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIitos:) Noita tehdessä ilmassa olikin ihana omenainen ja kanelinen tuoksu:)

      Poista
  9. Tiskiharjafeministi29. syyskuuta 2013 klo 10.20

    Ensinnakin paljon onnea 5 vuoden ihanasta reseptikokoelmasta! Ad 120!!!
    Mulla ois kysymys sulle ruokagurun ominaisuudessa :) , saako taalta ohrajauhoja ja mista ja milla nimella, entas savutofua? Joo on hieman eri aihepiirin ainekset, voishan sita koettaa tehda savutofunmakuisia perunarieskoja tai kalakukkoja...

    VastaaPoista
  10. Kiitos toda raba Tisk harjafeministi:-) Savutofua saa mm.Nitsat HaDuvdevan -ja Eden Teva ketjujen liikkeistä.Ohrajauhoakin onen muistaakseni niissä nähnyt,mutta itse olen enimmäkseen jauhanut ryynit jauhoksi maustemyllyllä ihan kotioloissa.Kokeilepa kysyä kemah seora שעורה .Savutofuperunarieskat kuulostavat kyllä sen verran mielenkiintoisilta että tekee itsekin mieli sellaisia,,,,olisko sulla joku hyvä ohje sellaiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, enpa tullut ajatelleeksi tuota kirsikkaketjua, sieltahan loytyy tosiaan vaikka mita, tosin lakritsan paalle ei ainakaan meidan kaupassa ymmarretty yhtaan, dietorellepastilleja yrittivat tarjota lakritsana...
      Ei kai savutofuperunarieskoja viela ole olemassakaan, mutta jospa me kehitettaisiin sellaisia. Nimi jo on vaikea, melkein kirjoitin safutovurepunarieskoja. Kalakukkojakaan en osaa tehda, kunhan vitsailin :D

      Poista
    2. Lakua (suomalaista! ) onkin Teva Castelin kaupassa;Dizengoffin ja Frishmanin kulmassa,alakerrassa...Mahtava tuotekehitysidea tuo savutofurieska,sähän olet hyvä ideoimaan!

      Poista
    3. Tiskiharjafeministi29. syyskuuta 2013 klo 13.28

      Ma tulen joskus viela Teva Casteliin, on se lahempana ku Helsinki-Vantaan Siwa, kun lakunalka yllattaa!

      Poista
    4. Hih;D No takuulla on.Ja se laku siellä on aina ollut tuorettakin:)

      Poista
  11. Näyttääpä hyvälle!

    Olen juuri muuttanut Israeliin, ja olen vielä hieman pihalla ruokaostoksia tehdessäni. Saako täältä esim. maitorahkaa?

    Terveisin EshetChayil

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäläisten kaupoista saa samantapaista rahkaa kuin Suomessa.se on nimeltään tvorog ja sitä voi löytyä myös isojen markettien juustotiskeiltä. Sitten on täkäläinen ns. valkoinen juusto,gvina levana,joka on vähän kuin kerma-tai jugurttirahka.
      Ja tervetuloa vaan tänne!

      Poista
  12. En tiedä miksi mulla on vähän pelko filotaikinaa kohtaan. Tai ehkä se ei ole edes sitä - kokemattomuutta vain. Mutta näyttää ihanalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelle:itse asiassa filotaikinan käyttö ei ole lainkaan vaikeaa ,joten rohkeasti vaan kokeilemaan!

      Poista
  13. Voi hyvänen aika, miten hyviltä nuo näyttävät. Meinasin juuri sanoa samaa, kuin Nelle tuossa, että mullakin on kammo filotaikinaa kohtaan. Kerran olen sitä koulussa tehnyt, eikä se mitään vaikeaa ollut, mutta sitten kuitekin pelottaa, että jos se kuivuu tms.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...