torstai 17. lokakuuta 2013

Pilpel Chuma-tahna,joka heti aluksi pääsikin linssi-mangoldipihveihin


Pilpel chuma(lausutaan pilpel tsuma) on tripolinjuutalaiseen (Libya) keittiöön kuuluva mausteinen ja pikantti tahna;muistuttaa harissaa mutta on kuitenkin jonkun verran erilainen.Tätä on pitänyt tehdä jo kauan vaikka täälläpäin saakin tätä valmiina seoksena ja jopa kuivana mausteseoksena johon lisätään vain öljy,mutta itse tehtyhän on aina parasta. Ongelma oli lähinnä siinä mitä ohjetta käytän sillä minulla on 3 keittokirjaa,missä esiintyy tämän tahnan ohje,ja kaikki 3 ovat hieman erilaisia. Kaksi on täkäläistä keittokirjaa ja kolmas on melkein täkäläinen eli   Ottolenghin Jerusalem-kirja,jossa ohje esiintyy kirjan lopussa,sivulla 302.Vaikka ohjeet hitusen poikkeavatkin toisistaan ovat pääainekset samat eli makea paprikajauhe tai kuivattu makea tai miedosti tulinen paprika/chilipippuri,chilijauhe ,muita mausteita,reilusti valkosipulia ,öljyä ja muutakin.Tämä ohje on minun versioni joka pohjautuu kaikkiin löytämiini pilpel chuma-ohjeisiin.Tahna  on tosi monikäyttöinen:sitä voi käyttää salaatteihin,liha-ja kala sekä kasvisruokiin,shakshukaan ja vaikka mihin.Uunikasviksiin aivan loistava maustaja. Jerusalem-kirjassa ei tälle ollut kuvaa ,joten nyt sitten tuollekin ohjeelle on kuva (vaikka tämä ei ihan identtinen ollutkaan kirjan ohjeen kanssa)

Pilpel Chuma-tahna
  • 5½ rkl paprikajauhetta
  • 4 rkl chilijauhetta
  • 1 rkl jeeraa eli juustokuminaa
  • 1 tl jauhettua kuminaa
  • 1 tl suolaa
  • 10 murskattua valkosipulinkynttä
  • ½ dl sitruunamehua
  • 1½ dl oliiviöljyä
Korvasin osan paprikajauheesta kuvassa näkyvällä kuivatulla suippopaprikalla,josta siemenet oli poistettu ja jota olin liottanut jonkun aikaa lämpimässä vedessä,mutta sen voi korvata paprikajauheella.


Jauha paprika ja chilijauhe,murskatut valkosipulit,suola,sitruunamehu ja mausteet.Lisää suurin osa öljystä ja jauha kunnes seos on tahnamaista.Laita tahna sterilisoituun lasipurkkiin ja kaada hieman öljyä päälle.Pilpel chuma-tahna säilyy jääkaapissa muutamia viikkoja.
Tahna joutuikin heti käyttöön sillä tein pihvejä mangoldista ja punaisista linsseistä.
Linssi-mangoldipihvit
  • 1½ dl punaisia linssejä
  • iso kourallinen mangoldia ,josta isot lehtiruodot on poistettu.Mangoldin voi korvata vaikka pinaatilla.
  • 1 iso rkl pilpel chuma-tahnaa
  • iso kourallinen tuoretta korianteria (tai persiljaa,jos kuuluu korianterin inhoajiin...)
  • 1 tl raastettua sitruunankuorta
  • 1½ rkl riisijauhoa
  • ½ dl oliiviöljyä
Liotin linssejä jonkun aikaa vaikka punaiset linssit kiehuvatkin nopeasti pehmeiksi myös ilman liotusta.Keitä linssit pehmeiksi ja siivilöi ne ja survo ne hieman muussimaiseksi. Keitä mangoldi kuten tässä mangoldipihvien ohjeessa. Silppua jäähtynyt mangoldi yhdessä korianterin kanssa.Lisää joukkoon pilpel chuma,sitruunakuori sekä riisijauho ja sekoita tasaiseksi. 
Muotoile pihvejä massasta ja asettele ne öljytyn leivinpaperin päälle.Levittele öljyä myös pihvien päälle ja paista niitä 180 C-asteessa puolisen tuntia,tai kunnes ovat saaneet väriä kummaltakin puolelta.Käännä pihvit keskivaiheessa.

P.S. Pieni vinkki tässä lopuksi eli Tiger-kaupoista saa aika isoja maustepusseja edullisesti ja valikoimakin on tosi hyvä:)
Koska Pilpel chuma on myös monipuolinen tahna,käy se myös aasialaistyyppiseen ruokaan.Tässä tofua ja morning glorya(aasialainen vesipinaatti) Morning gloryn voi vaihtaa muihin vihreisiin.Tässä siis oli tofua,morning glorya,pilpel chuma-tahnaa ja soijakastiketta.

20 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä, mä rakastan kaikkia tahnoja ja teen niitä mielellään itse kun ne toisaan on omatekoisena parempia. Pitää tätäkin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kätevä tahna tuo.Minäkin tykkään kaikenlaisista tahnoista ja omatekoisethan onkin niitä parhaita;D

      Poista
  2. En ole ikinä tollasesta maustetahnasta kuullutkaan. Hyvän kuulloinen! Ja ihanat linssipihvit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmän tunnettu tämä tahna taitaakin olla. Mutta on hyvä maustaja:) Ja pihvitkin oli hyviä:)

      Poista
  3. Pakko kokeilla, kuulostaa juuri omaan makuuni sopivalta!

    VastaaPoista
  4. Låter mycket gott och biffarna ser goda ut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack,det är gott med så många rätter och biffarna var ganska goda också:)

      Poista
  5. Jael, sinulla on täällä blogissa aina mielenkiintoisimmat kasvisruoat! miten ihanan kuuloisia pihvejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annemi:) Mä luulen että nämä runsaat hevi-valikoimat täällä inspiroivat siihen;D Pihvit oli aika kivoja:)

      Poista
  6. Mä olen hirveän laiska tekemään tahnoja, mutta tähän löytyisi kaikki ainekset heti kotoa, joten nyt ei ole edes mitään tekosyitä. ;-D Mitä luulet, kävisikö tämä pastaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän sun täytyy tätä tehdä kun aineksetkin löytyy kotoa...Miksei vaikka pastaan ,kunhan muistat lisätä juustoakin;D

      Poista
  7. Siis tahnat ovat kyllä niin hyviä ja monikäyttöisiä, ja ohjeita ei ole koskaan liikaa. Vaikuttaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu,mäkin tykkään käyttää kaikenlaisia tahnoja ja aina teen ne itse;saan joskus inspiksiä lukemalla kaupan tahnojen tuoteselostuksia;D

      Poista
  8. Ihana tahnaresepti ja niiden suhteen sikäläinen keittiökulttuuri on suorastaan ylitsepursuava. Pihvit vaikuttavat myös houkuttelevilta, mutta sitä mangoldia on niin hankalaa täältä löytää :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläpäin kaikenlaisia tahnoja käytetäänkin ahkerasti! ja tuon mangoldin voi varmaaankin korvata pinaatilla,sillä aika samalla tavalla ne kutistuvat kokoon keitettäessä....

      Poista
  9. Kuulostaa ihanalta, täytyy testata kalan kanssa, se tuli heti ensimmäisenä mieleen.

    VastaaPoista
  10. Wautsi - minullahan löytyy kaikki ainekset kotoa tuohon tahnaan - ja me tykätään kovasti chilistä! Jippii - siinä inspiraatiota taasen vähäksi aikaa keittiönpuolelle - tavan ruokia kohentamaan :) Noita pihvejä kanssa kokeilen - tosi herkullisen näköisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina,no sittenhän voitkin tätä tehdä vaikka heti,ja minäkin olen chili-fani:) Pihvitkin oli hyviä:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...