sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Ihana ihana maidoton ja gluteeniton suklaakakku(tai muffinit) bataatilla

Pesah eli juutalainen pääsiäinen aloitetaan Seder-juhla-aterialla ja emännälle on tapana tuoda jotain. Tuotavan täytyy pyhän aikana  viljatonta;ja illallisella sen tuli olla myös maidotonta. Mietiskelyn jälkeen valmistin brownie-tyyppisen suklaakakun,joka täytti molemmat ehdot,ja oli myös todella herkullinen;niin että tätä voi tuoda mukanaan muutenkin kuin tuonne seder-illalliselle. Mukaan viemäni kakun ohje syntyi oikeastaan sitä tehdessä mutta kirjoitin ylös vain ainekset enkä määriä. Mehukas kakku sai mehukkuutta bataatista.
Niinpä oli ihan pakko tehdä tämä uudestaan;kakku kun oli niin hyvä että halusin ohjeen ehdottomasti talteen mutta minullahan oli vain ainesluottelo. Toisella kerralla syntyivät sitten nämä muffinit,ja taikinaa riitti vielä pienempää brownievuokaankin, Kakusta(tuosta ylemmästä) ja näistä muffineista tuli ihanan meheviä,joka on bataatin ansiota....

Ihana gluteeniton ja maidoton suklaakakku
  • 1½ dl mantelijauhoa (hienoksi jauhettua mantelia
  • 5 dl hienoksi jauhettuja kookoshiutaleita (tai kookosjauhoa)
  • 1,2 dl perunajauhoa
  • 4 dl ruokosokeria
  • 10 gr leivinjauhetta
  • ripaus aitoa vaniljaa
  • 2 rkl murukahvia
  • 2 rkl carobia
  • 4 rkl kaakaojauhetta
  • 150 gr tummaa suklaata
  • 350 gr hienoksi raastettua bataattia
  • 3 kananmunaa
  • 1½ dl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
Sekoita hienoksi jauhettu manteli,kookosjauho tai hienoksi jauhetut kookoshiutaleet (jauhan aina kookoshiutaleet enemmän jauhomaiseksi,kun käytän leivontaan)perunajauho,sokeri,leivinjauhe,murukahvi,carob ja kaakao keskenään. Raasta bataatti hyvin hienoksi raasteeksi. Sulata suklaa vesihauteessa.Vaahdota kananmunat ja lisää ne bataattiraasteen joukkoon.lisää myös öljy ja kun sulanut suklaa on jäähtynyt,sekoita se raasteen joukkoon.Lisää ripaus suolaa. Sekoita kosteat ainekset ja kuivat ainekset keskenään ja laita taikinaa joko muffinsi-tai kuppikakkuvuokiin tai matalaan vuokaan,josta voi sitten leikata brownietyyppisiä neliöitä.Lämmitä uuni 190 C-.asteeseen ja paista muffineita  20-25 minuuttia;kakkua jonkun verran enemmän;kunnes sisään työnnetty hammastikku tulee kuivana ulos. Lämpimänä sisus on hieman pehmeää ,mutta jähmettyy jääkaapissa. Jos tästä tekee tuon brownietyyppisen ,niin kannattaa leikata kakusta palaset jääkaappikylmänä;huoneenlämmössä kakku pehmenee ja sitä on vaikeampi leikata.
Sekä kakkuun että muffineihin tein ganachetyyppisen kuorrutuksen;johon tuli tummaa suklaata sekä kookoskermaa. Mukaan viemäni matalan,suuren kakun päälle vain levittelin kuorrutusta,joka sitten jähmettyi  kylmässä. Muffineihin halusin tehdä nätimmän kuorrutuksen,mutta kun aloin kuorruttaa muffineita,huomasin että kuorrutuspussi olikin hajonnut,eli se siitä....

Kuorrutus kakulle/muffineille.
  • 150 gr tummaa suklaata
  • 1 dl kookoskermaa
  • (rommia mausteeksi..)
Riko suklaa paloiksi kulhoon.Lämmitä kookoskerma kattilassa ja kaada kuuma kookoskerma suklaan päälle. Anna suklaan sulaa ja sekoittele seosta,lisää rommia mausteeksi,ehkä jotain likööriä.  Kuorrutus ei ole kovin makea,joten tomusokeriakin voi hieman lisätä joukkoon.Kun suklaamassa on jäähtynyt,sekoittele se kuohkeaksi ja laita pursotinpussiin;pursottele muffinien päälle...tai levittele lastalla kakun päälle.
Ennen jauhotonta pyhää kävin Tel Avivin vanhan juna-aseman maatilatorilla. Sinne oli tullut tämä liikkuva keittiövaunu(food truck) pohjoisesta;erään täkäläisen tunnetun kokin ja meijerin yhteistyöprojekti.
Hieman yli eurolla sai ostaa suolaisen leivonnaisen ja appelsiinituoremehu kuului myös hintaan.Kaikki tuotto meni hyväntekeväisyyteen. Tuossa leivonnaisesessa oli voitaikinakuori ja sisällä mangoldia ja fetan tyyppistä juustoa;päällä oli siemeniä ja parmesaania. 
Hieman maatilaakin oli tuotu mukaan....
Tulin taas aikaisin eikä ihmisiä vielä ollut paljon
Luomuviljelijältä ostin kilon luomuvauvaporkkanoita

26 kommenttia:

  1. Onpas oivan hauska bataattiherkku, jota täytyneekin kokeilla, tosin pelkällä carobilla maustettuna... niin ja rommilla tietty :) Edullista herkuttelua teillä siellä, sillä täältä ei edes mehualasillista saa eurolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatta,tosi ihana herkku tämä,ja sellainen mitä voi ympäri vuoden.tarjoilla:-).etkö käytä lainkaan.suklaata.Nuo foodtruckin.herkut.oli hinnoiteltu tosi.edullisiksi,ei yleensä noin halvalla.saa sekä.mehun.että leivonnaisen

      Poista
    2. Kyllä suklaata käytän, mutta meinasin että taikinaan vain carobia laittaisin. Päälysteeseen sitten suklaata :)

      Poista
    3. Jatta ,tuo kakku kyllä tarvitsee ehdottomasti myös sitä tummaa suklaata taikinaan.....

      Poista
  2. Näyttää ja kuulostaa hurrrjan herkulliselta.

    VastaaPoista
  3. Tuula,tosiaankin.hurrrrrjan herkullista:-)

    VastaaPoista
  4. Den ser så god ut, mums. Vilket trevligt torg!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn,är jättegott:) och detta torg hör till mina favoriter:)

      Poista
  5. Umgh aivan häkellyttävän herkullisen näköistä... ja maistuu varmasti hyvältä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta,todellakin hyvää kun ajattelee että on sekä gluteenitonta että laktoositonta:)

      Poista
  6. Oi ihanuutta - uskomattoman herkullisen näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna,kiitos,todellakin hyvää:) Tätä teen kyllä toistekin:)

      Poista
  7. Ah miten namilta näyttää kakkusi, pitäisiköhän tehdä ensi viikonloppuna kun ohjeen aineksetkin taitavat helposti löytyä.

    Tuo toritapahtumakin näyttää niin mukavan kotoisalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkatar:no jos sulla on ainekset,niin siitä vaan;D Tuo maatilatori on ihana ,ja suurin osa tuotteista luomua,

      Poista
  8. Carobi on aivan ihanaa ja tämä erokois kakku houkuttele tekemään vaikka heti. Milloin ihminen ehtisi tehdä näitä kaikkia ihania kakkuja ja vielä syödä niitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanja:Mulla on vielä iso pussi viime vuonna poimimiani carobpalkoja jäljellä:) Tämä on tosi hyvä kakku;ja jos pitää viedä jollekin vaikka gluteeniton kakku,niin tämä on hyvä:) Hih,onneksi nämä menivät tuliaisiksi ja naapuritalon suklaaholistille;D

      Poista
  9. todella herkullinen ohje, bataatti on kyllä mahtava lisä suklaakakkuihin, olen pari kertaa kokeillut. Ja itse pidän kyllä enemmän tällaisista rouheista ja ronskeista kuorrutuksista kuin pikkupiperryksestä :D Kivoja torikuvia jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi,bataatti antaa ihanasti sekä makeutta että mehevyyttä ,etenkin suklaakakuille:) Juu mulla taitaa olla vähän huono tuuri noiden kuorrutusten kanssa,ainakin mitä tulee ulkonäköön;D

      Poista
  10. Onpa edullisia herkkuja siellä, täällä ei tosiaan paljoa eurolla saa :D

    En ole koskaan kokeillut bataattia suklaakakussa, jännittävä yhdistelmä mutta varmasti herkullinen, kaikki näyttää niin mehevän suklaiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne;täytyy sanoa että tuo oli ekstrahalpa tarjous,ei ihan noin halpaa täällä ole.Mutta kyllä Tel Avivin eräästä falafelipaikasta saa falafeliannoksen pitalla vähän yli eurolla....

      Poista
  11. Mä niin tykkään näistä sun Tel Aviv -kuvista, niitä on ihana katsoa. :-) Nappasin kuorruteidean (eli kookoskerman) talteen, thänks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta,kiva kuulla,laitan sitten lisääkin näitä;D Itse asiassa mullahan on myös ihan Tel Aviviin keskittynyt blogikin
      http://www.rantapallo.fi/yaelian/

      Kookoskerma on kyllä tosi hyvä laktoositon ja vegaani vaihtoehto kermalle:)

      Poista
  12. Oh my, what an incredibly luscious chocolate cake! Even more impressive that it's gluten-free, and the frosting is made of a mere two ingredients. Amazing!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah,thanks:) this chocolate cake was sooo good.and by replacing the eggs for ecample with psyllium,it is also vegan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...