sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Sabich-voileipä

Silloin tällöin  aamiaiseni koostuu sabich-täysjyväsämpylästä ,jonka ostan jostain Cofixin  (jossa jokainen tuote maksaa saman hinnan eli hieman yli euron) pisteestä;mutta vain silloin kun sitä saa täysjyväsämpylässä;useimmiten se on vaaleassa sämpylässä. Ensimmäinen sabich-annos myytiin Israelissa vuonna 1961 Irakin juutalaisen Sabich(Zvi) Halabin pienessä kioskissa. Annoksesta tuli pian niin suosittu,että Halabin piti avata suurempi kioski...Annokseen kuuluu yleensä tahinia,paistettuja munakoison viipaleita,kovaksi keitettyä kananmunaa,suolakurkkua ja tomaattia,mutta siihen voi joskus kuulua myös keitettyä  perunaa. sipulia, persiljaa tai vahvaa kastiketta kuten zhugia tai ambaa. Pidän paljon Cofixin sabich-annoksesta:siinä kaikki maut yhdessä muodostavat tosi maistuvan voileivän. Sabichia saa Helsingissä esimerkiksi Fafa's-pisteistä,mutta Fafasin annoksissa  on myös falafelpyöryköitä ja muutakin.
Sabich-voileivän kokoaminen on helppoa. Kotona käytin pohjana FinnCrispin pyöreitä ruisnäkkäreitä(pieni suomalainen twist;D) mutta mikä tahansa leipä käy pohjaksi.Reissumiehen puolikas on loistava tällaiseen voileipään!
  1. Ensimmäiseksi leivän päälle levitellään reilu kerros valmiiksi laitettua tahinia( tahinitahnaa,suolaa,sitruunamehua,valkosipulia,vettä)
  2. Tahinin päälle asetellaan paistettuja (tai uunissa paahdettuja ) munakoison viipaleita.
  3. Munakoisokerroksen päälle laitetaan kovaksi keitetyn kananmunan viipaleita. Tässä vaiheessa päälle voi lisätä suolaa ja pippuria
  4. Kananmuna-kerroksen päälle levitellään etikka-tai suolakurkun palasia (minulla etikkakurkkuja). 
  5. Lopuksi voileipä viimeistellään kirsikka-tai tavallisten tomaattien viipaleille. Ja herkullinen voileipä on valmis!
Tämä on kyllä niin hyvää!
Ostin itselleni sellerin ruukussa:)

10 kommenttia:

  1. Taas opin uutta, sekä voileivän että ruukkusellerin muodossa. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luimupupu:kiva jos löytyy jotain uutta;blogit ovat avartavia;minäkin olen paljon niistä oppinut:) ensimmäistä kertaa näin selleriä ruukussa,niin pakkohan sitä oli ryhtyä sellerinkasvattajaksi;D

      Poista
  2. meidän kuopus ei taida syödä edes kananmunaa enää...

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Sofia:helppo tehdä että siitä vaan! Tämä kombo on kyllä aivan ihana:)

      Poista
  4. Näin joulua odotellessa kaikkien makeuksien keskellä ja mikseipä jälkeenkin päin tämä Sabich-voileipä houkuttaa ja koukuttaa. Hyvää Joulua!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...