perjantai 15. tammikuuta 2016

Kesäkurpitsanuudeleita pestolla ja kirsikkatomaateilla

Söin lounaaksi kesäkurpitsanuudeleita juustottomalla pestolla ja kirsikkatomaateilla,ja koska se oli niin hyvää niin laitan sen tännekin,koska tämän teossa ovat muutamat vinkit tarpeellisia.

Kesäkurpitsanuudeleita pestolla ja kirsikkatomaateilla

  • 1 keskikokoinen kesäkurpitsa
  • 2 rkl pestoa (käytin tekemääni vegaanipestoa,jossa oluthiivahiutaleet korvasivat juuston)
  • 5 kirsikkatomaattia
  • mustapippuria,suolaa maun mukaan
  • muutama rkl öljyä paistamiseen
En kuorinut kesäkurpitsaa mutta puhdistin pinnan hyvin.  Spiraalileikkurilla saa kesäkurpitsasta  (ja muista kasviksista) nuudeleita käden käänteessä. Kesäkurpitsoissa on nestettä,joten laitoin nuudelit lävikköön ja puristin varovaisesti niistä mahdollisimman paljon nestettä pois. Myös  kirsikkatomaateissa on nestettä,joten paistoin ne erikseen. Eli lämmitin pannun todella kuumaksi,lisäsin öljyä ja kun se kuumeni niin lisäsin kesäkurpitsanuudelit. Paistoin sekoitellen muutaman minuutin ,jonka jälkeen lisäsin peston ja sekoittelin , Paistoin puolitetut kirsikkatomaatit erikseen. Kaadoin tomaateista liuenneen liian nesteen pois  ja kiepautin kirsikkatomaatit kesäkurpitsanuudeleiden joukkoon.Lopuksi lisäsin maun mukaan suolaa sekä mustapippuria.Tämä on tosi hyvää näin tehtynä. Pidän myös raakaspagetista,joissa kesäkurpitsanuudelit marinoidaan, mutta kyllä nämä kesäkurpitsanuudelit maistuvat minulle enemmän näin tehtynä.
Kävelin uuden mehukioskin ohitse,join granaattiomenamehun ,ja otin samalla muutaman kuvan.
Kauniita värejä. Tuorepuristettua mehua saa myös ostaa mukaansa pulloissa.

11 kommenttia:

  1. Herkulliselta näyttää annos, mutta niin näyttää tuo hedelmäpöytäkin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:kiitos,oli hyvää,sellaista nopeaa,kevyttä ja hyvää. Ja hedelmäkioskit ovat niin näytttäviä:)

      Poista
  2. Taitavaa työskentelyä, sinä osaat! Herkulliselta näyttää. Ja nuo hedelmät, niin kivasti ovat esillä. Nyt on omenan paikka täälläkin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula:kiitos kaunis:) Hedelmät ovatkin tuolla tosi nätisti esillä.Ja an apple a day keeps the doctor away;D Hyvää viikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. I saw this on your Instagram Yaelin! It looks delicious and very healthy! :D Happy 2016!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lorraine> both healthy,easy to make and yummy:) Thank you ,same to you.

      Poista
  4. Ihanan syötävän näköinen annos! Liian paljon on tullut syötyä jauhoisia nuudeleita, pitänee välillä kokeilla tervellisempää versiota...: ) Mitä upeinta sunnuntaita sinne aurinkoon!

    VastaaPoista
  5. Oooo...näyttää todella herkulliselle. Nautinnollista päivää sinulle :)

    VastaaPoista
  6. Tykkään myös raa'asta kesäkurpitsaspagetista mutta vähän samaa mieltä, että keveästi paistettuna maku on vielä parempi. Ihana pikaruoka!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...