maanantai 14. maaliskuuta 2022

Herkkukolmiot vihreällä täytteellä

Tulevana torstaina täällä vietetään  taas Purim-juhlaa,  johon kuuluvat kolmionmuotoiset, täytetyt pikkuleivät.  Useimmiten ne ovat makeita,  ja suosituin täyte on unikonsiementäyte, mutta viime vuosina olen tehnyt näitä hamantaschen-pikkuleipiä  suolaisina, yrittäen joka vuosi keksiä jonkinlaisen uuden version niistä.  Esim,  2 vuotta sitten tein tällaiset suolaiset kolmiot.

Tällä kertaa  taikinana oli  Valion ohjeella tehty rahkavoitaikina. Erona tuohon taikinaan  ja omaan taikinaani oli käyttämäni  valkoinen pehmeä juusto, jossa oli 5 % rasvaa, eli enemmän kuin  Valion ohjeen maitorahkassa.  Rahkavoitaikina on ihan mahtava taikina  niin moneen , ja helppotekoinenkin. Taittelin taikinan muutamaan kertaan  jotta siihen tulisi lehtevyyttä,   valmistin valmiiksi täytteen, taittelin kolmiot ja pakastin ne jo tammikuussa,  mutta paistoin nämä vasta viime viikolla, ennenkuin  eksäni matkusti Kolumbiaan ja muihin  maihin,  ja  suurin osa hupenikin aika nopeasti. Täytteessä käytin  villiyrttejä,  mutta  ne voi korvata vaikka pinaatilla.  Suosittelen kuitenkin käyttämään villiyrttejä sitten kun on niiden aika Suomessa.

Herkkukolmiot vihreällä täytteellä
  • rahkavoitaikinaa  (Valion ohjeella tein)
  • 1 kananmuna 
  • ½ dl  seesaminsiemeniä  + parmesaanimuruja 
  • 200 gr tuoretta pinaattia (tai pakastepinaattia tai villiyrttejä kun niiden aika)
  • 1 sipuli
  • 1 rkl öljyä paistamiseen
  • ½ tl paprikaa
  • ripaus mustapippuria
  • ripaus  suolaa
  • 60 gr fetajuustoa , muruina
Täyte kannattaa  valmistaa päivää ennen leipomista, jotta se ehtii kunnolla jäähtyä ja jähmettyä. Käsittelyn jälkeen (osan huuhtelin, osan laitoin hetkeksi kiehuvaan veteen,)  puristin villiyrteistä pois nesteet, ja silppusin ne pieneksi silpuksi.  Tuoretta pinaattia käytettäessä   ne silputaan , ja pakastepinaattia käytettäessä  ne sulatetaan. Öljy lämmitetään keskilämmöllä pannussa, ja silpuksi leikattua sipulia kuullotetaan pannulla , kunnes se alkaa saada hieman väriä.  Silloin lisätään villiyrtit/pinaatti ym.  ja  paistetaan sekoitusta aina välillä sekoittaen, kunnes villiyrtit  tai pinaatit pehmenneet.  Tässä vaiheessa lisäsin mausteet (suolan vasta  lopussa)   sekä fetajuustomurut. Fetajuustomurujen annetaan sulaa muiden ainesten joukoon.  Kun seos on valmis,  sitä maistellaan, ja lisätään suolaa tarpeen mukaan. 
Taikina kaulitaan ohuehkoksi, noin puolen sentin paksuiseksi levyksi ,ja siitä otetaan muotilla  tai lasin avulla ympyröitä.   Ympyröiden  reunat  valellaan kevyesti vedellä,  täytettä levitetään keskelle, ja  ympyrä taitetaan  kolmioksi kuvan avulla. Itse teen kuten tässä kuvassa, mutta  taittelutapoja  on muitakin.  Täytteeseen lisäsin kananmunaa sen jäähdyttyä.
Valmiit kolmiot valellaan kananmuna-vesiseoksella. Kolmiot voi myös pakastaa täyttämisen ja taittelun jälkeen.   Ripottelin päälle  vielä seesamiemen-parmesaanimurusekoitusta.
Paistoin kolmiot 200 C asteessa, noin 15 minuutin ajan,  tai kunnes kolmiot olivat saaneet kunnolla väriä.
Ovat kyllä niin herkkua:) Aiemmin olen tehnyt näitä makeina versioina mm. näin,  ja näin ja näin.

8 kommenttia:

  1. De ser så jättegoda ut! Ha en fin dag Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarina :Tack snälla du, de är jätte goda. Ha en fin dag du också💚

      Poista
  2. Onpa herkullisen näköisiä kolmioita, nam!
    Herkkuisaa viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi :Kiitos ihanainen ❤️Nämä ovar kyllä superhyviä. Oikein ihanaa viikkoa sinullekin 🌷

      Poista
  3. Pinaatti ja feta on hyvä yhdistelmä.
    Piti ihan googlata tuo purim-juhla. Onpa sillä mielenkiintoinen tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Tuplaespresso :on se kyllä hyvä kombo😋 Piti itsekim googlata Purim, kun en muistanut siitä kaikkea, ja onhan sillä tosiaankin mielenkiintoinen tarina

      Poista
  4. Nam nam! Rahkavoitaikinasta olen joskus tehnyt joulutorttuja, mutta en muistaakseni mitään suolaista. Nyt vähän nälkäisenä silmäni kyllä söivät jo monta herkkukolmiota tuosta kuvasta. Kerrassaan houkuttavan näköisiä!!

    VastaaPoista
  5. Ooh, söisin varmasti heti ainakin 10 kpl! Pakastimesta löytyy lehtitaikinalevyjä, niistä voisi tehdä pikaversioina näitä : )

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...