torstai 31. lokakuuta 2013

Ajankohtainen kurpitsa:kurpitsapihvit(pannarit) x 2 +miten käyttää kurpitsan siemeniä

Kurpitsahan on ajankohtainen kasvis tähän vuodenaikaan,ja viime aikoina keittiööni onkin rantautunut useampikin myskikurpitsa,joka edelleenkin on suosikkikurpitsani.


Viime viikolla  näin lähiseutuni jättimarketissa valtavan kokoisen myskikurpitsan! Laarissa luki että tämä olisi brasilialainen myskikurpitsa,mutta googlailu ei ainakaan sellaista löytänyt. Kurpitsa painoi kokonaista 1,8 kiloa ennen kuorimista ja siementen poistoa.

Mietin  mitä tehdä tuosta kurpitsasta ja ensimmäinen ajatus oli kokeilla Ella& Orna-ravintolan kuuluisia  bataattipannareita kurpitsasta tehtynä.Nuo bataattipannarithan ovat huikean hyviä ,eikä ihmekään,että niiden maine on kiitänyt ihan valtameren toiselle puolelle.Itse postasin sellaisista tässä blogissa lähes 5 vuotta sitten,mutta kuvat ovat kyllä aika kamalat siinä postauksessa.... Näitä tehdessä huomasin,että kurpitsa on kuitenkin erilainen kasvis kuin bataatti,joten jouduin muuttamaan ohjeen ainesten määriä.Näistä tuli tosi hyvän makuisia,mutta rakenne oli mielestäni liian lötköä vaikka lisäsinkin enemmän jauhoa mitä tulee bataattipannareihin.Joten jos mahdollista,suosittelen että nämä sittenkin tehdään bataatista,ja niitä voi todellakin suositella ,sillä ne ovat aivan mielettömän herkullisia:)
Kurpitsapannarit (bataattipannarit)
  • 700-750 gr (650 gr bataattia kuorimisen jälkeen)kurpitsaa (kuorimisen ja siementen poiston jälkeen)
  • 2 rkl soijakastiketta(bataateille 1 1/4 rkl)
  • 1 rkl sokeria (bataateille 1 tl sokeria)
  • 1 tl suolaa (bataateille hieman vähemmän)
  • 3 dl jauhoa (bataateille 1 1/4 dl)
  • juuri jauhettua mustapippuria
  • voita+öljyä  paistamiseen.
Tekovaihe on sama sekä bataateille että kurpitsalle,mutta kurpitsat pehmenevät nopeammin keitettäessä.Kuoritut kurpitsat tai bataatit leikataan kuutioiksi ja keitetään aivan pehmeiksi,minkä jälkeen ne laitetaan lävikköön jäähtymään ja kuivumaan muutamaksi tunniksi..Kurpitsan (tai bataatin) tulee olla täysin kuivaa ennenkun siihen lisätään muita aineksia.Tämän jälkeen kurpitsat (tai bataatit)  murskataan kevyesti joko käsin tai survomalla.Lisätään soijakastike,sokeri,suola ja mausteet ja lopuksi jauhot.Sekoita kunnes seos on tasaista mutta ei liikaa,jotta seoksesta ei tule liian tahmeaa.Taikina on joka tapauksessa löysähköä ja käsiin tarttuvaa,joten paras tapa tehdä näitä pannareita,olkoon kyseessä sittten kurpitsa tai bataatti,on käyttää isoa pursotinpussia. Pannulla lämmitetään öljyn ja voin sekoitusta(pelkkä voikin on ok) ja kun pannu on tarpeeksi kuuma.pursotetaan siihen pyörylöitä.Niiden annetaan paistua kunnes pohja on ruskistunut,jonka jälkeen pannarit käännetään ja toisenkin puolen annetaan ruskistua.
Kurpitsapannarit syötiin tämän ihanan kastikkeen kanssa.
Koska jättimäisestä myskikurpitsasta jäi vielä vielä jäljelle noin 800 grammaa,päätin tehdä siitä kurpitsapihvejä.Muistin joskus lukeneeni täällä bataattipihveistä,joihin tuli punaisia linssejä ja ,eli kurpitsa korvasi tälläkin kertaa bataatin.En muistanut mitä kaikkea niihin pihveihin tuli mutta näistä uunissa kypsytetyistä pihveistä  tuli aika hyviä vaikka eivät olleetkaan yhtä nättejä kuin nuo ylemmät pannarit.

Kurpitsa+punalinssipihvit uunissa
  • 750-800 grammaa kurpitsaa(kuorimisen ja siementen poiston jälkeen)
  • 2 dl punalinssejä
  • 3 dl kaurahiutaleita
  • 2 rkl tahinia
  • 1 kananmuna
  • ruohosipulia tai muita yrttejä
  • suolaa,mustapippuria,mausteita (käytin chiliä,valkosipulia ja paprikaa)
Leikkasin kurpitsan kuutioiksi ja keitin niitä noin viitisen minuuttia,jonka jälkeen lisäsin punalinssit kattilaan..Annoin kiehua kunnes sekä kurpitsat että linssit olivat pehmeitä.Kaadoin kurpitsat ja linssit lävikköön,jonne jätin ne kuivumaan  noin tunniksi.Survoin kurpitsaa sekä linssejä jonkun verran ja lisäsin kaurahiutaleita,tahinia,kananmunaa,yrttejä ja mausteita ja sekoitin niistä pihvitaikinanan.Öljysin pellin päälle laitetun leivinpaperin ja otin massasta reilun ruokalusikallisen per pihvi,ja tasoitin pyöreäksi pihviksi..Valelin myös pihvien pinnat öljyllä ja paistoin pihvejä 180 C-asteessa puoli tuntia tai kunnes molemmat puolet olivat saaneet väriä. Kävin kääntämässä pihvit puolivälissä. Tuon edellisen annoksen herkullinen kastike sopii näillekin.
Niin ,ja niitä kurpitsan siemeniä ei kannata heittää pois...ne laitetaan veteen ja annetaan liota siellä jonkin aikaa ,jonka jälkeen oranssit kurpitsansäikeet on helppo poistaa. Siementen annetaan kuivua.Jos kurpitsaa käyttää usein,kannattaa siemenet kuivata kunnes niitä on vähän reilumpi määrä.Kuivahtaneiden siementen joukkoon lisäsin oliiviöljyä,suolaa ja mausteita ja levitin niitä leivinpaperin päälle.
Mutta kannattaa tarkkailla mitä niille tapahtuu uunissa....Unohdin itseni tietokoneen äärelle ja yhtäkkiä tunsin palaneen hajua....onneksi kuitenkin osa oli ihan syömäkelpoista eikä ollut ehtinyt mustua..Paahdetut ja maustetut kurpitsansiemenet ovat herkullista naposteltavaa:)

maanantai 28. lokakuuta 2013

Syntisen herkulliset Rugelach-herkkusarvet

Olen tainnut aiemminkin täällä mainita että tykkään leipoa,mutta vielä enemmän pidän siitä että muut syövät leipomukseni.Ja viime aikoina on tehnyt mieli leipoa,varmaankin myös siksi että kesän kuumat säät ovat onneksi takanapäin. Rugelach-leivonnaiset ovat jo pitkään olleet listallani ja nyt sitten viikonloppuna tein niitä.Rugelach(pieni kierre) on jiddishiä ja itse leivonannainen kuuluu askenasijuutalaiseen keittiöön.Täällä rugelacheja näkee siellä sun täällä ja New Yorkissa asuessani tuli niitä myös maistettua,sillä rugelacheista on tullut Yhdysvalloissa suosittuja,etenkin New Yorkin alueella.
Rugelacheja täkäläisessä leipomossa
Etsiessäni ohjetta muistin että rugelachit olivat erilaisia New Yorkissa:rapeita,hieman lehteviä ja äärettömän herkullisia,kun taas täällä ne ovat pehmeämpiä rakenteeltaan.Tutkiessani asiaa huomasin että täällä rugelachit tehdäänkin eri tavalla;niihin käytetään hiivataikinaa ja kuumat leivonnaiset valellaan sokeriliuoksella heti uunista tultuaan. New Yorkin rugalech-taikinaan tulee kermajuustoa(kuten Philadelphiaa),voita ja hapankermaa,ei siis ihmekään että ovat niin hyviä...Hapankermaa käytetään täälläkin ohjeissa ,mutta kermajuuston tilalla on  maitoa. Ja näistä on olemassa myös laktoositon versio,joissa öljy korvaa voin.Täyte näissä leivonnaisissa voi olla mikä vaan,mutta suosituin on suklainen tai hilloinen täyte.
Lopulta päädyin käyttämään rugelachien amerikkalaista ,ah niin kaloririkasta mutta niin äärettömän herkullista versiota,tosin pienellä kompromissillä;kevensin hieman taikinaa käyttämällä paikallista rahkan tapaista 5% juustoa sekä 27% hapankermaa.Tein pieniä kokeiluja taikinan kanssa ja tätä  ohjetta noudattaen näistä tuli rapeita,lehteviä ja ihania.Jos tekisin näitä Suomessa,käyttäisin näihin varmaan kermarahkan ja hapankerman sekoitusta.

Syntisen herkulliset Rugelach-leivonnaiset (40-42 pientä herkkusarvea)
Taikina:
  • 300 gr vehnäjauhoa
  • 200 gr kylmää voita 
  • 125 gr 5 % rahkaa ja 100 gr 27% hapankermaa,tai 200 gr kermajuustoa(Philadelphia ym.) tai 200 gr kermarahkaa.Jos käytetään kermajuustoa lisätään 25 gr hapankermaa  ja  kermarahkaa käytettäessä 150 gr kermarahkaa ja 75 gr hapankermaa.
  • 4 rkl sokeria
  • ripaus suolaa
  • +1 kananmuna voiteluun ja muutama rkl sokerin ja kanelin sekoitusta
Täytteenä voi käyttää mitä haluaa,minä laitoin seuraavia aineksia:
  • 10 liotettuja medjoul-taateleita
  • 100 gr saksanpähkinöitä
  • 3 rkl ruokosokeria
  • kanelia
  • aitoa vaniljaa
  • ½ dl kaakaojauhetta
Laita taikinan ainekset monitoimikoneeseen. Taikinan voi tehdä myös käsivatkaimen taikinakoukulla,ja jos näin tehdään,voi saa olla huoneenlämpöistä
Laitoin ensin voin ja juuston sekä hapankerman monitoimikoneeseen mutta yhtä hyvin voi lisätä ensin kuivat ainekset koneen kulhoon ja sen jälkeen kuutioidun voin ja juuston sekä hapankerman.Taikinaa sekoitetaan niin että siitä tulee murumainen.Taikinaa ei pidä sekoittaa liikaa.Taikina otetaan kulhosta ja laitetaan jauhotetulle alustalle .Se muodostetaan palloksi ja kääritään elmukelmuun.Taikina laitetaan jääkaappiin muutamaksi tunniksi ja enintään 2 vuorokaudeksi.
Täytteen kanssa hieman möhläsin sillä jauhoin ensin saksanpähkinät,ja vasta sitten lisäsin liotetut taatelit ja muut ainekset.Ensi olisi voinut jauhaa taatelit ja muut ja lopuksi lisätä pähkinät,jolloin täytteelle olisi tullut enemmän suuntuntumaa  mutta oli tuo täyte näinkin tehtynä erittäin maukas.
Taikinapallo leikataan 3 osaan ja yksi pallo kaulitaan jauhotetulla alustalla ohueksi,noin 3 mm korkeaksi levyksi(sillä välin 2 muuta palloa saavat odotella jääkaapissa)
Käytin ympyrän merkitsemiseen 26 sentin kakkuvuokaa.Ylimääräinen taikina leikataan pois reunoilta ja laitetaan jääkaappiin.
Levitä täytettä taikinaympyrän päälle;vähän kuten tomaattikastiketta pizzataikinan päälle,mutta vain kevyt kerros. Tämän jälkeen leikkasin ympyrän pizzaleikkurilla ensin puolikkaiksi,sitten 4 osaan ja lopulta puolitin vielä jokaisen osan.Kolmiot kääritään croissantin muotoiseksi kierteeksi ja reunat pyöristetään molemmin puolin.Laita rugelachit lepäämään kylmään 20 minuutiksi ennen uuniin menoa  ja laita uuni lämpenemään 190 C-asteeseen.
Kananmuna sekoitetaan ,siihen lisätään muutama tippa vettä ja rugelachit sivellään kananmunasekoituksella.Päälle ripotellaan kanelia ja sokeria. Paista rugelacheja noin 25 minuuttia,tai kunnes sarvet ovat kullankeltaisia.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Raastesalaattia ja seesamikastiketta aasilaiseen tyyliin ja missäs kävinkään hakemassa viikonlopun ruokatarvikkeita


Salaatin kruunaa kastike ja tämän raastesalaatin kruunasi aasialaistyylinen seesamikastike. Seesamikastike,tahini,on mitä parhainta myös tämäntyyppisissä kastikkeissa.

Aasialaistyylinen seesamikastike salaatille
  • 2½ rkl tahinia
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl hunajaa (tai muuta makeutusta vegaaniseen versioon)
  • 1 sentin kokoinen pala inkivääriä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • ½ tl chilihiutaleita
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 2 rkl omenasiiderietikkaa
  • ½ dl vettä
  • ripaus mustapippuria
Kaikki ainekset ajetaan tasaiseksi kastikkeeksi tehosekoittimessa tai sauveskoittimella ym. Raastesalaattiin tuli tällä kertaa raastettua kesäkurpitsaa,raastettua porkkanaa ja punakaalia sekä kevätsipulia.
Torstaina  kävin Tel Avivin sataman ruokahallissa katsomassa löytyisikö sieltä jotain viikonlopun ruokia varten. Itse asiassa tuo ruokahalli on jonkin verran kalliimpi paikka,mutta sieltä myös löytää usein sellaista,mitä ei muualta löydy.Tällä kertaa kierros jäi enemmänkin katseluksi. Huomatkaa nuo tatit sienten joukossa:metsässä niitä ei täällä kasva mutta ainakin niitä löytää kivasti markettien hyllyiltä ja ruokahalleista.
Luomuvihanneskojusta ostin lehtikaalia
Challah-leipää.Tässä pyöreänä lettimäisten leipien sijaan
Ja kotimatkalla oli pakko taas kuvata kaupungin kauneinta mehukioskia..
Perjantai-aamuna kävelin  Tel Avivin  päälinja-autoaseman vieressä olevalle Neve Shaanan-kadulle. Paikka,jota iltaisin on syytä välttää mutta päivällä siellä on vihanneskauppa josta löydän sellaista mitä en muualta löydä sekä kaupungin parhaiten varustettu aasialainen kauppa,josta käyn hakemassa tofua.
Hieman ennen kadulle kääntymistä näen etiopialaista olutta etiopialaisen kaupan ikkkunassa."the Pride of Ethiopia" lukee pullojen etiketissä...
Oikealla näkyy  aasialainen vesipinaatti,jolla on aika erikoinen suomenkielinen nimi:pinaattielämänlanka...Vesipinaattia käytetään paljon aasialaisessa keittiössä ja se on herkkua tofun kanssa wokattuna.Kasvista käytetään sekä lehdet että varret.

Pieniä vihreitä munakoisoja,petch siam, thaimaalaista ruokaa varten.Sekä vesipinaattia että pikku munakoisoja ja muitakin eksoottisia aineksia kasvatetaan täällä aasialaisia ravintoloita varten mutta onneksi näitä löytyy kun tietää mistä;D
Guavahedelmiä

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Pienet juustolla ja munakoisolla täytetyt piirakat-burekitas

Burek,börek,boureka,burekita  ,mikä sitten liekään alunperin Turkista tulleen piirakan nimi siellä minne ottomaanit levittäytyivät valloitusretkillään ja minne he  jättivät jälkeensä muistoja ottomaanien rikkaasta keittiöstä.Nämä piirakat ovat yleensä filo-tai voi/lehti-taikinasta tehtyjä mutta joskus taikina voi olla muunkinlainen. Täälläpäin suosituimpia ovat lehti-tai voitaikinasta tehdyt eri tavoin täytetyt bourekas-piirakat,mutta itse pidän eniten pikkuisista burekita-piirakoista,joiden taikina on rapsakka ja täyte yleensä juustoinen.Burekitan(pikku bureka,esp.diminutiivi) ohjeita on täällä monta,ja joihinkin taikinoihin tulee rahkan tyyppistä juustoa,joihinkin on käytetty öljyä ja jotkut ovat sitten voipohjaisia.Tein tämä helpoimman taikinaohjeen mukaan,jonka löysin kirjasta "the Book of New Israeli Food" ja valmiiden piirakoiden kuori olikin kivasti rapea. Täytteeseen laitoin jääkaapissa olleita juustojämiä sekä munakoisoa.

Burekita-piiraiden taikina (n.25 kpl)
  • 240 ml öljyä 
  • 120 ml vettä
  • ½ tl suolaa
  • ½ kiloa jauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta (tämä ei ollut alkuperäisessä ohjeessa mutta omaani lisäsin tätä)
  • 1 kananmuna ja seesaminsiemeniä piirakoiden päälle

Kaada öljy,vesi ja suola suureen astiaan.Lisää jauhot sekä leivinjauhe vähitellen nesteen joukkoon ja vaivaa seosta kunnes taikina on on tasaista ja pehmeää.Jos tuntuu siltä että taikina on hieman kuivaa lisää vähän vettä.Omat piirakkani olivat hyvin keltaisia ennen uuniin menoa johtuen siitä että käytin öljynä kylmäpuristettua rypsiöljyä,joka on aika keltaista...

Valmista nyt täyte:
  • 1 munakoiso
  • 100 gr fetajuustoa (käytin lampaanfetaa)
  • 3 rkl raejuustoa 
  • hieman yrttimaustetta 
  • hieman suolaa (täytettä kannattaa maistaa ennen sen lisäämistä sillä fetajuusto on suolaista)

Riko munakoisoon reikiä haarukalla ja laita munakoiso uuniin grillivastuksen alle ,225 C-asteeseen.Paahda munakoisoa kunnes sen sisus on pehmeää ja kuori kovettunut.Käännä munakoisoa puolivälissä. Halkaise munakoiso veitsellä ja laita se lävikköön ja anna ylimääräisten nesteiden valua pois sillä välin kun munakoiso jäähtyy.Hakkaa munakoison sisustaa veitsellä niin että se on hienojakoista ja sekoita se juustojen joukkoon. 
Muodosta taikinasta pingispallon kokoisia palloja ja kauli pallot ohueksi taikinaksi,josta otetaan ympyröitä. Käytin siihen IKEAn kuvassa näkyvää juomalasia.Leivinalustaa ei tarvitse tälle taikinalle jauhottaa.  Laita ympyröiden keskelle noin teelusikallinen täytettä tai sen verran että kun reunat puristetaan yhteen ei täytettä valu niiden ulkopuolelle. Käytä haarukkaa reunojen sulkemiseen ja tee näin kummallekin puolelle. Sekoita kananmuna astiassa ja voitele piirakat kananmunalla.Ripottele päälle seesaminsiemeniä.Puolivälissä muistin,että tässä ohjeessa siemenet tarttuivat tosi kätevästi kun itse leivonnaisen kastoi ensin munaseokseen ja sitten lautaselle ,jossa on seesaminsiemeniä.Eli otin yhden piirakan ja kastoin sen pinnan munaseokseen.Laitoin lautaselle seesaminsiemeniä ja dippasin piirakan siihen ja jopas tarttuivat siemenet hyvin pinnalle! Piirakat paistoin 200 C-asteessa puolisen tuntia,kunnes ne olivat saaneet väriä sekä päältä  että alta.
Tällaiseen piirakkaan saakin hyvin käytettyä kaikenlaiset juustonjämät

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kesäkurpitsaa punaviinietikalla,basilikalla ja oliiviöljyllä

Miettiessäni mitä tehdä jääkaapissani oleville kesäkurpitsoille muistin täkäläisen keittiömestarin upeassa salaattikirjassa olevan kesäkurpitsaohjeen. Oikeasti tässä kuuluisi käyttää tummanvihreitä ,kiinetämpiä kesäkurpitsoita,mutta ihan hyvin tämän tekee myös tavallisilla kesäkurpitsoilla.Tuloksena on herkullinen lisäke,tapas tai alkupala,jossa simppeli kesäkurpitsa on mitä herkullisimmillaan.Menin muuttamaan määriä paremmin itselleni sopiviksi.

Kesäkurpitsaa punaviinietikalla,basilikalla ja oliiviöljyllä
  • 2-3 keskikokoista kesäkurpitsaa
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 2 murskattua valkosipulin kynttä
  • ½ tl suoaa
  • ½ tl chilihiutaleita
  • jauhettua mustapippuria
  • 3½ rkl punaviinietikkaa
  • kourallinen basilikan lehtiä
Pese ja kuivaa kesäkurpitsat (tai zucchinit).Kuivaa ne ja  poista kantaosa sekä palanen kupritsan toisesta päästä ja puolita kurpitsat keskeltä.Leikkaa jokainen puolikas  taas puolikkaaksi ja puolita sekin,niin että ne lopulta ovat suurehkoina  lohkoina.Lämmitä öljy leveässä paistinpannussa ja kun öljy on kuumaa,lisää kesäkurpitsalohkot pannuun.Paista aina välillä käännellen joitakin minuutteja,kunnes lohkot alkavat ruskistua.Lisää nyt valkosipulimurska,suola,pippuri ja chili ;sekoita ja anna lohkojen paistua vielä joitakin minuutteja kuumalla pannulla.Laske lämpötilaa ja lisää punaviinietikka;anna lohkojen kiehahtaa ja ja kypsennä kunnes  melkein koko neste on haihtunut.
Ota kesäkurpitsalohkot tulelta ja siirrä lohkot sekä  jäljelle jäänyt neste tarjoiluastiaan.Sekoita basilikan lehdet joukkoon ja anna ruuan jäähtyä. Tarjoillaan huoneenlämpöisenä. Tarkista maku vielä ennen tarjoilua  ja lisää suolaa jos sitä ei ole tarpeeksi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...