Yksi suosikkivihanneksistani on kesäkurpitsa, ja kun näin jo aika isokokoisia kesäkurpitsoja tarjouksessa vihanneskaupassa, ostin niitä muutaman kilon. Kesäkurpitsaa on viime aikoina tullut syötyä sitten paljonkin , ja tässä herkullinen ja helppotekoinen ohje, jossa ei ole kuin muutama aines.,
Ostamani kesäkurpitsat olivat kookkaita, ja kaiken lisäksi niiden rakenne oli aika kuivaa , eli ei liikaa nestettä.
Herkulliset kesäkurpitsakuutiot
- noin 500 grammaa kesäkurpitsaa , kuutioituna
- ½ sitruuna
- 1 rkl oliiviöljyä
- 1 tl yrttimaustetta tai pizzamaustetta (käytin pizzamaustetta, jossa paljon yrttejä)
- 1 tl paprikaa
- ½ tl suolaa
Lämmitä paistinpannu keskilämmölle, ja lisää kuutioudut kesäkurpitsakuutiot. Paahda kesäkurpitsakuutioita muutaman minuutin ajan, aina välillä sekoittaen, ilman öljyä tässä vaiheessa. Lisää mausteet ja sekoita , ja paista kuutioita taas muutaman minuutin ajan. Lisää lopuksi öljy, nosta hieman pannun lämpötilaa, ja paista kuutioita kunnes ne ovat saaneet hieman väriä.
Anna kuutioiden hieman jäähtyä, ja sekoita kuutioiden joukkoon puolikkaan sitruunan mehu sekä suolaa. Ovat hyviä sekä kylmänä että lämpimänä. Olen kypsentänyt kesäkurpitsakuutioita myös tomaattikastikkeessa, niin että olen ensin paahtanut kuutiota ilman mitään, lisännyt sen jälkeen tomaattikastikkeen, maustanut kastiketta, ja kääntänyt lämmön minimille. Kansi päälle, ja olen kypsentänyt kastiketta, kunnes suurin osa nesteistä on haihtunut.
Kesäkurpitsa on niin monipuolinen kasvis, ja tässä muutamia aiemmin postaamiani ohjeita:








































