keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Sitruksinen nuudelisalaatti


Pari päivää sitten oli kiinalainen uusi vuosi, ja samalla alkoi härän vuosi. Siitä muistuikin mieleeni kiinalainen uusi vuosi 2005,jonka vietin Limassa, Perussa. Limassahan on suurehko kiinalainen yhteisö: siellä on myös viehättävä Chinatown(  Barrio de Chino),joka on yksi ensimmäisiä kiinalaisia kaupunginosia Amerikan mantereella. Kiinalaisperulaisia ravintoloita, chifoja, on siellä sun täällä, ja kiinalaisilla  on myös oma koulunsa sielläpäin. Perun väestöstä 3 % on aasialaisperäistä. Eksän kanssa vietimme kiinalaista uutta vuotta  Los Delfines nimisessä kasinossa, jossa usein kävimme. Uuden vuoden iltana siellä vieraili “lohikäärme” tanssimassa, tarjoilu oli kiinalaista uuden vuoden kunniaksi ja kaikki paikalla olevat saivat jopa lahjankin, tälläisen, joka nyt roikkuu katossa tässä tietokoneeni yläpuolella.
Jossain vaiheessa jossakin söin herkullista sitruksella maustettua noodelisalaattia, jota teki nyt mieli tehdä. Pitkät nuudelit edustavat  pitkäikäisyyttä ja appelsiinit  ja muut sitrushedelmät vaurautta ja terveyttä, joten sitruksinen nuudelisalaatti sopiikin loistavasti näin kiinalaisen uuden vuoden aikaan.  Googlasin reseptiä ja löysin joitakin hyviä sitrusnoodelisalaattia,joita jonkun verran muuntelin tällaiseksi:
Sitruksinen nuudelisalaatti
1 paketti nuudeleita (riisi tai tavallisia, tai sobanuudeleita)
1-2 appelsiinia
1 greippi
1 rkl hienonnettua minttua
1 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
Keitä nuudelit.Itse käytin japanilaisia sobanuudeleita (tattarinuudeleita)koska niiden viimeinen päivämäärä oli juuri edessä,mutta tähän salaattiin sopivat myös riisi-tai sellofaaninuudelit, ja tavallisetkin nuudelit.
Kuori appelsiinit ja greippi ja irrota  niistä kalvottomia lohkoja. Itse en koskaan kunnolla onnistu saamaan niistä lohkoista tarpeeksi  siistejä;näin joku aika sitten Chef’n laitteen, jolla esim. siistien greippilohkojen teko onnistuu kuin leikiten!
Valmista kastike:
2 rkl appelsiinimehua
1 rkl kalakastiketta
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl makeata chilikastiketta
2 tl hunajaa
1 tl riisietikkaa
1 tl maapähkinävoita
suolaa , pippuria maun mukaan
1 murskattu valkosipulin kynsi
Sekoita kaikki kastikkeen aineet tasaiseksi. Täällä käytin suolatonta ja sokeritonta maapähkinävoita, joten suolaa sain lisätä enemmän, mutta Suomessa saa ihanaa suolalla maustettua Lidlin maapähkinävoita,joka mielestäni on herkullisin tietämäni maapähkinävoi.  Sekoita kastike nuudelin joukkoon, lisää silputut mintun sekä korianterin lehdet ja sekoita, lisää lopuksi sitruksen lohkot ja sekoita.Anna vetäytyä jonkun aikaa ennen tarjoilua.

18 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaa ihanalta, mä haluan kokeilla tätä! Nauratti oma "lukihäriö": Kuori appelsiinit ja greippi ja irrota niistä KELVOTTOMIA lohkoja. Heh, se on meikäläiselle helppoa, lohkot ovat aina ulkonäöltään kelvottomia :)

    VastaaPoista
  2. Tämä salaatti olikin tosi hyvää! Mun lohkot tosiaankin oli aika kelvottomia, ihan tekis mieli hankkia se Chef'n laite, kun muutenkin tykkään jutuista,jossa on sitrushedelmiä.

    VastaaPoista
  3. Tätä aion kyllä kokeilla. Sitrukset sopivat hyvin salaatteihin.
    Teen joskus sitruunaista pastasalaattia, joka on ihan suosikkiani ja pystyn syömään sitä isot määrät!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ohjeesta, kokeilen kastiketta heti tänään!
    Tosin mulla ei ole maapähkinävoita, mutta ehkä tämä toimii ilmankin?
    Mulle tulee illalla vieras ja tarjoan kalaa, nuudeleita ja vihreitä vihanneksia. Tämä kastike toimii varmasti niille hyvin.

    VastaaPoista
  5. Öh, voisin vannoa eilen lukeneeni yhdestä blogista että Kiinassa alkoi lehmän vuosi... Ehkä se päättyi?

    Hauska sana tuo "sitruksinen" :)

    VastaaPoista
  6. mielenkiintoiselta kuulostaa tuo kiinalainen uusi vuosi.taalla turkissakin naytetaan televisouutisissa naitten juhlien ilotulistuksia. ne ovat todella upeita.
    maukkaan naköinen salaatti.
    ihanaa paivan jatkoa.taalla pilvessa,ja kosta varmaan taas sataa. mutta lamminta ollut tanaan +19.

    VastaaPoista
  7. Sooloilija:munkin mielestä sitrukset sopivat tosi hyvin pastan kanssa :-)

    Veera: Varmaankin kastike on ihan hyvää ilman maapähkinävoitakin.Näin yhdessä reseptissä käytettävän paahdettuja maapähkinöitä, mulla ei sellaisia ollut,joten maapähkinävoi tuli sen sijalle ja se sopi loistavasti kastikkeeseen.Eli varmaankin voit laittaa joukkoon joitakin pähkinöitä.Kerro sitten miten onnistui :-)

    Rita: year of the ox kuulemma.....taisi olla rotta se viime vuoden elukka siinä kiinalaisessa kalenterissa ;-)

    VastaaPoista
  8. Sateenkaari: kiinalainen uusi vuosi on ihanan värikäs!Ihanaa päivänjatkoa myös sinulle , täällä lämmintä ja odotetaan että se sade joskus tulisi jo....

    VastaaPoista
  9. (Tosiaan, en minäkään löytänyt sitä nelospostaustasi, johon haastoin sinut 13.1.)

    VastaaPoista
  10. Ihanan kuuloinen salaatti taas, Yaelian :-)

    VastaaPoista
  11. Happy Chinese New Year Yaelin! :) The noodles look great, the sauce sounds lovely too!

    VastaaPoista
  12. Lorraine, thank you and same to you:-)

    VastaaPoista
  13. Näyttääpäs herkulliselta tuo nuudeliannos! Täytyypä kokeilla. Muutenkin täällä blogissasi on tosi herkkuja ohjeita. :P Totta, pitkät nuudelit tietävät pitkää ikää ja näin uuden vuoden aikaan niitä olisi hyvä pyrkiä syömään katkomatta. ;)

    Tuossa aiemmin oli puhetta, että onkos se nyt lehmän vaiko härän vuosi alkanut. Kumpikin käy. Myös puhvelin ja vesipuhvbelin nimitystä käytetään. Mutta kuulin kiinanopettajaltani, että härän vuosi on oikeastaan energialtaan "yin" eli naaraspuolinen, joten härän sijaan tarkempi ilmaus olisi lehmän vuosi.

    VastaaPoista
  14. MiaO: kiitos:-) Ja kiitos myos selityksesta, eli nyt selvisi, etta molemmat kay, enpa olisi tiennytkaan! Hassua, etta haran vuosi onkin naispuolinen energialtaan!

    VastaaPoista
  15. Tein kastikkeen ilman mitään pähkinäistä ja oli erinomaista!
    Sekoitin kastikkeen suoraan nuudeleihin ja jouduttiin vieraan kanssa kumpikin ottamaan nuudeleita vähän lisää. :)

    VastaaPoista
  16. Veera:kiva että maistui:-)Munkin mielestä kastike oli ihan hyvää ja varmaankin oli ihán hyvää ilman pähkinöitäkin :-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...