perjantai 3. tammikuuta 2014

Mitä tapahtui kun punajuuri kohtasi porkkanan......

Katsoin tässä eräänä päivänä täkäläisen ruokaohjelman(netin kautta ,sillä tietokone toimii telkkarina) ja siinä tehtiin niin houkuttelevan näköistä punajuuriannosta,että seuraavalla torikäynnillä kassiin pääsi myös punajuuria,samoin kuin porkkanoita,jotka yhdessä punajuuren kanssa muodostavat mitä herkullisimman liiton!
Ohjelmassa käytettiin pieniä vauvapunajuuria,ja minä löysin ei ehkä ihan vauvoja,mutta sanotaan että lapsipunajuuria. Mutta yhtä hyvin tähän kävisi tavallisen kokoiset ,suuretkin punajuuret,jotka on puolitettu tai sitten jaettu vaikka 4 osaan. Ohjelmassa jätettiin kypsennyksen ajaksi jäljelle myös nuo punajuuren "hännät",koristeeksi,mutta huomasin että suurin osa niistä katkesi kypsennyksen aikana,joten aika turhaa on jättää ne punajuuriin.
Koska porkkana on tässä ohjeessa mehun muodossa,otin esille aivan liian harvoin käyttämäni mehustimen.Tätä pitäisikin käyttää useammin.Ongelmani on lähinnä se ,että keittiössä on paljon tavaraa eikä tarpeeksi säilöntätilaa ,ja kun otan mehustimen esille pitää ensiksi siirtää monta tavaraa pois tieltä.....Punajuuret siis kypsennetään porkkanamehussa ja uskokaa,että tästä kohtaamisesta tuli aivan hurjan hyvä lopputulos!

Kun punajuuri kohtasi porkkanan
  • n. 800 gr punajuuria (kuorimisen jälkeen)
  • 6 dl porkkanamehua (voi myös olla kaupan valmista porkkanamehua)
  • 50 gr voita
  • ½ tl korianterin siemeniä
  • suolaa,pippuria
Pienet punajuuret voi käyttää sellaisinaan,suuret paloitellaan pienemmiksi. Punajuuret laitetaan kattilaan,porkkanamehu kaadetaan päälle,lisätään voi,korianterin siemenet sekä suolaa ja pippuria.Annetaan lämmetä kiehumispisteeseen,jonka jälkeen punajuurten annetaan kypsyä porkkanamehussa keskilämmöllä noin 40-50 minuuttia ,kunnes punajuuret ovat pehmenneet ja porkkana-voiseos kiehunut kokoon kastikkeeksi.Kastike siivilöidään ennen tarjoamista ja maistetaan;lisätään suolaa ja pippuria tarpeen mukaan.Ohjelmassa kokoon kiehunut porkkana-voikastike laitettiin kalafileiden päälle ja punajuuret olivat lisäkkeenä.Jos kastiketta ja punajuuria säilytetään jääkaapissa,kannattaa ne säilyttää erikseen,sillä kastike jähmettyy kylmässä.Kastike lämmitetään ennen tarjoilua.
Porkkanamehun puristuksesta jäänyt porkkanamassa päätyi superihaniin raw-kekseihin,joihin tuli porkkanan lisäksi appelsiinia,kanelia ja hieman hunajaa sekä jauhettua pellavansiementä ja seesaminsiemeniä.
Ooh,tämä oli hyvää!
Kävin eräänä päivänä  Tel Avivin Hatikva-torilla,koska satuin olemaan lähiseudulla. Hatikva-tori sijaitsee Hatikva-kaupunginosassa,ja alueen historia liittyy mielenkiintoisesti jopa  kirjailija John Stenbeckiin (siitä lisää täällä;englanniksi)
Hatikva-tori on pienempi ja paljon vaatimattomampi kuin Carmel-tori ,jossa yleensä käyn,ja josta torikuvani ovat kotoisin. Hatikva-toria uudistettiin muutama vuosi sitten ja se katettiin niin että siellä voi tehdä ostoksia sateellakin.
Heti torin alussa olevassa leipomossa valmistetaan lahuh-leipiä (tai oikeastaan lättyjä) joista laitoin kuvan muutama postaus sitten.Kuvan ottamisen jälkeen minulle huudettiin että ei saa kuvata.....
Komea kasa punaisia chili-pippureita
Tässä kojussa oli kaikenlaisia herkuja,kuten marokkolaisia sikareita tai kubbeja. Hatikva-tori käsittää yhden leveän kadun,muutaman sivukadun; ja hinnat ovat yleensä halvemmat kuin Carmel.-torilla.
Saman kojun vihannessäilykkeet

22 kommenttia:

  1. Voi rähmä, mä heti ajattelin, että ostan vain porkkanamehua, koska mulla ei ole ole mehustinta (juuri sen vuoksi, että keittiö on kamalan pieni eikä täällä ole tilaa säilyttää koneita), mutta sitten näin nuo raakakakut ja rupesin epäilemäänn. Porkkanakakut näyttää siis todella herkullisilta. Voih...

    Taidan kuitenkin nyt ensiksi käydä ostamassa porkkanamehua ja teen vain nuo punajuuret. Ne ovat varmasti mahtavan makuisia =)

    Kiitos Jael viimevuodesta ja paljon kaikkea hyvää ja maukasta tälle uudelle vuodelle. Tiedän, että olen taas paljon rikkaampi makujen maailmassa, kun saan käydä täällä luonasi etsimässä uusia herkkureseptejä ja katselemassa kauniita kuviasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta.tuo mehustimeni on löytö,jonka tein muutama vuosi sitten:tosi vahvatehoinen mehustin tosi halvalla. Joo koneet kyllä vie aika lailla tilaa,juuri sen vuoksi joudunkin aina siirtämään niitä muita tavaroita kun otan tuon laitteen esille... Porkkanakeksit tai kakkuset ovat tosi ihanai,vähän rapeita ja sellaisia ihania naposteltavia:) Punajuurista ja kastikkeesta tuli hurjan hyvää,nami:)

      Kiitos sinullekin Birgitta ihanista kommenteistasi ja kirjoituksistasi omassa blogissasi.Toivon sinullekin oikein hyvää ja antoisaa vuotta!

      Poista
    2. Laitoin punajuuret juuri tulemaan, enkä malttaisi millään odottaa niiden valmistumista ;-)

      Olen niin tyytyväinen tähän pieneen kotiini, mutta juuri keittiölaitteiden kanssa on näitä tilaongelmia. Toisaalta kun tilat on pienet, niin ei pysty millään keräämään ylimääräisiä tavaroita (vaikka mies kyllä yrittää tehdä sitäkin salaa ja yllättävän tehokkaasti, heh heh).

      Vielä menee tovi ja sitten pääsen herkuttelemaan =D

      Poista
  2. Låter jättegott! Och kexen ser också så goda ut. Ha en fin helg.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Båda var jättegoda.Så att man kan göra de här pä nytt;D Tack det samma till dig!

      Poista
  3. Ai että, onpa maukkaan kuuloiset keksit :) itsellä on mehustin / mehulinko ollut haaveissa jo jonkin aikaa, mutta minne ihmeeseen sen saisi mahtumaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keksit ovat tosi ihania;sellaisia oikeita napostelukeksejä;D Mehustin vielä kyllä aika paljon tilaa ja sen vuoksi minullakin on se muiden tavaroiden takana.Aivan liian paljon keittiölaitteita jo tässä huushollissa;D

      Poista
  4. Oi nam - minullakin on menossa jonkunlainen punajuurikausi. On ollut itse asiassa koko viime syksyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna,punajuuret ovat kyllä ihania,ja niin monessa muodossa:)

      Poista
  5. Olisin veikannut, että rosollia.... Mutta arvasin kyllä, että jotain innovatiivisempaa on kohtaamisen seurauksena. Hieno ohje! Monet huippukokitkin suosittelevat kypsennykseen juuri kasvismehuja pelkän veden tai liemen sijaan. Tuo enemmän makua. Ja herkut raw-kräkkerit myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih,rosolli,nin tietenkin;D Kasvismehut sopivatkin tosi hyvin tuollaiseen ja kun tein tuota,ajattelin että myös appelsiinimehu voisi käydä tuohon...
      Raw kräkkerit olivat tosi ihania tuolla tavoin tehtynä:)

      Poista
  6. What beautiful beets! I never thought about cooking them in carrot juice, but that added earthy sweetness sounds absolutely incredible. Great use for the pulp, too!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The beets became really delicious when done this way. I think I will use this idea with other veggies too! And the carrot crackers were so yummy:) Thanks Hannah:)

      Poista
  7. Pitäis kanssa joku tuollainen mehustin löytää. Osaako kukaan suositella hyvää?

    Ja torikateus senkus kasvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oma koneeni on melkein nimetön,mutta silti 1200 vattinen kovaääninen tehohirmu:D olen kuullut että Brevillen kone olisi hyvä mutta löytyy niitä varmaan muitakin.Tuon tapaiset laitteet ovat käteviä,koska niihin voi laittaa vaikka kokonaisen ompunkin ja kuitumassa menee erilliseen,isoon säiliöön.

      Poista
  8. Vilken fin idé, att göra kex av resterna från morotssaften - oikea instant hävikistä herkuksi. Hatun nosto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia,jag kastar aldrig bort resten när jag gör saft.Morotskex blev jättegoda,suosittelen sullekin:) Kiitos!

      Poista
    2. Hei kaikki,

      erityisesti te, jotka hyödynnätte tähteet! Kerronpa tarinan viime viikolta: olin ostanut viime helmikuussa Vääksyn Myllyn puodista kilon ruismannaryynejä. Ne ovat kuin mannasuurimoita, mutta tehty rukiista. Jostakin syystä en saanut niitä käytettyä siihen mennessä kun parasta ennen -päiväys umpeutui. En raaskinut heittää tuota 3 euron pussia pois, vaan keitin niistä kahdella jättikattilalla mannapuuroa (keittoaika lähes 30 min.) ja pakastin puuron pusseihin! Käytän nuo 10 pussia tässä kevään aikana sämpylätaikinoihin. Yhdet sämpylät jo tein ja niistä tuli loistavia. Tyttärenikin totesi, että ei tuossa tainut säästöä tulla, kun meni sähköä puuron keittämiseen + pakastepussien hinta, mutta en vaan voinut heittää mannasuurimoita poiskaan. (meillä ei ole sellaisia elämiä, joille ne olisi voinut syöttää). Samoin keitin loput linssilastut, pakastin niitä pari rasiaa ja käytän sämpylä-/leipätaikinaan. Taikinaan voi piilottaa myös juustojen loput, sosekeitot, vaikka porkkanapateen lopun, keitetyn riisin/ohran/cuscusin jne. Sämpylämme ovat aina uniikkeja!

      Poista
    3. No tuohan oli loistava tapa käyttää pois ne ruismannaryynit(pitääkin ostaa niitä sitten kun olen taas Suomessa....) Pääasia on ettei heitä pois vaan käyttää ne jollain tapaa:)

      Poista
  9. Vauvapunajuuuri. ♥ Harmittaa, kun punajuuret ovat Suomessa aina niin jättimäisiä (ja minusta myös vähän mauttomia).

    VastaaPoista
  10. Satu,mutta eikös kesän lopussa saa niitä vauvojakin;D tosin se niiden aika taitaa olla aika lyhyt.

    VastaaPoista
  11. Punajuuri on yksi parhaimmista juureksista minun mielestäni. Pitää joskus kokeilla porkkanamehussa keittämistä. Varmasti tulee punajuuriin enemmän makua.:) Pikkuruisista punajuurista tulee kaikkein parhaat etikkapunajuuret, kun ne voi säilöä kokonaisina. Ainoastaan kova työ niiden pesemisessä ja kuorimisessa. Onneksi yksi tuttavamme on punajuuriviljelijä, niin punajuuria saadaan aina pikkiriikkisistä jättiläisiin käyttötarkoituksen mukaan. Tietysti omalla kasvimaallakin punajuuria tulee usein rivi kasvateltua, ja ne syödään aina sitä mukaa, kun sopiviksi kasvavat.:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...