keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Mandariinisitruunajäätelö

Jääkaapissani on edelleenkin pari kiloa näitä ihania Meyer-sitruunoita, joihin ihastuin aivan mielettömästi, joten piti taas tehdä niistä jotain. Niistä voisi varmaankin keittää marmelaadia, mutta en ollut pitkään aikaan tehnyt jäätelöä, jäätelökone siis esiin! Käytin siis näitä Meyer-sitruunoita, mutta niiden puutteessa olisin varmaankin käyttänyt mandariinimehun ja sitruunamehun sekoitusta, 50-50. Tein jäätelön aikaisemmin tekemäni mango-limejäätelön ohjeen mukaisesti, mutta pienin eroin.
Mango-limejäätelön mangon ja limen korvasin Meyer-sitruunoilla (1½dl mehua,1 rkl kuoriraastetta) Tähän voisi yhtä hyvin käyttää fifty fifty mandariini- ja sitruunanmehua sekä kuoriraastetta. Sokerin määrää lisäsin hieman (2 1/4 dl) ,koska sitruunamehu oli kirpeämpää kuin mango-limesekoitus, ja vaati hieman lisämakeutta. En myöskään käyttänyt vaniljavanukasjauhetta,kuten mango-limejäätelössä, vaan lämmitin osan kookosmaidosta ,johon lisäsin 2½ rkl tapiokajauhoa. Tätä seosta pitää sekoitella koko ajan;saavuttaessaan kiehumapisteen se alkaa saota. Annoin sen jäähtyä, jonka jälkeen lisäsin sen tehosekoittimeen muiden ainesten kanssa. Lopuksi siirsin seoksen jäätelökoneeseen.
Tämä jäätelö oli ihan hyvää, raikkaan kirpeän makuista.
Edit. tämä oli sairaan hyvää, seuraavana päivänä kaikki syöty....

6 kommenttia:

  1. Ai etta nayttaa ja kuullostaa taas aivan super herkulliselle!! Musta tulis akkia varmaan aika iso jos mulla ois tommoset taidot tehda herkkuja! Tai jos asuisin jossain lahella sua -- oisin nimittain jatkuvasti apajilla! :D

    VastaaPoista
  2. MaaMaa, kiitos!Yritän tehdä harvemmin ja jakaa muille, kun olen jo tullut vähän liian isoksi viime aikoina :-( Olisit tervetullut apajille......

    VastaaPoista
  3. Kuulostaapa taas aivan ihanalta! Epistä, että mulla ei ole jäätelökonetta eikä noita Meyer-sitruunoita... :-)

    VastaaPoista
  4. Hippu:-)
    Noita sitruunoita voi ihan hyvin korvata mandariinilla ja sitruunalla niinkuin kirjoitin.Niitten mandariinien tulee vain olla sellaisia oikein hyvän makuisia mandariineja-

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa kyllä herkulliselta!

    Muutaman kerran olen itse tehnyt jäätelöä, tosin ilman konetta ja on kyllä paljon parempaa kuin kaupast ostettu! =)

    VastaaPoista
  6. Hanna,en nykyään enää osta kaupan jätskejä yhtään, kun nää kotona tehdyt on niin hyviä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...