tiistai 29. syyskuuta 2015

Bataattikroketit sienitäytteellä +ruokaohjelmavinkki

Viime viikon sovituspäivänä    (jolloin ei ole televisiota,radiota ,liikennettä ym) aikana katselin tabletilla mukavasti  sohvalla istuen muutaman jakson matka-ja ruokasarjasta   Street Food, jonka huomasin nyt tulevan myös TV2:sta ja joka näkyy YLE Areenalla. Ohjelman vetäjä Ishai etsii parasta katuruokaa eri puolelta maailmaa ,ja samalla tulee myös pieni pläjäys kulttuuria siinä sivussa.Todella kivasti toteutettu sarja, vaikkakin superenerginen Ishai saattaa välillä olla hieman ärsyttäväkin;D  Amsterdamin jaksossa käytiin syömässä myös kroketteja. Olen vain kerran aikaisemmin  tehnyt kroketteja; silloin kun poikani oli vielä lapsi ja Espanjan-reissuilla hän ihastui kanakroketteihin niin syvästi että oli pakko tehdä niitä kerran kotonakin .  Sen jälkeen en ole kroketteja tehnyt ennenkuin Street Food ohjelman  Amsterdam-jakso palautti ne mieleeni.Hollannissahan niitä syödään paljonkin ja minäkin söin niitä muutaman kerran Hollannissa asuessa.Ohjeen tein Kayotic Kitchenin  indonesialaisten perunakrokettien pohjalta,vaikkakin eri aineksilla: omissani oli perunan sijaan bataattia ja lihan sijaan sieniä.

Bataattikroketit sienitäytteellä
  • 700 gr bataattikuutioita  (kuorituista bataateista
  • ripaus öljyä bataatteja varten
  • suolaa,ripaus chiliä,mustapippuria
  • 1 rkl vehnäjauhoa
  • 200 gr herkkusieniä (tai muita sieniä)
  • 1 reilun kokoinen sipuli
  • 1 valkosipulin kynsi
  • ½ tl yrttimaustetta
  • ½ tl chilihiutaleita
  • 2 rkl oliiviöljyä +10 gr voita paistamiseen
  • 1 rkl soijakastiketta
  • muutama dl vehnäjauhoa 
  • 2 kananmunaa
  • muutama dl korppujauhoa (käytin pankomuruja)
  • öljyä uppopaistamiseen
Alkuperäisessä ohjeessa perunat keitetään mutta koska bataatit ovat niin paljon parempia paahdettuina päätin tehdä muussin paahdetuista bataateista. Lisäsin bataattikuutioiden joukkoon hieman öljyä,chiliä sekä mustapippuria ja paahdoin niitä 200 C-asteessa kunnes bataattikuutiot olivat täysin pehmentyneet.Annoin bataattikuutioiden jäähtyä hetken .
Kun bataattikuutiot olivat jonkun verran jäähtyneet tein niistä kauniin väristä muussia. Kayn ohjeessa perunamuussiin lisättiin kananmuna mutta jätin sen pois, Sen sijaan lisäsin muussiin ruokalusikallisen vehnäjauhoa koska bataatissa on vähemmän tärkkelystä kuin perunassa.Tarkistin maun ja lisäsin hieman suolaa ja ripauksen lisää chiliä. Laitoin muussin jääkaappiin jähmettymään sillä välin kun tein krokettien täytteen.
Krokeiteistani ei tullut niin kauniita mutta olivat ainakin hyviä. Pankopinta sattui olemaan samanvärinen
kuin bataatti joten tuota eroa ei helposti kuvassa huomaa.
Silppusin sipulin sekä valkosipulin ja sienet pilkoin pieniksi neliöiksi. Lämmitin pannulla öljyä sekä voita ja ensin ruskistin sipulin muutaman minuutin ajan ja lisäsin sen jälkeen valkosipulin. Nostin lämpötilan korkeaksi sieniä varten ja lisäsin sienet paahtumaan pannulle sipulin ja valkosipulin kanssa aina välillä seosta käännellen. Kun sienet alkoivat kutistua lisäsin chilihiutaleita ,yrttimaustetta sekä mustapippuria ja soijakastikkeen. Paistoin sienitäytettä vielä muutaman minuutin kunnes se seos oli melkein karamellisoitunut. Otin kaapista 3 kulhoa:yhteen tuli 2 vatkattua kananmunaa,toiseen vehnäjauhoa ja kolmanteen pankomurut (tavallisetkin korppujauhot käyvät mutta pankolla tulee parempi pinta). Otin muussin jääkaapista.Bataattimuussi on aika tarttuvaa joten otin siitä muutaman ruokalusikallisen verran  jauhotetuilla käsillä ja yritin muovata siitä levyä,jonka keskelle tulee sienitäytettä.,Ei ihan kaikkein helpointa mutta jotenkuten onnistui..... Kroketit kieritellään ensin jauhoissa,sitten kastetaan kananmunaan ja lopuksi kieritellään  pankomuruissa.  Kay oli tehnyt muna-pankoprosessin kahteen otteeseen per kroketti,joten niin tein minäkin eli kastoin kroketin vielä kerran kananmunaseokseen ja kierittelin uudelleen pankoseoksessa. Lämmitin kattilassa öljyä (rypsi) kuumaksi  mutta ei kiehuvaksi ja uppopaistoin  kroketit kullanruskeiksi. Kroketeilla tulee olla todella rapea kuori ja pehmeä sisus. En käyttänyt ihan kaikkea muussia kroketteihin vaan jätin osan muussista  muuta käyttöä varten. 
Yksi kroketti meni omiin suihin ja 3 vein saman kadun naapurille. Mietin että oliskohan perunoilla ollut helpompi muotoilla kroketteja kauniimmaksi..,

Ja tässä se Amsterdamin jakso,missä syötiin myös kroketteja....

8 kommenttia:

  1. Nam mitä herkkua, bataatti on mielettömän hyvää! Iski nälkä vaikka olen aivan täynnä. ;) Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia>minäkin olen ihan hulluna bataattiin! Kiitos samoin sinulle:)

      Poista
  2. Jes, yksi bataattiohje lisää. Tätä täytyy testata tyttären kanssa ♡
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:bataatti on niin hyvää ja monipuolista:) Mulla on täällä blogissa aika montakin siitä tehtyä ohjetta:) Ihanaa keskiviikkoiltaa sinulle Outi:)

      Poista
  3. De ser så knapriga och goda ut! I Amsterdam är de väldigt populära.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn: Tack,de var också trevligt knapriga.Det märkte jag också då jag bodde i Amsterdam;D

      Poista
  4. Täällä Amsterdamissa olen syönyt kroketteja vain ulkona, mutta ehkä uskallan kokeilla niitä myös kotikeittiössä... Erityiskiitos linkistä ruokaohjelmaan! Pakkohan se oli katsoa ja niin tutulta näytti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena: loppujen lopuksi kroketit eivät ole niin vaikeatekoisia:) Varmaankin oli mukavaa katsella ohjelmaa joka oli tehty asuinkaupungistasi;minäkin löysin siitä tuttuja seutuja;D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...