torstai 10. syyskuuta 2015

Polentaa,tomaattia ja kalaa

Ostin tarjouksessa olleen yli kilon painoisen paketin tuoretta maissia ja kotiin tullessa mietin että mihin sitä oikein käytän. Ostamani maissi oli ihanan makeaa ja hyvää myös ihan sellaisenaankin,mutta yli kilossa oli muistaakseni 6 maissintähkää eli siitä piti tehdä muutakin kuin  syödä raakana tai laittaa salaattiin. Puolet siitä meni sitten tuorepolentaan,jota tein samalla tavalla kuin täällä,paitsi että jätin fetan pois. Tämän voisi tietysti tehdä myös polentaryyneistä mutta jos vaan saa käsiinsä tuoretta maissia niin kannattaa nähdä vähän vaivaa ja valmistaa tuorepolentaa,sillä se on niin hyvää:). Pakastimessa oli paketti tarjouksessa ollutta kampelakalaa,jota täällä kutsutaan nimellä "sole" but en ole läheskään varma  siitä että onko kyseessä meriantura... Itse asiassa tässä käyttäisin mielelläni hieman lihaisempaa kalaa kuten vaikka lohta,sillä vaikka tuo käyttämäni kala on hyvää niin se oli hieman hajoavaa. Eli tällainen annos syntyi mietinnän jälkeen.

Polentaa,tomaattia ja kalaa
  • tuorepolentaa 3 maissintähkästä  (ohje täällä,tehty tällä kertaa ilman fetaa)
  • ½ kiloa kalafileetä (lohta ym.)
  • 3 tomaattia,kaltattuna
  • 0.25 dl valkoviiniä
  • ruokalusikallinen tuoretta oreganoa,josta osa koristeeksi.
  • 1 rkl voita+2 rkl oliiviöljyä
  • suolaa,pippuria
  • 1 rkl sitruunamehua
Tein ensin tuorepolentan aiemmin käyttämäni ohjeen mukaan,mutta jätin fetan pois.Mutta yhtä hyvin tässä käy tuo fetalla maustettu versio..Vierittelin kalafileet hieman vehnäjauhoissa ja paistoin pinnat molemmin puolin hieman ruskehtaviksi kuumalla pannulla.Laiton fileet syrjään  ja leikkasin kaltatut tomaatit suuriksi kuutioiksi.Lämmitin toisella pannulla voita sekä öljyä ja kaadoin sinne tomaatinpalat,valkoviiniä ,suolaa,pippuria  sekä puoli ruokalusikallista silputtua oreganoa.Kun tomaatit olivat pehmenneet ja nestettä haihtunut,lisäsin kalafileet kastikkeeseen ja lämmitin niitä kastikkeessa muutaman minuutin. Polentaa levitellään lautaselle;päälle kalafilettä ja kastiketta ja koristellaan tuoreella oreganolla. Päälle ripottelin vielä hieman sitruunamehua ja muutaman tipan oliiviöljyä. .Oli todella herkullista:)

16 kommenttia:

  1. Tuore polenta kuulostaa hyvalta. Siita tavallisesta en tykkaa, mutta tata voisi kokeilla. Hyva vaihtoehto vaikka perunamuusille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu;:tosi hyvää,ja vielä parempaa tosiaankin sen fetan kanssa mutta myös ilman.En tykkää niistä ryyneistä tehdystä polentasta mutta tästä tykkään.Eikä se ole niin vaikeaakaan.Viimeksi siivilöin polentan ja tein siitä tosi sileän,nyt en jaksanut tämän kamalan sään vuoksi ,mutta oli silti tosi hyvää joten suosittelen:)

      Poista
  2. Tuorepolenta kuulostaa tosi kivalta. Jos tänä kummallisena vuonna saa paikallista maissia, niin voisi vaikka kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luimupupu:tuorepolenta on tosi hyvää,joten jos löydät sitä maissia niin suosittelen:)

      Poista
  3. Att göra polenta på färsk majs låter jättegott. Hela maträtten ser mycket god ut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:har aldrig gillat vanlig polenta men polenta på färsk majs är nog jättegott:) Tack:)

      Poista
  4. Syön mielelläni polentaa, mutta sen kerran kun yritin sitä valmistaa, se ei onnistunut :D heitin siis hanskat tiskiin ja syön jatkossakin muiden valmistamaa polentaa. Todella herkullisen näköinen annos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne: Olen valmistanut tuon Ottolenghin ohjeen mukaan pari kertaa,ilman fetaa ja fetan kanssa,ja aina on ollut hyvää ja helppotekoista.Ehkä maissin laadullakin on asian kanssa tekemistä.Kiitos:)

      Poista
  5. Kuten arvaat, tällainen on just mun suurta herkkua <3 Kampela on muuten hirveän hyvää: Kerran saimme sitä Mrstrandissa grillattuna pääruoalla kokonaisen ja minun oli aivan pakko kehdata pyytää toinen!!!

    VastaaPoista
  6. Nyt tuli nälkä!
    Nämä sinun herkkusi ovat aina niin vastustamattomia!
    Onneksi jääkaapissa odottaa pussillinen jättikatkarapuja ja pullo kuohuvaa illaksi!

    VastaaPoista
  7. Ooh miten hyvännäköistä. Tästä ruuasta tulee lämmin olo sydämeen asti. <3

    VastaaPoista
  8. Ooh miten hyvännäköistä. Tästä ruuasta tulee lämmin olo sydämeen asti. <3

    VastaaPoista
  9. Ooh miten hyvännäköistä. Tästä ruuasta tulee lämmin olo sydämeen asti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia:kiitos,sun kommentit saa aina hyvälle tuulelle:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...