keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Marinoitua artisokkaa

Olen aina ihmetellyt,miksi artisokkaa pidetään herkkuna.Itse en ole koskaan siitä kunnolla pitänyt. Viime viikolla,viimeisenä iltana ystävien kanssa ennen heidän kotiinpaluutaan,tilasimme myös artisokka alkupalan,joka näkyy pari postausta takaperin.Olihan se ihan ok,mutten voinut taaskaan ymmärtää,miten ystäväni pitivät sitä suurena herkkuna.
Artisokat ovat täällä nyt sesongissa ja vieläpä älyttömän halpoja:ostin eilen kilon alle eurolla.Ostin,koska näin paikallisessa lehdessä ohjeen marinoiduista artisokista,ja ajattelin,että jospa ne sellaisina ehkä maistuisivat paremmin. 

Marinoidut artisokat

  • 2-3 artisokkaa
  • vettä keittämiseen
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 tl Dijon-sinappia
  • 1 rkl silputtua tilliä (minulta jäi tämä pois)
  • 5 rkl oliiviöljyä 
  • suolaa,mustapippuria
  • 2 tl mustia seesamin-tai nigellansiemeniä
Keitä artisokat vedessä noin 45 minuuttia,tai kunnes lehdet ovat pehmenneet.Aseta artisokat siivilään valumaan.Sekoita kastikkeen ainekset yhteen. Artisokat leikataan 4 osaan, laitetaan astiaan ja marinointiliemi kaadetaan päälle.Annoin niiden marinoitua yön yli,ja olivathan ne tämän kastikkeen ansiosta ihan hyviä,mutten vieläkään tajua sitä herkku-juttua!
Toinen ystävistä toi tullessaan kauniin pinkin laatikon,jonka sisältä paljastui joukko minikokoisia macaroon-leivoksia.Ihastuttavan kauniita ja nameja.

12 kommenttia:

  1. Onpas älyttömän halpoja artisokat teillä! En ole koskaan tuoreita käyttänyt, mutta mielessä on kyllä kokeilla joskus. Kaupasta olen välillä ostanut mausteöljyyn säilöttyjä, ja ne ovat ihan syötäviä. Eivät kuitenkaan sellaisia, joihin mahdoton himo tulisi.

    Tosi suloisen kauniita macaroon-leivoksia. Pitkän pitkällä kokeilulistallani ovat, ja joskus vielä pitää rohkaistua niitä itse tekemään.

    VastaaPoista
  2. No niin, Jael! Tässä on nyt se sama juttu, mikä minulla on kesäkurpitsan kanssa. Muistatko? Ihmettelit kun minä en sitä voi sietää. Ja melkein kaikki muut pitävät. Nyt monet pitävät artiskoasta, mutta sinä et. Nämä ovat vain makukysymyksiä;-)

    Minä en voi edes syyttää, että olisin saanut huonosti laitettua kesäkurpitsaa, vaan olen syönyt sitä ihan tasopaikoissa. Nykyään kiellän joka paikassa heti, että annoksessani EI saa olla kesäkurpitsaa!

    Munakoiso on täällä paljon tyyrimpää kuin kesäkurpitsa, joka kasvaa vaikka mun kompostissa, mutta silti meidän grillillä pöhisee lihan kumppanina maissintähkiä ja/tai munakoisoa, ei kesäkurpitsaa.

    Sekin on kumma, että en siedä mangon makua. Sen sijaan papaija on suurta herkkua. Kuka näistä ottaa selvän ja tarvitseekokaan!

    Mutta aina olen uutta maistanut, jopa etanoita, mutta pupuja en syö. Tuota avokadoakin olisin kokeillut...

    VastaaPoista
  3. Säilötyt artisokat eivät ole minullekaan auenneet (paitsi suolaisissa piirakoissa menevät seassa). Sen sijaan tuoreista tykkään kyllä. Venetsiassakin pancetan kera paistetut artisokanpohjat olivat yltiöhyviä, menisi ehkä ilman pekoniakin? Keitettyjen artisokan "suomujen" syöminen on minusta ihanaa seurusteluruokaa ja aioliin dipattuna makoisaa.

    Macaronlaatikko on houkuttelevan kaunis, upea!

    VastaaPoista
  4. Minä taas rakastan artisokkia... Oliiviöljyyn säilöttyjä ja tuoreit... keitettyinä, sulaan kaprisvoihin dipattuna, suomu kerrallaan ja lopuksi se kukkapohja... Oijoi. En ole huomannut täällä edullisia artisokkia tänä vuonna, ehkä pitäisikin mennä ulkotorille!

    VastaaPoista
  5. Kmsu:Tosi halpoja ovat tähän aikaan. Tämä taisi nyt olla tämän vuoden ainoa kokeilu,ehkä sitten ensi vuonna taas...Nuo macaroonit olivat ihan mielettömän söpöjä,sellaisia suupalan kokoisia,ja ne hävisivätkin aika pian 3 ihmisen niitä jakaessa;-)

    Leena:niin se ehkä taitaa olla. Kesäkurpitsa tosin on niin monipuolinen kasvis,että ihme,ettet pidä siitä missään muodossa.Munakoiso onkin herkumpaa kuin kesäkurpitsa,mutta pidän kuitenkin paljonkin kesäkurpitsasta.Et pidä mangoista! Ne ovat mielestäni niin herkullisia kun taas papaijat ovat mauttomia.Eli näin meillä menee maut ristikkäin;-)

    Merituuli:tottahan se on,että seurassa niitä suomuja "imellessä" ne maistuu paremmalta,kuten viime viikolla,kun ystävien kanssa söimme sitä ravintolassa sitruuna aiolin kanssa.Ja olen syönyt täytettyjä artisokanpohjia,(kasvistäytteellä)jotka olivat ihan hyviä.Täällä pakastettuja pohjia saa marketeista.
    Nuo macaronit olivat ihastuttavia!

    Pinea:Makuja on monta;-)Nuo minunkin tekemäni maistuivat ihan hyviltä kun olivat marinoituneet siinä liemessä,mutta eivät kuitenkaan niin,että uudestaan niitä heti tekisin.Toivottavasti teiltäkin niitä löytyy pian,hyvään hintaan...

    VastaaPoista
  6. Herkulta ne tuossa näyttävät. En ole artisokkaa koskaan ostanut, olen vaan kävellyt ohi ja ihaillut niiden kauneutta.

    VastaaPoista
  7. Parasta artisokassa on aina se dippikastike, jonka voi syödä pelkän patongin kanssakin. :-)

    VastaaPoista
  8. Unelma;niinkuin Allu alempana sanoo,se kastike on parempi kuin itse artisokka.Mutta tosi nättejä ne ovat!

    Allu:Niinhän se taitaa olla;-)

    VastaaPoista
  9. Sain artisokasta tarpeekseni, kun asuimme Pohjois-Kaliforniassa ja juuri tähän aikaan vuodesta niitä tuli tilaamani luomukasvislaatikon mukana joka viikko. Aluksi olin ihastuksissani tästä herkusta, mutta sitten alkoi tökkiä. En edelleenkään osta artisokkaa, vaikka Suomestakin sitä saa tuoreena nykyään, erityisesti näin keväisin. Tuolla tavoin marinoituna se on varmaan parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  10. Okriina:Ymmärrän oikein hyvin,että alkoivat artisokat kyllästyttämään;-)Olen itse miettinyt tuollaisen viikottaisen luomulaatikon tilaamista,mutta kun se on aika iso yhdelle hengelle,ja kun on aika monta luomumarkettia,joista noita luomukasviksia saa helposti,niin en ole sitä tehnyt. Tuon marinointikastikkeen kanssa artisokka oli kyllä suht koht hyvää.

    VastaaPoista
  11. Täällähän ne sun artisokkasi luurailevat! Makuja on vain monia, mikäs siinä :) mutta itsekään en niitä öljyyn säilöttyjä tajua kun eivät maistu millekään - ehkä tyyriimmät versiot ovat maukkaampia, mutta sitäpä en vielä tiedä. 45 minuutin keittoaika vaikuttaa aika pitkältä ajalta (kokeilemani artisokanlohkot kypsyivät 10-15 minuutissa)...

    Ihania macaronseja! Olisipa mullakin moinen ystävä! ;)

    VastaaPoista
  12. Sitruunainen:Öljyyn säilöttyjä en olekaan maistanut.Mä keitin nuo artisokat kokonaisena,ja jossain luki,että 45 minuuttia.Jos teen uudestaan,keitän sitten vähemmän aikaa,kiitos tiedosta!
    Mmm,macaronsit olivat älyttömän ihania...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...