torstai 25. maaliskuuta 2010

Yrttiteetä ja käynti Carpacciobaarissa

Viime kerralla hevi-marketissa käydessäni näin siellä pakkauksen,jossa valmis tuoreyrttisekoitus teetä varten.Siinä oli sitruunaverbenaa, sitruunaruohoa sekä sitruunamelissaa.Laatikkoa avatessa siitä tulvahti ihana sitruunaisen raikas tuoksu! Nauratti kun rasian etiketissä  luki:"Isoäidit eivät ole väärässä" sillä tämä sekoitus kuulemma auttaa seuraavanlaisesti:sitruunaverbena rauhoittaa,sitruunaruohosta saa elämäniloa,ja melissa tekee hyvää iholle!

Paitsi teehen,nämä yrtit mielestäni sopivat erinomaisesti sitruunaiseen yrttiveteen:eli sitruunaruohoa hakataan hieman,jotta sen sisältämät eteeriset öljyt lähtevät liikkeelle,ja muut yrtit lisätään joukkoon.Päälle kaadetaan kiehuvaa vettä,sen verran että yrtit peittyvät ,ja seoksen annetaan seistä,kunnes se on on kunnolla jäähtynyt,jonka jälkeen sekaan lisätään kylmää vettä.

Tällainen juoma ei mielestäni edes tarvitse minkäänlaista makeutusta,sillä yrteistä tulee veteen niin hyvä maku,että makeutus on siinä ihan turhaa.Yrttivesi on raikastava juoma lämpimällä ilmalla,ja muutenkin. Näyttää tuossa lasissa muuten ihan valkoviiniltä.
Olin tänään lounaalla ystäväni Maryn kanssa Tel Avivin Carpaccio-baarissa,jossa ruoka on raakaa,mutta suurin osa siitä on lihaa,carpacciota kun on. Ravintola on pääkadun varrella oleva pieni paikka,joka oli lähettänyt Tel Avivin keskustan asukkaille,joihin myös Mary kuuluu, kirjekuoressa olevan "henkilökohtaisen" kutsun kahdelle henkilölle lounaalle,joka maksoi kutsukorttia esittäessä vain 10 euroa kahdelle. Koska kutsun viimeinen päivämäärä oli jo lähellä,ja Mary ,joka asuu puoli vuotta täällä ja toisen puolen Yhdysvalloissa,kohta lähdössä takaisin,päätimme tänään lounastaa tuossa paikassa.Kysyin olisiko meille mitään syötävää,kun emme kummatkaan syö lihaa,ja meille vakuutettiin,että kasvisvaihtoehdotkin ovat siellä hyviä.
Meille tuotiin ensin pienet salaatit,jossa oli vinaigretillä maustettua punaista ja vihreää tammenlehväsalaattia. Saimme valita 3 alkuruoasta,ja minä valitsin ylimmässä kuvassa näkyvää punajuuricarpacciota,ja Mary tässä näkyvää kurpitsacarpacciota. Oma carpaccioni oli maustettu paitsi mausteöljyllä,kurpitsansiemenillä sekä parmesaanisuikaleilla,ja Maryn carpacciossa oli lampaanjuustoa ja nigellansiemeniä.Mielettömän hyviä molemmat.Tuollaisia paperinohuita siivuja leikkaava laite olisi kiva;Suomessa omistin mandoliinin,jonka annoin pois kun aina loukkasin sormiani sen kanssa.
Pääruoaksi otin Caprese-salaatin,ja Mary vihersalaatin,jossa oli sieniä. Molemmat tosi hyviä. Caprese-salaatin päälle oli taas ripoteltu nigellansiemeniä,jotka sopivat hyvin salaatteihin.

Lämpimän leivän kanssa meille tuotiin lautanen,jossa pieni astia oliiviöljyä+pari tippaa balsamicoa,marinoituja valkosipulinkynsiä sekä tapenadea.

Vaikka paikka oli koko ajan aivan täynnä (luultavasti ihmisiä,jotka meidän lailla halusivat käyttää "kutsutarjousta", oli henkilökunta koko ajan erittäin ystävällinen,ja meiltä tultiin parikin kertaa kysymään,onko kaikki ok. Tällaiseen paikkaa tekee mieli mennä toisenkin kerran.

21 kommenttia:

  1. Yrttiteeta pitaisi itse valmistaa,mutta aina vain jaa tekematta.

    VastaaPoista
  2. Jael, mitä on tuossa Caprese salaatissa? Mozzarellaa? Mitä muuta?

    VastaaPoista
  3. Sateenkaari:yrtit ovat hyviä teessä ja myös tuollaisessa kylmässä juomassa.

    Leena.Capresessa on mozzarellaa,tomaattia , basilikaa,oliiviöljyä(tässä tapauksessa valkosipulilla ja balsamicolla maustettua)suolaa ja pippuria.

    VastaaPoista
  4. Ihanat herkut! Minulla on tuollainen giljotiini tai mandoliini ja se on osoittautunut - paitsi vaaralliseksi - ihan ehdottomaksi, kun valmistaa raw-salatteja tms.

    VastaaPoista
  5. Sitruunaverbenan tuoksu on varmaankin yksi lempituoksujani. Oletko koskaan käyttänyt sitä johonkin muuhun kuin juomiin? Mietin, että ehkä kalaan? Ei sillä, että sitä Suomesta juuri tuoreena saisi, mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvän näköisiä nuo annokset, joita olette käyneet syömässä! Oikein tuli vesi kielelle! :)

    VastaaPoista
  7. Mina tykkaan kauheasti carpacciosta, mutta miehelleni ei taida loytya tuolta mitaan. Han tykkaa syoda lihansa kypsana.

    VastaaPoista
  8. Kiintoisan näköisiä ruokia ja varmaan olivat maistuviakin.
    Tomaatti - mozzarella salaatti on ihanaa.

    VastaaPoista
  9. Okriina;nyt kyllä vähän harmittaa että annoin sen mandoliinin pois...

    Maiku:Sitruunaverbenan tuoksu on tosiaankin ihana!Olen käyttänyt sitä vain juomiin,kylmiin ja kuumiin,joten en voi sanoa, mutta miksei se sopisi myös kalan kanssa.

    Virvatuli:jos tulette taas tänne,vien teidät sinne...

    Anu:Harmi jos et saa miestäsi tuonne mukaan.Mutta siellä on myös kalacarpacciota,ja sitten tietenkin nuo kasviscarpacciot,jotka ovat siellä ihania!

    Unelma:Olivat erittäin hyviä:-)

    VastaaPoista
  10. Kuulosti raikkaalta ja hyvältä. Ihana istuutua valmiiseen pöytään, se on myös osa ruokanautintoa.

    VastaaPoista
  11. Minä täällä taas kuolaan. Meidän italialaisessa ravintolassa syön usein perunacarpaccion, jossa on katkarapuja, njam.

    VastaaPoista
  12. Arleena:raikkaan makuista olikin.Kaikki aina maistuu jotenkuten paremmalta,kun astuu valmiiseen pöytään...

    Allu:-) Perunacarpaccio;onko siinä oleva peruna raakaa? Nämä kurpitsa-ja punajuuricarpacciot olivat raakoina siivuina.

    VastaaPoista
  13. Ei ole raakoja perunoita, vaan varmaan ensin keitetty ja sitten leikattu ohuiksi viipaleiksi nätisti lautaselle lomittain ja hirveän hyvä dressing siinä päällä ja keskellä sekasalaattinippu ja sen ympärillä vierellä katkarapuja tai jättiravunpyrstöjä.

    VastaaPoista
  14. Kuulostaa tosi hyvältä Allu! Tuolla oli liha-annoksissa sellaiset aragula-keot keskellä.

    VastaaPoista
  15. That's a really interesting looking restaurant Yaelin! :)

    VastaaPoista
  16. Lorraine:Yes and the food there is excellent!

    VastaaPoista
  17. Jael, nappaan sulta tuon hyvän kuvan Carpesesta ja vien sen keittokirjaani. Ota sinä minulta mitä kuvia haluat! Tässä näkyy, miten yksinkertaisuudessa sen salaisuus. Ihanat, kotimaiset tomaatit kypsyvät jo kasvihuoneissa! Kiitos!

    VastaaPoista
  18. PS. Otin nimen oikein, vaikka yllä väärin. Siis Caprese;-)

    VastaaPoista
  19. Leena;juu ota vain.Mutta mikä keittokirja?

    VastaaPoista
  20. We got that invitation too, and at first we thought it was actually from a neighbor, since someone was stealing our newspaper!

    But we never used it, since we thought it was only meat ... glad to see you found something good.

    VastaaPoista
  21. Liz:It really looked like an invitation from a neighbour,very smart marketing thing!Sorry about your newspaper,hope you catch the thief!!
    That place had some really good food!And the service was outstanding:-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...