keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kalakebabit vihreällä jugurtti-tahinikastikkeella +muutama kalakuva torilta

 Tein pitkästä aikaa kalaa,jota alkoi tehdä mieli kun katselin lähiseutuni jättimarketin kalatiskiä. Mukaan tarttui sitten puoli kiloa juovakeltin fileitä,joista tein kalakebabeja.Kalakebabit ovat täällä suosittuja;niitä on usean ravintolan listalla ,ja niihin käytetään useinkin juuri tuota juovakelttiä,mutta näihin voi käyttää myös muita valko-ja kiinteälihaisia kaloja. Kebabien keskelle tuli kanelitanko,josta pitää kiinni  kebabia syödessä ja kebabit asettelin pieniin maljoihin ,joiden pohjalle olin laittanut vihreää jugurtti-tahinikastiketta. Nuo käyttämäni kipot ovat aika ihania;ovat tulleet lampaanmaitojugurtin kylkiäisinä.
Kalakebabit  
  1. ½ kiloa kiinteälihaista valkoista kalaa
  2. kourallinen persiljaa
  3. kourallinen korianterin lehtiä
  4. 1 pieni punasipuli
  5. 1 tl sitruunankuoriraastetta
  6. 1 murskattu valkosipuli
  7. hieman chilihiutaleita
  8. 1 tl jeeraa eli juustokuminaa
  9. ½ tl chilihiutaleita
  10. suolaa,mustapippuria
  11. 1½ rkl sitruunamehua
  12. 1 kananmunan keltuainen jos taikina on tarpeeksi  kiinteää,ei kananmunaa tarvitse
  13. oliiviöljyä pinnalle ja alle
  14. (kanelitankoja)
Kuivaa kalafileiden pinta ja hienonna kala.Kalan voi hienontaaa monitoimikoneessa tai lihamyllyssä,mutta hyvällä veitselläkin se onnistuu ja tein kalasta hakkelusta hyvällä japanilaisella veitselläni. Sipuli hienonnetaan aivan pieneksi ja lisätään joukkoon,samoin yrtit hienonnetaan pieneksi silpuksi.Lisää sitruunankuoriraaste,sitruunamehu ja mausteet.Kokeile onko taikina sellaista,että voit muotoilla siitä pötköjä ja jos tuntuu että kananmunan lisäys on paikallaan,lisää yksi kananmunan keltuainen joukkoon. Laita laakeaan astiaan oliiivöljyö ja kastele kädet öljyssä ja  muotoile massata pitkulaisia pötköjä.Jos käytät kanelitankoja,työnnä kanelitanko pötkön keskelle. Laita leivinpaperi uunipellin päälle  ja öljyä kevyesti sen pinta.Aseta kalakebabit leivinpaperin päälle ja öljyä kevyesti niiden pinta. Tästä massasta tuli aika monta kebabia ,ja osaan laitoin nuo kanelitangot.Lämmitä uuni 200C-asteeseen ja kypsennä kebabeja 15-20 minuuttia  ja anna yhden puolen pinnan saada vähän väriä.
Kalakebabeille sopii vihreä jugurttinen tahinikastike. Vihreää tahinikastiketta olen joskus tehnyt täällä  Kebabien kastikkeen tein hieman eri tavalla eli en lisännyt öljyä enkä chiliä kun hienonsin persiljaa vaan hienonsin persiljan ja valkosipulin pienen vesitilkan kanssa ja vasta silloin lisäsin tahinin,sitruunamehun ja mausteet.Osan tahinista korvasin vuohenmaitojugurtilla. Nämä olivat kyllä hurjan hyviä ja jos vähän näkee vaivaa ja laittaa ne kuvien tapaan esille,myös nätti vierastarjottava.
Yhtenä aikaisena aamuna olin torilla juuri kun erääseen torin kalakauppaan tuotiin kaloja.Nämä pienet miekkakalat olivat kyllä aika hurjan näköisiä pitkine ja terävine nokkineen!
Tuoreita vauvakalmareita
Ja muitakin kaloja....
Ja blogini on myös mukana Inspiration Blog Awards-kisassa inspiroivien ruokablogien joukossa.Appelsiineja ja Hunajaa.blogia pääsee äänestämään täältä.

31 kommenttia:

  1. onpas ovela presentaatio - ihanan kuuloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni varten en viitsi ihan noin tehdä mutta kun oli muutama vieras noita jakamassa niin oli kiva vaivautua.eikä ollut hankalaa;D

      Poista
  2. Ihan tuli vesi kielelle tätä reseptiä lukiessa. En ole koskaan ajatellutkaan, että kaneli voisi toimia kalaruoassa...
    Portugalissa osa jugurteista myydään samanlaisissa lasipurkeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä tosi hyviä ja tekee mieli lisää....Kaneli on tuossa oikeastaan vain pidikkeenä ,mutta sitä makua tuli sitten tangon mukana itse kalakebabeihin ja täytyy sanoa että toimii! Ja tosi kivat nuo lasipurnukat;jugurtin jälkeen niille löytyy paljonkin käyttöä jälkeenpäin:)

      Poista
  3. Nuo miekkakalat ovat aika pahoja! Joskus saimme ongella. Juovakeltti (on siinakin nimi!) on ok jos on puhtaassa vedessa kasvanut.

    Noita viimeisen kuvan kaloja saimme myos ongella usein. Niita oli kiva kalastaa, vetivat siimasta oikein kunnolla. Tiivis ja maukas liha, vahan ruotoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä tietää,en sitten osta vaikka jossain tuolla netissä sanotaan että miekkakala on hyvää.Mutta ehkä nuo pienet eivät sitten ole...Buri on hyvä kala aika moneen tarkoitukseen. Täytyykin noita keltajuovaisia kaloja sitten ostaa,kun tulee vastaan,kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Kiva idea tuo kanelitangon käyttö! Eipä ole itselle tullut mieleen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti sen avulla voi syödä tuon kalan ilman että kädet likaantuu vaikka jos ei istuta pöydän ääressä.Ja hieman makuakin se antaa:)

      Poista
  5. Näyttää todella hyvältä. Kalmaria haluaisin oppia tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,oli tosi hyvää:) Ja kalmaria aloin käyttämään kun muutin tänne takaisin.Ihan helppoa loppujen lopuksi.

      Poista
  6. Huomenta.Erittäin mielenkiintoinen resepti.Mutta osaatko sanoa mistä kalat ovat "kotoisin",eli mistä merestä kalat ovat pyydetty ?? Kalaa ajattelin laitta kun tulen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli ,oli hyvää:) Tuota juovakelttiä oli ennen paljon Välimeressä ja siihen johtavissa joissa(pystyy siis kasvamaan sekä suolaisessa että makeassa vedessä) .Nykyään suurin osaa taidetaan kasvattaa altaissa.Ja nuo muut ihan Välimerestä.-Ongellakin saa kuten tuli selville Anun kommentista;D

      Poista
  7. Inspiroiva ohje ja nuo kanelitangot ovat tosiaankin mainio keksintö. Kala tosin on harvinainen vieras ruokapöydässäni erityisesti ympäristösyistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi:) Noita kanelitankoja voi muihinkin vastaaviin käyttää,ajattelin että vaikka tofusta tehtyihin tankohin. En minäkään usein kalaa syö mutta joskus tekee mieli.

      Poista
  8. Nayttaa ja kuulostaa todella hyvalta. Mita luulet, kavisiko tilapia? Pitaa kokeilla. Kiitos reseptista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,tosi hyvää olikin.Tilapian pitäisi sopia kalapulliin ,joten miksei...Bevakasha;D

      Poista
  9. Aivan mahtavan näköisiä ja kuuloisia nuo kalakebabit. Täytyy ehdottomasti laittaa itsekin kokeiluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,oli kyllä hurjan hyvää:) Koiraparkani tuli koko ajan kerjäämään mutta ei saanut murustakaan;D Suosittelen,oli hyvää:)

      Poista
  10. Ihmettelin ekassa kuvassa, että minkä ihmeen se Jael on laittanut sinne kalakebabiin kepukaksi, mutta sitten toisesta kuvasta näin, että onkin kanelitanko. Jännä idea ja tosi herkullisen oloinen ruoka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih,niiden pinta vähän paloi uunissa,mutta tuoksu oli mahtava;D Olikin tosi herkullista:)

      Poista
  11. On kyllä kiintoisa ruoka ja hieno esillepano. Tätä voisi tehdä haukijauhelihasta jota majailee pakkasessa. Ottivatko paljon makua kanelista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merituuli,hyvää oli ja tuosta esiinpanosta tykättiin:) hauki voisikin olla mainio tässä myös.Ottivat vain ihan hitusen makua ihan vain kalakebabin keskellä,mutta itse pidin siitä,ja ajattelin että miksi kaneli ei olis vaikka sopinut koko kalaan;D

      Poista
  12. Oijoi, ihan mieletön resepti. Esillepano ja kaikki. Täällä sitä saa aina jotain uutta inspistä ruoanlaittoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hurjan hyvää:) Ja kiitos sanoistasi Milma:)

      Poista
  13. Vau, onpa hieno esillepano! enpä ollut moisesta kalasta ennen kuullutkaan, mutta kuvailusi perusteella esim. ruijanpallas voisi toimia tässä myös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annemi,pitäähän vieraiden tähden vähän keksiä jotain kivaa;D Mä luulen että tuo ruijanpallas voisi hyvinkin sopia ,kuten myös muut kalapulliin hyvin sopivat kalat.Tuo juovakeltti eli grey mullet taitaa olla vähän harvinaisempi sielläpäin...

      Poista
  14. Hei ja Onnea Paljon 5. sijasta top 100 ruokablogit -arvioinnissa <3 !!

    terveisin Äitiliini Loviisa

    VastaaPoista
  15. Nuo miekkakalat näyttävät aika vaarallisilta ;-)

    Kaneli näyttää todella sopivalta lisältä tuohon kalaruokaasi.

    Ihanaa viikonloppua sinulle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta:aika pelottavan näköinen oli vaikka pienikin;D Kaneli ihan pikkuisen lisättynä sopiskin tuohon.Ja kiitos,samaa sinullekin!

      Poista
  16. Suuret kiitokset. Olen hakemalla hakenut kunnollista kalakelbab reseptiä ja nyt napsahti kohdilleen. Pakastimessa olevat haukifileet sopivat tähän mainiosti.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...