sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Siemen-vihanneskeksit

Viime vuonna ihastuin tällaisiin siemenkekseihin, joita ostin joskus yhdestä vegeravintolasta Tel Avivissa. Päätin sitten itsekin hommailla näitä kun todella pidin niistä.Nämä keksit on tehty siemenistä, vihanneksista, yrteistä , öljystä, mausteista, eikä mistään muusta! Ne ovat tosi hyviä snackseina, mun mielestä ne ei kaipaa mitään päälle, syön niitä ihan noin. Nämäkin keksit ovat alunperin kotoisin elävän ravinnon keittiöstä,jossa ne valmistetaan kuivurissa. Ja koska mulla ei vielä ole haaveilemaani kuivuria , olen soveltanut reseptin uunia varten. Elävän ravinnon keittiössä ruuan lämpötila on max. 46-48 C , mutta joutuisin uunissa kuivattelemaan näitä tuntikausia siinä lämpötilassa, joten nämä "kuivuvat" nopeammin.Tarkoitus on, että kaikki kosteus haihtuu kekseistä pois uunissa. Ennen kuin muutin nykyiseen asuntooni, olin vuoden ilman normaalia uunia, ja käytin pientä miniuunia, joka sopi tarkoitukseen tosi hyvin.Nyt käytössäni on kierreilmauuni, mutta huomasin,ettei kierreilma oikein sovi tähän reseptiin,joten lopuksi käytin uunia tavallisena uunina. .
  Siemen-vihanneskeksit 2 dl pellavansiemeniä 3½ dl vettä erilaisia kasviksia (käytin tässä porkkanaa, kevätsipulia, persiljaa, kesäkurpitsaa, paprikaa, aurinkokuivattuja tomaatteja,valkosipulia) 1 rkl oliivi-tai rypsiöljyä suolaa, pippuria, mausteita maun mukaan (lisäsin kuivattua oreganoa, chilihiutaleita) 1 dl auringonkukansiemeniä/kurpitsansiemeniä Liota ensin pellavansiemenet vedessä tunnin verran.Siemenet erittävät limaa joutuessaan kosketuksiin veden kanssa:se toimii keksien "liimana". Pellavansiemenlimaa käytetään munan korvikkeena vegaanisessa keittiössä. Laita pellavansiemenet yleiskoneeseen, lisää öljy, mausteet, vihannekset.Anna käydä kunnes vihannekset hienontuneet, ei kuitenkaan niin että ne ovat mössönä.Kuten kuvasta näkyy, kekseissä näkyvät selvästi porkkanan ja paprikan palaset. Lisää lopuksi auringonkukan/kurpitsansiemenet,anna koneen käydä vain niin ,että ne sekoittuvat, siementen tulee olla kokonaisia tässä taikinassa.Levitä seos uuninpellille leivinpaperin päälle ja tasoita seos tasaiseksi levyksi. Lämmitä uuni 140-150 astetta , uunista riippuen. Aseta pelti uuniin ja jätä uuninovi hieman avonaiseksi.Näin höyry pääsee ulos uunista ja keksit kuivuvat. Katso puolen tunnin kuluttua,onko pinta kuivaa.Jos ei, anna seoksen vielä olla jonkun aikaa uunissa, pinnan tulee olla aivan kuiva. Ota pelti ulos uunista, aseta leivinpaperi pöydälle ja käännä leivinpaperin päällä oleva keksiseos puhtaan leivinpaperin päälle.Katso, jos seos irtoaa hyvin uunissa olleesta leivinpaperista.Jos se on tarpeeksi kuivaa, seoksen pitäisi helposti irrota. Leikkaa seos kekseiksi. Laita nyt tämä toinen puoli vielä uuniin 20-30 minuutiksi, tarkista, että keksit ovat kuivuneet kokonaan rapeiksi kekseiksi. Kekseissä käytetyt vihannekset voivat olla mitä tahansa, mielikuvitus on rajana!Yrtit ovat ihania niissä, myös merilevää voi käyttää, erilaisia mausteita jne.

7 kommenttia:

  1. Onpa todella mielenkiintoisen kuuloista! En ole ikinä kuullutkaan mistään tuommoisesta. Täytyy sanoa, että sulla on kyllä muutenkin valtavan hyvä tietämys noista vegaani- ja elävän ravinnon jutuista!

    Ja aivan älyttömän ihanaa, että jaksat jakaa tietojasi muillekin! Olen aivan koukussa blogiisi :-)

    VastaaPoista
  2. Tata taytyy kokeilla! Siementen kayttaminen talla tapaa onkin todella katevaa!

    Voisiko tuohon laittaa mukaan jotain pahkinaakin?

    Tuula

    VastaaPoista
  3. Tuula, mä laitoin kerran mantelimurskaa että kyllä varmaan voi.

    VastaaPoista
  4. Nää on varmasti tosi näppäriä kun tarttee pikaista tankkausta!

    VastaaPoista
  5. Pikkusenko odotan että ehdin kokeilla ja vielä merilevällä :-P Hurrrjan hienoo. Green smoothieihin muuten ittekin tutustuin vasta, jännä idea. Hedelmät vaan ei o omalle mahalle parhaita niin vähän saa sumplailla.

    Ja pellavansiemenet saa varmaan rauhassa liota limaksi yönkin yli? :-)

    VastaaPoista
  6. Muuli, olen pari kertaa jättänyt ne siemenet likoamaan jääkaappíin yön yli ja ihan ok oli.
    Entäs marjat, kestääkö masu niitä, nekin on hyviä noissa smootheissa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...