lauantai 8. marraskuuta 2008

Vastustamattomat Avokaadosuklaamoussepiirakat

Viime aikoina on ruokabloggaajien joukossa kiertänyt ihana, terveellinen avokaadomousse.Siitä ovat blogganneet muun muassa Ylimuuli, Kurpitsamoska sekä Crazy about Bretzels. Päätinpä minäkin laittaa tänne oman versioni. Tämä hittimousse on alunperin kotoisin elävän ruuan keittiöstä (Raw Food) , josta se sitten on levinnyt maailmalle.Tutustuin tähän ihanaan mousseen viime vuonna, ja olen sitä käyttänyt sekä piirakoissa että jäätelönä. Oma versioni on hieman erilainen kuin ylläolevien, sillä käytän sitä osana piirakkaa.
Jotta mousse pysyisi hyvin koossa, lisään siihen lesitiiniä, jota olen ostanut terveyskaupasta.Lesitiiniä käytetään terveystuotteena, mutta esim. suklaan valmistuksessa sitä käytetään emulgointiaineena. Ja tässä piirakassa se toimii siis emulgointiaineena, jolloin se sopii paremmin piirakkapohjan täytteeksi. Käyttämäni lesitiini on soijalesitiinirae: minun täytyy jauhaa se hienoksi, mutta sitä saa myös ostettua jauheena. Tämän reseptin olen muutenkin soveltanut elävän keittiön herkuista, ja täytyy sanoa ,että tämä piirakka on sikahyvää!!!!!
Avokaadosuklaamoussepiirakat
Pohja:
3 dl saksanpähkinöitä
3 dl kultaisia rusinoita
3 dl kookoshiutaleita (jauhan ensin kookoksen hienoksi)
vaniljauutetta, esanssia tai tilkka vaniljasokeria, tilkka suolaa
Laita kaikki ainekset yleiskoneeseen ja anna laitteen käydä, kunnes aineksista on muodostunut yhtenäinen massa. Painele massa piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (tein tällä kertaa 4 minipiirakkaa, mutta antamani määrä on yhdelle normaalille piirakalle)
Laita piirakkapohja 100C uuniin noin 20 minuutiksi.Pohja palaa helposti joten tarkista, etteivät reunat pala. Piirakkapohjan tulee olla jääkaapissa pari tuntia ennen täytteen lisäämistä.
Täyte:
1½ pehmeää avokaadoa
vaniljaa
5-6 rkl kaakaota, maun mukaan
ripaus suolaa
3/4 dl vaahterasiirappia, agavesiirappia tai tummaa siirappia(itse käytin taatelisiirappia)
1½ rkl lesitiiniä, jauheena
Lataa kaikki ainekset paitsi lesitiini tehosekoittimeen tai yleiskoneeseen.Sekoita hyvin , kunnes massa on samettisen pehmeää, lisää lopussa lesitiini ja anna koneen käydä vielä hetken.Ota piirakkapohja esille ja täytä se avokaadosuklaamoussella.Päälle pursotin cashewkreemiä,jonka olin makeuttanut taateleilla. Lisäsin siihen kookosrasvaa, jotta siitä tulisi pursoteltavaa. Anna piirakan kunnolla jähmettyä jääkaapissa ennen tarjoilua ja ota esille vasta hetki ennen tarjoilua.
Vielä kerran täytyy sanoa että tämä oli NIIN HYVÄÄ!!!!

9 kommenttia:

  1. Musse on jumalaista ja nuo piiraat varmasti vielä potenssiin! Eilen tarjosin mussea vanhemmilleni ja upposi kauniisti kehujen kera. Huu niids normal musse enimoor :-)

    VastaaPoista
  2. Voi kuulosti tosi hyvältä. Tämä ihana piirakka pitää jossain vaiheessa toteuttaa. Avokadosta pidän erikoisen paljon ja tässä sitä voi käyttää hieman erilaisella tavalla.

    VastaaPoista
  3. oi kun ihanan näköistä - resepti lähti heti kokeiltavien listalle (tosin tuo mousse blogeista on siellä jo jonkun aikaa odotellutkin ) Nyt kun vielä saisi jostain sellaisia sopivan kypsiä avokadoja...

    VastaaPoista
  4. Herkullisen oloisia ja vastustamattomilta näyttävät. Harmi, kun ei voi ruudun läpi maistella :)

    VastaaPoista
  5. Mielettoman nakoista! Nam! Pakko kysya heti sovellusideoita silla kaikkea ei taalta puskasta loydy... Kayhan pohjaan jotkut muutkin pahkinat? Entapa se lesitiini, pysyyko piirakka koossa ilman sita vai onko sita pakko olla?

    VastaaPoista
  6. Mamae, kyllä varmaan käy muutkin pähkinät, tykkään käyttää saksanpähkinöitä kun ne on hyviä´,mutta teillä kai on Brasil nuts, käy ihan hyvin kanssa.Tuo lesitiini taas, niin se parantaa sitä massan rakennetta, mutta olen tehnyt ilmankin,se pitää vaan säilyttää pakkasessa,ja ottaa esille noin 15 min ennen tarjoilua.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...