sunnuntai 30. marraskuuta 2008
One word only! -meemi
Kakku jonka ei pitänyt olla kakku.....
Asuin parisen vuotta sitten vielä Venezuelassa, ja siellä, kuten muuallakin Etelä Amerikassa, käytetään paljon maissia ruoanlaitossa, myös leivonnassa. Sieltähän se maissi on alunperin kotoisinkin..Olen aikaisemmin tehnyt postauksen maissileipäsistä, arepoista, ja viikonloppuna oli tarkoitus valmistaa cachapoja, jotka ovat venezuelalaisia maissilättyjä. Kaikista parasta maissia olen syönyt Perussa, jossa kasvaa yli 5o eri maissilajiketta:esimerkiksi violettia maissia, joista tehdään juomaa nimeltä "chicha morada" tai melkein valkoista maissia ,jossa on jättimäiset maissinjyvät. Tätä jättimaissia, jota tarjottiin erilaisten kastikkeiden kanssa, tuli syötyä usein.Niin hyvää, ettei sitä voi edes kuvailla.Harmi, ettei sitä oikein löydy Perun ulkopuolella.
Täällä taas makeaa maissia oli ilmestynyt kauppoihin ja päätin tehdä cachapa-lättyjä. Cachapat taitetaan valmistuksen jälkeen ja väliin laitetaan Queso de Manoa, valkoista ihanaa juustoa, vähän mozzarellan tapaista mutta maistuvaa, toisin kuin neutraalin makuinen mozzarella.Taikinaa varten maissit jauhetaan (Venezuealassa oli ihan erikoiset laitteet sitä varten) ja taikinaan lisätään reseptistä riippuen joko maitoa, jauhoa, vettä, tai raastettua valkoista pehmeätä juustoa.Tutkin eri reseptejä ja päätin tehdä reseptin, johon ei tule muuta kuin maissia, hieman maitoa (laitoin soijamaitoa)sokeria ja hieman jauhoja.Kaikki ainekset siis tehosekoittimeen, ja maissia ei tarvitse jauhaa aivan hienoksi.
Enpä tiedä mikä meni pieleen, mutta lettuset hajosivat ja parin yrityksen jälkeen luovutin.Taikinasta ei vaan tullut lättyjä, joiden olisi pitänyt näyttää tältä:
Ehkä mulla olisi pitänyt olla "budare" , rautapannu, jollaista käytetään Venezuelassa..Jäljellä oli kulhollinen jauhettua maissia, jossa oli hieman soijamaitoa, vähän jauhoja ja sokeria.En halunnut heittää sitä poiskaan, joten hetken mietinnän jälkeen lisäsin murskattua banaania, kookoshiutaleita, jauhoja, sokeria, leivinpulveria.Tuloksena oli tuo kakku tuossa kuvassa ylhäällä.Ei mikään erikoinen,mutta ihan syötävä. Vähän pehmeä sisältä. Seuraavan kerran taidankin tehdä venezuealalaista juustokakkua, johon tulee maissia,ehkä se onnistuu.....
Tässä videopätkä (espanjankielinen)jossa näytetään miten cachapoja oikeasti tulee valmistaa....
perjantai 28. marraskuuta 2008
Karkkimeemi
3. Halva
4. Mynthon Fills
5. Wrigley¨s Extra Drops lakunmakuiset
Ja haastan eteenpäin seuraavat blogit:
Munakoison puolikkaat tahinijugurttikastikkeella
Munakoisoja käytetään täällä Israelissa paljon ja reseptejä on satoja.Kävin tällä viikolla ruokamessuille, joissa sain tahininvalmistajan reseptivihkosen.Tätä munakoisoruokaa olen syönyt pari kertaa ravintoloissa,mutta nyt valmistin sitä ensi kertaa kotona, reseptivihkosesta.
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Chili-yrttitahna


Frozen yogurt
Tänään keskipäivällä täällä oli taas melkein hellettä ja alkaa jo huolestuttamaan se, ettei talvea näy vielä missään. Sateita on tullut, muttei tarpeeksi:viime talvi oli niin vähäsateinen että toinen peräkkäinen vähäsateinen talvi olisi katastrofaalinen. Harmitellessani lämpöä (Suomen talvi sopisi mulle just nyt...) teki samalla mieli frozen jugurttia.Mitenköhän tuota kutsuisi suomeksi?Jäätynyt jugurtti ei mielestäni kuulosta yhtä houkuttelevalta kuin frozen yogurt, josta Sari Teksasin Taivaan Alla-blogissa on tehnyt kivan postauksen.
tiistai 25. marraskuuta 2008
Elävän ruuan limetorttu
Löysin joku aika sitten täällä niin harvoin löytyviä limeja ja käytin niitä tässä elävän ruuan limetortussa. Tein piirakan pieneen piirakkavuokaan (läpimitta 18cm).Pohjaan käytin samoja aineksia kuin aikaisemmin tekemiini vadelmatorttuun sekä avokaadosuklaamoussepiirakoihin . Elävän ruuan jälkiruuat ovat ihanan herkullisia, mutta hyvin
täyteläisiä, joten suuria annoksia ei tarvitse tehdä.Tämä torttu oli todella namia! Avokaadon koostumus on kuin luotu tällaiseen.Itse asiassa avokaadohan on hedelmä eikä vihannes. 
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
Munakoisoa aasialaiseen tyyliin
P.S, uudistetussa ohjeessa käytin ihan tavallisia munakoisoja...Ne voi paloitella kuutioiksi tai leikata siivuiksi.Vinkki:jos sekoitat vatkattua kananmunaa munakoisopaloihin niin ne imevät paistattaessa vähemmän öljyä ja ruskistuvat nopeammin.
- 1-2 munakoisoa (tai noin kilo pikku munakoisoja)
- öljyä paistamiseen
- suolaa
Kastike- 1 tl raastettua inkivääriä
- 1-2 kynttä murskattua valkosipulia
- 1 silputtu chilipippuri (voidaan jättää pois)
- 4 rkl soijakastiketta
- 4 rkl vettä
- 1 rkl seesamiöljyä
- 1 rkl miriniä
- 4 rkl makeata chilikastiketta seesaminsiemeniä, purjoa tai kevätsipulia
perjantai 21. marraskuuta 2008
Täytetyt pyöreät kesäkurpitsat
Rakastan kokkiohjelmia!! Ja on loistojuttu, että joitakin ohjelmia voi nähdä netissä koska haluaa, jos ei muuten ehdi.
Viikko sitten täkäläinen lempikokkini, jolla on jokapäiväinen ohjelma televisiossa, teki täytettyjä pyöreitä kesäkurpitsoja. En ole ennen sellaisia käyttänyt, joten uteliaisuus heräsi ja ryntäsin supermarkettiin niitä ostamaan. Tosin olisi pitänyt katsoa ohjelma uudestaan ennen kauppaan menoa, sillä ajattelin vaan kurpitsoja, en täytettä...Eli ainekset kokin reseptin täytteeseen puuttuivat ,joten piti improvisoida. Täyte voi kuitenkin olla mitä tahansa. Näitä voi tietenkin valmistaa myös tavallisista kesäkurpitsoista,jos tällaisia ei satu löytymään.Onkohan näitä Suomessa,en muista nähneeni....
Täytetyt pyöreät kesäkurpitsat
6 kesäkurpitsaa
2 sipulia
nippu persiljaa
2 valkosipulin kynttä
6-7 kalamata oliivia (tai muita oliiveja)
1 dl korppujauhoja
3 rkl pestoa
suolaa, pippuria
1 rkl oliiviöljyä
Pese ja kuivaa kurpitsat.Jos käytät pyöreitä kurpitsoja, leikkaa niistä pieni pala alaosasta, niin että ne ”seisovat”
tasaisesti alustalla. Leikkaa yläosasta osa lakiksi, ja kaiverra kurpitsojen sisus pois. Tämän ylimääräisen poi
skaiverretu
n kurpitsan voi käyttää vaikka keittoihin. Öljyä hyvin kurpitsan ulkopinnat.
Valmista täyte: silppua sipuli,valkosipuli sekä persilja, lisää joukkoon korppujauho, pesto, paloitellut oliivit, oliiviöljy, suolaa sekä pippuria. Täytä koverretut kurpitsat seokselle.Pane kurpitsan ”lakit” paikoilleen. Asettele täytetyt kurpitsat uuniastiaan, lisää astiaan 2 rkl öljyä sekä 1½ dl vettä. Paista uunissa 190 C 40 minuuttia.
TV-kokin täyte(8 kurpitsalle) oli paljon parempi eli tällainen:
½ dl paloiteltuja kalamata oliiveja 2 valkosipulin kynttä 1 vihreä paloiteltu chili 1 silputtu punasipuli 1 dl korppujauhojanippu persiljaa 1 dl parmesaania 1 rkl timjamia 5 rkl pinjansiemeniä suolaa , pippuria, oliiviöljyä
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Pensastaidetta....
Mango-avokaadosalaatti ja elävän ravinnon kurssi
Eilinen pikakurssi (4 h) oli miellyttävä: Anne antoi ruuanvalmistamisen ohessa paljon tietoa, saimme maistaa monia eri ruokia, saimme hyvän selostuksen maailman parhaimmasta kuivurista sekä muista relevanteista laitteista. Itselläni oli tiedon suhteen ollut joitakin aukkoja, jotka nyt tuli korjattua. Saimme ison painetun tietopaketin, jossa on paljon hyödyllistä tietoa siitä kiinnostuneelle. Allaoleva salaatti oli niín namia, että mun on ihan pakko laittaa tämä resepti tänne blogiin....
Mango-avokaadosalaatti
I love your blog
Sain Ekulta tällaisen tunnustuksen, kiitos paljon paljon Ekku:)
maanantai 17. marraskuuta 2008
Pizza viikunoilla, vuohenjuustolla ja karamellisoiduilla sipuleilla
Pizzaa en olekaan tehnyt pitkään aikaan enkä edes ole syönyt sitä aikoihin. Ennen , kun lapsi oli pieni, tein sitä useinkin. Asuessani Venezuelassa sain nauttia todella hyvistä pizzoista, kiitos italialaisperäisten venezuelalaisten.

Kuvassa pizza ennen uuniin menoa.....
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Yum-Yum blogipalkinto
Nami, kvinoaa!
Kvinoaan ihastuin heti kun maistoin sitä ensimmäisen kerran nelisen vuotta sitten. Pidän erityisesti sen rakenteesta, joka tuntuu kivalta ja maustakin pidän.Lisäksi kvinoa on tosi monipuolinen.Tällä kertaa tein sen ihan yksinkertaisesti,paiston vihanneksia, yrttejä sekä sieniä ja lisäsin siihen kvinoaa.
perjantai 14. marraskuuta 2008
Osterivinokkaita, valkosipulia ja chiliä
Viime vuonna olin Santiago de Compostelassa, Espanjassa, ja söin siellä elämäni parhaimman sieniannoksen. Sen jälkeen etsin kuumeisesti samoja sieniä kaupoista,kunnes huomasin,että ne olivat osterivinokkaita. Täällä torilla on yhdellä myyjällä aina osterivinokkaita, ja ne eivät edes ole kovin kalliita.Herkullinen sieni! Kaikista parhaiten se mielestäni sopii grillattavaksi, tyyliin a la plancha, kuten Espanjassa syömäni sienet. A la plancha tarkoittaa, että ruoka on grillattu kuumalla levyllä. IKEAn grillipannuni sopiikin siihen loistavasti..

torstai 13. marraskuuta 2008
Cashew maito
Cashew on mielestäni todella upea pähkinä, sillä kermaisen rakenteensa vuoksi siitä voi tehdä melkein mitä vaan.Se on myös luonnostaan hieman makea. Joskus teen siitä cashew maitoa, jota oikeastaan voisi kutsua cashew kermaksi, sillä se muistuttaa enemmänkin kermaa kuin maitoa, rasvapitoisuutensa vuoksi.Sen takia cashew maito sopii hyvin kahviin kerman sijasta, sitä voi lisätä aamumuroihin tai syödä granolan kanssa.Sitä voi myös käyttää vegaanisiin jäätelöihin ja sillä voi korvata kerman keitoissa ja kastikkeissa, sekä myös leivonnassa. Hyvä puoli on se ,että se on kolestrolitonta, huono puoli taas se, että se ei ole vähärasvainen, mutta hei, nämähän on niitä hyviä rasvoja.......
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Salaattia persimonilla ja tahini-taateli kastikkeella
Nyt on se aika vuodesta ,jolloin persimonit ,eli sharon hedelmät, ovat taas ilmestyneet kauppoihin. Teki mieli tehdä salaattia,johon yhdistin hedelmää.
Tässä salaatissa käytin vihreää salaattia, kevätsipulia, tomaattia sekä baby leaf mix salaatinlehtiä, palasiksi leikattua persimonia sekä valkoista kotijuuston tapaista juustoa.
tiistai 11. marraskuuta 2008
Kurpitsajäätelö
Viime aikoina täällä on ollut paljon erilaisia kurpitsoja kaupoissa.Viimeksi eilen löysin tälläisiä pieniä kauniita minikurpitsoja,
joiden nimi englanniksi on Acorn Pumpkin, nimeä en suomeksi löytänyt. Edelliseltä torireissulta taas oli kotiin matkannut tällainen talvikurpitsa, Buttercup Pumpkin, josta Susa juuri viime viikolla oli valmistanut
ihanaa kurpitsakeittoa.
maanantai 10. marraskuuta 2008
Inspiraatio
Kiitos, Hippu:)





